30.4.2010

Munanaamiot

Kananmuna on näppärä aine kauneudenhoitoon. Se sopii kaikille ihotyypeille. Valkuainen rasvaiselle ja väsyneelle iholle. Keltuainen kuivalle, herkälle ja normaalille iholle.

Valkuaisnaamio
Erottele valkuainen ja vatkaa vaadoksi. Lisää joukkoon muutama tippa sitruunamehua. Levitä seos siveltimellä kasvoille. Anna vaikuttaa 10 min tai kunnes naamio on kovettunut. Huuhtele pois haalealla vedellä.

Keltuaisnaamio
Erottele keltuainen ja lisää joukkoon hieman oliiviöljyä tai manteliöljyä. Jos ihosi ei ole yliherkkä voit lisätä joukkoon myös muutaman pisaran appelsiinimehua, kurkkumehua tai tomaattimehua. Levitä kasvoille siveltimellä. Anna vaikuttaa 15 min.
Tämä naamio sopii myös kuiville ja karheille käsille.

Luomivärinpohjustusvoide

Tunnetaan myös nimellä luomivärinalusvoide. Tällä nimihirviöllä tarkoitetaan voidetta, joka levitetään puhtaalle ja rasvattomalle silmäluomelle. Vain nuppineulanpäänkokoinen määrä riittää molemmille luomille. Luomiväri levitetään suoraan kyseisen voiteen päälle.
Tätä ihmeainetta suositellaan sekä rasvalle että kuivalle iholle. Koska pohjustusaine muodostaa suojaavaan kalvon luomelle niin että luomiväri ei sekoitu ihon erittämään rasvaan/öljyyn ja auttaa myös hoitamaan kuivia silmäluomia.
Kuivaihoisista en tiedä, mutta itselläni on rasvainen iho ja yksikään kokeilemani pohjustusvoide ei ole estänyt luomiväriä kasautumasta.
Parhaan tuloksen rasvaisille luomille saa levittämällä luomivärin kuivalle luomelle ja puuteroimalla värittömällä, rasvattomalla puuterilla varovasti luomivärin päältä päivän mittaan silloin tällöin. Paperipuuteri on osoittautunut hyväksi tässä hommassa. Paperi imee ylimääräisen rasvan ja puuteri kiinnittää.

29.4.2010

10 000 askelta - suositukset ja todellisuus

Suomessa suositellaan 10 000 askeleen kävelyä päivässä pitämään kuntoa yllä. Koska ihmiset ympäri maailmaa ovat todella heikkokuntoisia (ja lihavia) tätä suositusta on jouduttu laskemaan 3 750 askeleeseen päivässä. Jos et ole koskaan aikaisemmin harrastanut kävelyä tämä vajaa 4 000 askelta on hyvä aloitusmäärä, siitä sitten vähitellen hinataan askelmäärää 10 000. Jos haluaa pudottaa painoaan, pitää kävellä vielä enemmän.
Jos askeleiden laskeminen tympii yritä kävellä puoli tuntia ( 3750 askelta), tunti (7 500 askelta) tai puolitoista tuntia (10 000 askelta). Kahden tunnin päivittäisellä kävelyllä laihtuu, jos ei syö liikaa.

Varvassandaalit

Miten nämä jalkineet liittyvät kauneuteen ja terveyteen?
  1. Ne estävät sienitartuntoja uimahalleista, hoitoloiden lattioilta ym. paikoista.
  2. Ne ovat kätevät aina kun pitää siirtyä avojaloin paikasta toiseen.
  3. Jalat saavat ilmaa ja eivätkä hikoile niissä.
  4. Varpaat saavat jumppaa.
  5. Jos valitset mallin, jossa remmin menee joka varpaan väliin, varpaat saavat myös jumppaa.
  6. Ne eivät paina matkalaukussa juuri mitään ja kulkevat kätevästi kassissa mukana.
  7. Niitä on saatavana eri väreissä ja värit piristävät mielialaa. Lisäksi on kaikenlaisia kuvioita tribal-versioista kukallisiin.
  8. Ne suojaavat kesällä jalkoja teräviltä kiviltä ja asfaltin poltteelta.
  9. Roskat on helppo karistaa niistä pois.

28.4.2010

Luomivärin valinnassa huomioitavaa

  • luomivärin tulee täydentää ihosi , hiustesi ja silmiesi väriä, ei kilpailla niiden kanssa
  • jos ihosi on hyvä vaalea valitse vaaleita luomivärejä
  • jos ihosi on tumma (oliivinsävyinen) voit käyttää tummia luomivärejä
  • jos ihosi ruskettuu kesällä, muista vaihtaa luomivärisävyä
  • jos hiuksesi ovat tummat kestät tummempia luomivärejä, muista kuitenkin ihosi sävy
  • jos olet värjännyt hiuksesi, muista valita luomiväri sopivaksi uuteen hiusväriisi
  • muista että käyttämäsi luomivärisävy voi vaikuttaa silmiesi väriin, varsinkin, jos silmissäsi on useita värisävyjä
  • jos haluat katseeseesi valoisuutta lisää sipaus helmiäistä luomen keskiosaan
  • kun haluat korostaa silmiesi väriä, valitse luomiväriksi silmiesi värin vastaväri, muista kuitenkin ettet valitse liian tummaa sävyä. Esim. sinisen vastaväri on oranssi, vihreän punainen, ruskean liila jne.

Ihosi ystävät

  • itseruskettavat aineet vs. aurinko
  • yö vs. päivä
  • raitis ilma vs. saasteet ja pöly
  • rentoutuminen vs. stressi
  • vesi vs. alkoholi tai virvoitusjuomat
  • uni vs. valvominen
  • terveellinen ruoka vs. roskaruoka
  • liikunta vs. liikkumattomuus
  • ihon hoitaminen vs. hoitamattomuus

27.4.2010

Laihdutus: Kumpi parempi - menettää kiloja vai senttejä?

Ja nyt ei ole kysymys rahasta, vaan mittanauhasta. Monille laihduttajille tulee jossain vaiheessa päähänpinttymä vaa'asta. Vaa'an seuraamisesta tulee maailman tärkein juttu ja nimenomaan siitä mihin päin vaa'an osoitin milloinkin kallistuu. Vaaka ei kuitenkaan kerro mitään siitä onko lukema rasvaa vai lihaksia.
Mittanauha sen sijaan kertoo, kun vartalon ympärysmitat muuttuvat pienemmiksi yleensä rasvaa palaa. Kun rasvaa palaa, lihakset kasvavat ja polttavat lisää rasvaa. Jos lihasta verrataan läskiin, lihas vie vain puolet läskin tilasta ja painaa saman verran.
Seuraa siis mittanauhaa ja älä hanki päähänpinttymää vaa'an lukemista.

Itseruskettajan käyttö

Auringon vaaroista varoitellaan ja monet turvautuvat itseruskettaviin aineisiin saadakseen väriä iholle. Kun itseruskettaja on valittu ja väri on oikea, silti voi monta asiaa mennä pieleen.
Jos kuorinta unohtui ennen itseruskettajan käyttöä ihosta saattaa tulla laikukas, koska itseruskettava aine kiinnittyy hyvin keratiiniin, jota on iholla kuolleissa ihosoluissa. Kuori siis iho hyvin ennen itseruskettajan levittämistä iholle.
Hiusraja, kulmakarvat ja muut karvaiset kohdat saattavat värjäytyä tummemmiksi. Tämän voi estää levittämällä hiusrajaan, kulmakarvoihin ja muille karvaisille alueille rasvaa esim. vaseliinia tai poistamalla itseruskettavan aineen pumpulilla hiusrajasta ja karvaisilta alueilta varovasti.
Väristä voi tulla myös liian tumma. Tämän voi estää sekoittamalla itseruskettajaan ihan tavallista kosteusvoidetta. Sekoita molemmat aineet huolellisesti yhteen, ettei tuloksesta tulisi raidallista.
Jos näyttää että iholle alkaa muodostua raitoja, levitä iholle kosteusvoidetta ja hinkaa ihoa vaikka märällä sukalla. Tämä on tehtävä ennenkuin väri ehtii kiinnittyä kunnolla. Seuraavana päivänä on jo myöhäistä.

26.4.2010

Kaulan rypyt

Ajan kanssa myös kaula rypistyy, yleensä kaulan iho on ohutta ja kuivaa, joten rypyt johtuvat kuivuudesta ja hoitamattomuudesta. Se tarkoittaa että kaularyppyjen hoitaminen on helpompaa kuin esim. ilmeryppyjen. Kaularyppyjä saa aikaan jos tupakoi, nukkuu liian korkealla tai matalalla tyynyllä, pitää päätä etukumarassa asennossa, ei hoida kaulan ihoa mitenkään ja ottaa liikaa aurinkoa. Myös äkillinen laihdutus saa kaulan ihon rypistymään. Samoin ihon venyttäminen ja kovakourainen käsittely ihoa hoidettaessa.
Kaulan iho tarvitsee hyvän kosteusvoiteen, hyvän kuorinta-aineen (ei liian voimakasta) ja tehohoitoaineen talveksi. Kosteusvoidetta käytetään joka päivä ja siinä pitää ehdottomasti olla aurinkosuojakerroin. Kaulan ihoa kuorintaan noin kerran tai kaksi viikossa ja tehohoitoainetta käytetään talvella ja jos iho on hyvin kuiva kuuriluontoisesti myös keväällä, kesällä ja syksyllä muutama viikko kerrallaan.
Kaulan iholle sopii kuivan ja herkän ihon naamiot, käytetään samaan tapaan kuin kasvonaamioitakin.

Suupielen rypyt ja juonteet

Nämä rypyt ilmestyvät suupieliin ja niitä tulee yleensä yksi rinkula aina lisää kun mennään kohti korvia ja ikää tulee lisää. Suupielten juonteet johtuvat ihon veltostumisesta ja rasvakudoksen katoamisesta kasvojen, erityisesti poskien alueelta. Liiallisella auringonotolla on osuutta asiaan, samoin tupakoinnilla ja ilmehtimisellä.
Yleensä näihin ryppyihin auttaa vain kasvojen kohotus tai täyteaine ruiskutettuna rypyn pohjaan. Mikään voide ei poista ilmeryppyjä, koska ne johtuvat ilmehtimisestä.

25.4.2010

Huulirypyt

Voimakkaat huulirypyt saa aikaiseksi vain tupakoimalla ja palvomalla aurinkoa. Toki epäsopivat hammasproteesit tai hammasvaivat kuten hampaiden puuttuminen tai virheasennot voivat aikaansaada ryppyjä huulien ympäristöön. Hoitamattomuudella on yleensä myös osuutta asiaan.
Yleensä huuliryppyjen välttämiseen ehdotetaan ahkeraa huulivoiteen tai -rasvan käyttöä. Jos tupakoit ja/tai palvot ahkerasti aurinkoa, mikään huulirasva ei pelasta huulirypyiltä. Samoin on laita, jos rypyt johtuvat hampaista.
Huuliryppyjä voi kuitenkin ennaltaehkäistä lopettamalla tupakointi, vähentämällä auringonpalvontaa ja käyttämällä aurinkosuojavoiteita myös huulten iholla sekä pitämällä huolta hampaista.
Jos huuliryppyjä on jo muodostunut, niitä poistetaan vahvoilla kuorinnoilla, joilla ihon pintakerros saadaan pois (lääkärit ja koulutetut kosmetologit tekevät) sekä täyteaineilla ryppykohtiin. Näiden hoitojen jälkeen on syytä käyttää vahvaa aurinkosuojaa ja muutenkin hoitaa huulten ihoa hyvin.
Voimakkaat aineet huulten alueella kuten alkoholi (esim. kasvovesissä), huulipunan kiinnitysaineet, "suudelmankestävä" huulipuna tai kuivat huulipunat voivat myös kuivattaa huulten sekä huulien ympäristön ihoa jatkuvasti käytettynä.
Allergiat ja nenän jatkuva niistäminen voi kuivattaa sekä nenänseutua että myös ylähuulen aluetta. Samoin limakalvojen kuivuminen vaihdevuosiaikaan.
Tietyt ruoka-aineet kuten alkoholipitoinen, suolainen, hapan tai karvas ruoka/juoma voi kuivattaa suunseutua.

Nenänpielen juonteet eli naso-labiaalipoimu

Vanhemmiten kasvonpiirteet valahtavat ja ihonalainen rasvakudos katoaa tai siirtyy painonvoiman ansiosta alaspäin. Seurauksena on poskien roikkuminen ja nasolabiaalijuonteen eli nenänpielestä alas kohti suupieltä lähtevän juonteen syveneminen ja korostuminen.
Hymyilemällä ja nauramalla kyseisen juonteen saa näkyviin, joten sinällään se ei ole kovin vanhentava.
Jos tuntuu että juonne kuitenkin kiusaa poskien kohotusleikkaus tai juonteen täyttö jollain täyteaineella yleensä auttaa. Mikään voide ei nenänpielen juonnetta kohota, ei myöskään hieronta tai muut hoidot.

24.4.2010

Silmäpussit

On olemassa kahdenlaisia silmäpusseja, ns. rasvapusseja ja vesipusseja. Yleensä ensimmäiseksi silmäpussi muodostuu vesipussina, eli silmänseutuun alkaa kertyä nestettä. Mistä se johtuu?
Liiallinen suolankäyttö kerää nestettä, liikkumattomuus kerää nestettä, alkoholi kerää nestettä luomiin, tupakointi ja muutkin huonot elintavat keräävät nestettä luomiin. Kun nestettä on kertynyt silmänseutuun aikansa ja turvotus on venyttänyt luomen ihoa, ihon aineenvaihdunta hidastuu ja ihon alle alkaa kertyä rasvaa.
Parasta olisi että nesteen kertymiseen puututaan heti. Pelkkä silmänympärysgeelin käyttäminen ei riitä. Korjaus lähtee elintapojen korjauksesta. Toki silmänympärysgeeliäkin voi käyttää, ei se pahenna tilannetta, mutta ei parannakaan.
Kun neste on jo muuttunut rasvaksi silmänympärysiholla, sitä ei saa pois kun leikkauksella. Mikään silmänympärysgeeli tai silmänympärysvoide ei poista rasvaa silmänseudusta. Toki rankka liikunta poistaa rasvaa muualta kehosta, mutta silmänympärysrasva on aika pysyvää.
Mistä tunnistaa kummasta on kysymys?
Jos silmäpussit ovat vain aamuisin ja ne sulavat päivän mittaan pois. On kysymyksessä nesteturvotus. Jos taas silmäpussit eivät katoa välillä pois, on kysymyksessä silmänseutuun kertynyt rasva.
Nestevaiheessa oleviin silmäpusseihin voi kokeilla lymfahierontaa, mutta ellei elintapamuutosta tehdä ajoissa, silmäpusseista tulee pysyvät.

Silmänympärysten "naururypyt"

Sanotaan että ensimmäiset ikääntymisen merkit näkyvät silmien ympärillä. On kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole naururyppyjä tai harakanvarpaita silmien ympärillä, vaikka muita ryppyjä löytyy? Ovatko he tosikkoja?
Eivät suinkaan, he ovat vain aloittaneet silmänympärysihon hoitamisen alle 20-vuotiaana ja suojaavat silmät aurinkolaseilla, eivätkä ota aurinkoa. He myös käyttävät silmänympärysvoidetta, jossa on aurinkosuoja.
Entäpä kun ennaltaehkäisy on unohtunut ja rypyt ovat jo olemassa. Siinä vaiheessa voiteilla ei ole paljoa autettu. Toki voideilla voi pehmentää jo olemassaolevia ryppyjä, mutta eivät ne niitä täysin poista.
Kuorinta auttaa hieman ja nimen omaan sellainen kosmetologin tai lääkärin tekemä kuorinta, joka menee pintaa syvemmälle. Kun ihon pintakerros on rikottu, uusi iho kasvaa ruusuisena ja lähes rypyttömänä. Tätä hoitoa ei pidä tehdä kotona, ettei saa pysyviä arpia. Syviärtyppyjä voi häivyttää samoilla ruiskeilla kuin otsaryppyjä. Hoito on kuitenkin avainasemassa, uutta rypytöntä ihoa on hoidettava, että se säilyy rypyttömänä.
Pahaksi silmänymärysiholle on kaikenlainen venytys, eli ihoa ei saa venyttää, kaikki hoitotoimet on tehtävä kevyesti. Silmänympärysihoa ei saa myöskään hangata, meikki on poistettava kevyesti. Hoitoaineiden on oltava kevyitä ja sopivia silmänympärysiholle. Silmänympärysiho tarvitsee omat hoitotuotteensa.

23.4.2010

Otsarypyt

Otsarypyt eivät ole perinnöllisiä, vaan niitä saa hankittua, jos on koko ajan vihainen tai kurtistelee kulmiaan. Joskus huono näkö aiheuttaa otsaan ryppyjä, kun silmiä joutuu siristelemään. Aurinko aiheuttaa samasta syystä otsaan ryppyjä.
Stressi ja kireä päänahka voivat aikaansaada myös otsarypyt.

Mitä otsarypyille voi tehdä?
Voiteet eivät yleensä poista otsaryppyjä yksinään, kuivasta ihosta johtuviin otsaryppyihin (aika harvinaista) voiteista on apua. Ilmeryppyihin ei.
Ilmeryppyihin voi kokeilla Frownies-lappuja yöksi. Yleensä tepsivät hyvin 30-50-vuotiaiden ryppyihin. Aikaa ryppyjen katoamiseen voi kulua viikoista ja kuukausista vuosiin.
Nipistyshieronta auttaa myös otsaryppyihin. Otsan ihoa hoidetaan rypyn suunnan vastaisesti rullaamalla ihoa nipistysotteella etusormen ja peukalon välissä edestakaisin rypyn suuntaa vastaan. Samalla imeytyy myös yö- ja päivävoide kätevästi.
Jos otsarypyt johtuvat kollageeni- ja elastiinisäikeiden puutteesta tai katkeilusta, ihon mikroneulaus eli dermaroller yhdistettynä kollageeniliuokseen voi parantaa ihon ulkonäköä. Mikroneulausta tekevät kosmetologit, jotka ovat saaneet siihen erikoiskoulutuksen tai mikroneulauslaitteen eli dermarollerin voi ostaa kotikäyttöön. Neulauksen jälkeen levitetty liukoinen kollageeni imeytyy paremmin.
Mikäli rahaa on ja aikaa ei niin plastiikkakirurgit tekevät otsankohotuksia, laserhoitoja sekä täyttävät otsaryppyjä hyaluronihapolla ja muilla täyteaineilla. Jos otsarypyt ovat pahat botox-ruiskeet rentouttavat lihakset ja pienentävät ryppyjä. Aika usein tarvitaan kuitenkin eri hoitojen yhdistelmä parhaan tuloksen aikaansaaamiseksi.
Mikään tulos ei ole pysyvä jos kotihoito laiminlyödään. Ja on syytä muistaa että kelloa ei voi pysäyttää, iho ikääntyy vääjäämättömästi.

Ryppyjä, ryppyjä ja ryppyjä

Paras keino taistella ryppyjä vastaan on ennaltaehkäisy.
Iholle haitallista on aurinko, tupakointi, epäterveellinen ravinto, juhliminen, sokeri, painonvaihtelut. Nämä vaikuttavat ihon rypistymiseen 90%. Kun taas perintötekijät eli geenit vain 10%.

Ihon kosteudensitomiskyky ja uusiutumiskyky alkaa heikentä jo 20-vuotiaana. Yleensä alle 30-vuotiaan ihosta ei huomaa onko sitä kohdeltu kaltoin vain hoidettu hyvin. 40-vuotiaana huono elämä ja hoitamattomuus alkaa näkyä. Yksi syy on se että elastiinin ja kollageenin tuotanto on laskenut jo puoleen. Ihonalainen rasvakudos ohenee, iho ei enää palaudu niin nopeasti kuin nuorena, vaan eletty elämä alkaa näkyä.
Bailausvuodet näkyvät jo 50-vuotiaana hyvin selvästi, samoin liiallinen auringonotto, hoitamattomuus, savukkeet ja drinkit.

Vaikka iho näyttäisi ihan kaamealta, aina voi tehdä jotain. Yleensä elintapojen muutos auttaa. Iho alkaa voida paremmin.

22.4.2010

Miten ostaa onnistuneesti itseruskettavaa ainetta?

Koska itseruskettavat aineet reagoivat eri tavalla eri ihoilla ja näyttävät eri värisiltä eri ihmisillä, johtuen ihonväristä, paras tapa ostaa itseruskettajaa on testata sitä.
Testaa ainetta käteen ranteeseen. Iho on yleensä vaaleinta ranteen sisäpuolella. Levitä ohut kerros itseruskettajaa ranteen sisäpuolelle. Odottele noin 20-30 min, että väri alkaa kehittyä. Parasta olisi jos odotat seuraavaan päivään ja vasta sitten, jos väri näyttää hyvältä ostat aineen.
Samalla kun väri kehittyy voit haistella onko tuoksu hyvä, muistella oliko tuotetta helppo levittää ja katsella miten nopeasti väri kehittyy ja mikä tärkeintä seurata onko väri sopivan tumma ja onko sävy oikea ihollesi.

Kuivat hiukset

Kuivin hiuksiin saa lisää kosteutta (ja rasvaa) tekemällä niille hoitonaamion kookosöljystä tai marokkolaisesta argan-öljystä. Molemmat hoitavat kuivia kutreja ja antavat hyvän tuoksun. Lämmitä öljy huoneenlämpöiseksi ja levitä kosteisiin hiuksiin. Anna vaikuttaa vähintään 15 min, voit antaa olla kauemminkin ja pese sitten pois. Jos haluat tehostaa vaikutusta kääri pyyhe päähän ja istu saunassa, auringossa tai huppumallisen hiustenkuivaajan alla. Jos haluat pitempiaikaista vaikutusta laita aina 1 tl öljyä tavanomaisen hoitoaineesi joukkoon. Voit myös kammata hieman öljyä hiuksiin ja jättää koko päiväksi päähän.
Jos aika ei riitä hiusnaamioihin. Osta kaupasta silikonipohjaista hiustenhoitoainetta ja suihkuta ympäriinsä hiuksiisi. Jättää kauniin kiillon ja sinetöi hapsottavat hiussuomut seuraavaan pesuun asti. Pitempiaikainen silikonituotteiden käyttö tekee hiuksista raskaat ja ne painuvat helposti päänpintaan kiinni, sillä silikoni kertyy hiuksiin. Jos käytät silikonipohjaisia tehohoitoaineita, tarvitset syväpuhdistavan shampoon, jolla aika ajoin peset silikonit pois.

21.4.2010

Värivoiteen valinta kun kasvot ja kaula ovat hyvin eriväriset

Joskus voi käydä niin että kasvot saavat runsaasti aurinkoa ja kaula ei. Voi käydä niinkin että otsa jää hatun alta vaaleaksi ja muu osa kasvoista päivettyy. On myös ihmisiä joiden kaula on luonnostaan ihan eri värinen kuin kasvot.
Yleensä kaulan alueelle ei kannata levitellä värivoidetta sillä se tahrii helposti puseron- ja takinkauluksia. Paras valinta on valita väri kaulan mukaan tai valita sävy, joka on hyvin lähellä kaulan väriä. Näin kasvot ja kaula saadaan jälleen tasavärisiksi.
Entäs kun otsa on eriväriä kun muu osa kasvoista? Kaksi vaihtoehtoa, valitaan otsaan tummempi värivoide, joka sopii kasvojen väriin tai valitaan kasvoille vaaleampi värivoide, joka sopii otsan väriin.
Jos kuitenkin kaulan väri on hyvin epätasainen ja läiskikäs ja se halutaan peittää. Värivoide valitaan silloin mahdollisimman läheltä kasvojen väriä tai asteen vaaleampi kuin kasvojen väri. Pyritään levittämään hyvin ohut kerros ja värivoide häivytetään varovasti näkymättömiin ennenkuin kaulan iho kohtaa kauluksen. Näin minimoidaan riski värjätä vaatteet.

Puuteria niin että pöllyää

Oikein käytettynä puuteri vie iholta liiallista kiiltoa ja kiinnittää meikin. Kuitenkin jos ei ole tarkkana voi ylipuuteroida itsensä. Aurinkokuninkaan hovissa oli tapana puuteroida peruukit, nykyään hiusten puuterointi ei taida olla muodikasta. Tee siis meikki ensin ja käsittele vasta sitten hiukset, muuten voit päätyä tulokseen että hiusrajassa tai hiuksissa on puuteria.
Joskus myös kasvojen iho voi näyttää ylipuuteroidulta. Jos meikkivoide eli värivoide sisältää jo valmiiksi puuteria, älä enää lisää sitä erikseen. Yleensä puuterimaiset värivoiteet sisältävät puuterin, samoin jos tuotteen nimi on meikkivoidepuuteri tai puuterimeikkivoide, siinä yleensä on puuteri mukana
Jos puuteria tupsahti liikaa, se on helppo poistaa iholta puhtaalla isolla meikkisiveltimellä ja hiusrajasta pumpulilla, harjalla tai kammalla. Jos puuteri ei muuten hiuksista lähde laita vanhat sukkahousut harjan ympäri ja harjaa sitten.
Levitä puuteria aina kevyellä kädellä ja lisää varovasti niihin kohtiin, jotka vielä kiiltävät.
Jos puuterinkäyttö ei luonnistu tai se ärsyttää, voit käyttää ns. paperipuuteria tai puuteripaperia. Kysymyksessä on ohut paperi, joka on keveysti puuteroitu. Tämä paperi vie iholta liikaa rasvaa pois ja kiinnittää meikin. Lopputulos ei ole ylipuuteroitu.
Jos tämäkin tuntui liialliselta, pelkkä kasvopaperilla painelu vie iholta ylimääräistä kiiltoa pois. WC-paperikin käy hätätilassa.

20.4.2010

Värivoide valuu ryppyihin mitä tehdä?

Aluksi olisi hyvä aloittaa kosteuttamalla ihoa. Mitä paremmin kosteutettu iho on sen vähemmän teräviä rypyt ovat. Myös kuorinta auttaa. Kuori ensin ja levitä sitten kosteusvoide ja vasta sitten värivoide.
Monet silikonipohjaiset meikinpohjustusvoiteet ja -tuotteet ovat tarkoitettu "täyttämään" rypyn pohjat tilapäisesti (rypyt eivät siis oikeasti poistu mihinkään) ja näin takaamaan sen että värivoide levittyy tasaisesti eikä karkaa ryppyihin.
Jos rypyt ovat olleet jo hyvin kauan ja ovat todella syviä, mikään pohjustusvoide ei pelasta värivoiteen ajautumiselta ryppyihin. Ainoa keino on olla levittämättä värivoidetta ryppyalueelle.
Ryppyalueen voi hoitaa monin tavoin kuntoon ja nykyään muodissa ovat ruiskeet, hyaluronihappoa, kollageeniä, botoxia jne. ongelman vaikeusasteen mukaan.
Todella hyvä luonnollinen tapa päästä eroon rypyistä on
Frownies. Riippuen ryppyjen syntymäajasta, tuloksia tulee viikoissa, kuukausissa tai vuosissa.

Luomivärit

Voidemaiset luomivärit
Levitetään suoraan iholle, koska ne tarvitsevat rasvattoman pohjan. Tämä luomivärityyppi sopii vain kuivaihoisille.
Voidemaisten luomivärien värit ovat syviä, kirkkaita ja raikkaita.
Kuitenkin voidemainen luomiväri ei pysy luomella kovinkaan pitkää aikaa hyvänä ellei sen päälle laiteta puuteria tai talkkia.
Tietääkseni ei ole olemassa voidemaista luomiväriä, joka pysyisi luomella koko päivän hyvänä kertymättä luomivakoon. Helteeseen voidemainen luomiväri ei sovi lainkaan.

Luomipuuterit
Yleisin luomivärityyppi. Myydään yleensä kakuissa tai rasioissa, kiinteässä muodossa tai jauheena. Luomipuuteri levitetään aina puuteroidulle iholle. Luomipuuteri kestää luomella yleensä hyvin, myös rasvaisella iholla. Kuivaihoisella luomipuuteri voi kiristää iholla ja tuntua epämukavalta.
Värikirjo on laaja hennoista herkistä väreistä tummiin ja mustiin saakka.
Koska luomipuuteri yleensä tarttuu hyvin ihoon, sitä voi helposti tulla liikaa ja poistaminen ei ole yhtä helppoa kuin levittäminen. Levitä väriä pienissä erissä vuoroin kumpaankin silmään, että saat tasaisen värin molemmille luomille. Värin voi levittää vaahtomuovilevittimellä tai siveltimellä. Sormilla tulee yleensä epätasaista jälkeä. Sormia voi käytää varovaiseen häivytykseen.
Luomipuuterin huonoihin puoliin kuuluu että sitä saattaa rapista alaluomelle ja poskelle. Voit suojata alaluomen ja posken levittämällä siihen paksun kerroksen talkkia tai puuteria tai suojaamalla alueen paperinenäliinalla tai kasvopaperilla.

Luomiväripuikko
Muistuttaa huulipuikkoa ja on hyvin monikäyttöinen luomivärimuoto. Sitä voidaan käyttää suoraan puhtaalle, kuivalle iholle tai pohjavoiteen ja puuterin päälle. Luoiväripuikot sopivat kaikille ihotyypeille. Rasvaihoisilla ne saattavat kuitenkin keräytyä loppupäivästä luomivakoon.
Luomiväripuikko voi kuitenkin kuivua vuosien myötä, joten hylsy on suljettava aina huolellisesti käytön jälkeen. Hygienisintä on ottaa väriä siveltimellä puikosta ja levittää luomelle. Kuumalla ilmalla luomiväripuikko voi sulaa ja pakkasella jäätyä.

Nestemäinen luomiväri
Yleensä tämä luomiväri on pullossa tai putkilossa ja mukana on sivellin tai levitin. Osa nestemäisistä luomiväreistä on jopa vedenkestäviä, joten ne sopivat rannalle ja helteeseen. Sopivat myös hyvin rasvaiselle iholle, kuivalle iholle niillä voi olla kuivattava vaikutus.
Värit ovat kirkkaita ja heleitä ja sopivat ruskettuneelle iholle. Nestemäisen luomivärin laittamisessa on noudatettava huolellisuutta ettei vaikutelmasta tule klovnimainen tai räikeä.

Luomivärikynät
Näitä kyniä on eri paksuuksia ja eri värisiä. Sopivat yleensä kaikille ihotyypeille. Ne ovat yleensä liian pehmeitä rajauskyniksi ja kulmakyniksi, mutta voi niitä hätätilanteissa käyttää rajaukseen ja kulmien värjäykseenkin.
Luomikynien kanssa on oltava tarkkana, korkit irtoilevat helposti käsilaukussa ja meikkipussissa tahrien ympäristönsä. Muuten kynät ovat käteviä matkoilla ja käsilaukussa.
Luomikyniä on syytä teroittaa usein, ettei terä kerää bakteereja itseensä. Luomikynää levitetään suoraan kynästä luomelle.

Veden kanssa käytettävät luomivärit
Koostumus on samanlainen kuin luomipuuterissa, mutta nätä värejä voi käyttää vesivärien tapaan veden kanssa. Värit ovat vesiliukoisia ja helppoja poistaa vedellä. Sopivat hyvin rasvaiselle iholle ja ovat kestäviä. Kuivalle iholle voivat olla liian kuivattavia.
Koska värisävyjä on paljon ja vesi tuo ne kauniisti esiin, näitä värejä voi käyttää myös rajauksissa kapean siveltimen avulla. Leveämmällä siveltimellä ne levitetään suoraan puhtaalle luomelle. Voidaan käyttää myös puuteroidulle iholle. Samoin kuin nestemäisen luomivärin kanssa tässäkin on oltava tarkkana, ettei tulos ole räikeä tai pelle-luokkaa.

19.4.2010

Maa kutsuu...

Kollageenisäikeiden tarkoitus ihossa on pitää iho kiinteänä. Tämä on erityisen tärkeää jos henkilöllä on takapuoli, rinnat tai muita alueita, joita uhkaa maanvetovoiman aiheuttama roikkuminen.
C-vitamiinin on todettu parantavan ihon kiinteyttä, joten kannattaa syödä paljon C-vitamiinipitoisia ruokia kuten mansikoita, kiivejä, appelsiinia, cantalupenmelonia, pihajanmarjoja, nokkosia ja muita kevään varhaisvihanneksia).
Ultraviolettisäteily taas vaikuttaa päinvastoin eli lisää roikkumistaipumusta. Muista siis aurinkosuoja auringossa. Jos haluat näyttää ruskealta käytä aurinkopuuteria, mineraalimeikkejä, itseruskettavia aineita tai vaikka kastanjavettä tai muuta värillistä vettä iholla.

Piilolinssit ja ripsiväri

Piilolinssien käyttäjien on syytä olla tarkkana ripsivärivalinnoissaan. Monet ripsiä pidentävät maskarat sisältävät kuituja, jotka ovat sen verran ohuita ja liukkaita että voivat päätyä piilolinssin alle ja aiheuttaa hankausta silmään sekä ikävän tulehduksen. Yleensä jos ripsivärissä on sanat lengthening ja stretch on syytä olla varuillaan. Muille ripsivärin käyttäjille kuiduista ei ole juurikaan haittaa.

18.4.2010

Peiteaineet

Peitepuikkoja on olemassa moniin käyttötarkoituksiin. Nuorelle akneiholle, jossa on näppyjä sopii antiseptinen peitepuikko ja sitä käytetään vain näppyihin. Antiseptista peitepuikkoa ei missään tapauksessa saa käyttää peittämään tummia silmänalusia.
Silmänalusien peittämiseen käytetään joko normaalia peitepuikkoa, peitevoidetta tai valokynää. Tarkista aina että peitepuikko sopii juuri silmänympärysiholle. Kun peiteaineen levittää siveltimellä ja häivyttää varovasti sormilla saa parhaan tuloksen.
Valitse aina ihonvärinen tai hieman vaaleampi peitepuikko.
Peiteaineen voi levittää ennen värivoidetta tai sen jälkeen. Suosittelen jälkimmäistä. Hyvä värivoide kätkee jo jonkin verran ja peiteaine peittää loput.

Mineraalimeikit

Muutama vuosi takaperin mineraalimeikkejä mainostetiin lähes kosmetiikan 8. ihmeenä. Oikeastaan kysymyksessä on vanha konsepti uudessa asussa. Meikki, jonka pigmentit ovat peräisin hienoksi jauhetuista mineraaleista.
Jos mineraalimeikki on jauhemaisessa muodossa, ja olet kuivaihoinen tai ihossasi on ryppyjä, ei valitettavasti ole olemassa sellaista meikkitekniikkaa, jolla mineraalimeikin saisi nätisti asettumaan iholle ilman että rypyt korostuvat.
Mineraalimeikki sopii hyvin vain nuorelle ongelmattomalle iholle. Rasvaihoisilla mineraalit yleensä muuttuvat tummemmiksi iholla kun ihon oma rasva pääsee vaikuttamaan meikkiin. Meikistä tulee myös helposti laikukas.
Mineraalimeikin hyviin puoliin kuuluu se, että se ei ole kovin peittävä, eikä paksu. Ellei sitten sekoita mineraalipuuteria veden kanssa. Tällöin saa aikaiseksi paksun pastamaisen meikin. Se ei kuitenkaan kestä kovin hyvin näppyjen päällä, eikä peitä punaisia verisuonia. Joten tarvitset joka tapauksessa peitepuikon.
Mineraalimeikin ja peitepuikon yhteensovittaminen on luku sinänsä. Jos yrität laittaa peitepuikkoa mineraalimeikin päälle, ongelmana on tarttuvuus. Jos taas laitat ensin peitepuikkoa ja sitten mineraalimeikin, peitepuikko-kohta näkyy kaivolta kotiin.

Mineraalimeikkiä voi kokeilla levittää siveltimellä, kuivalla sienellä, kostealla sienellä, puuterivipalla, pumpulitupolla tai sormin... joka tapauksessa kevyellä kädellä.

17.4.2010

Mattaa, puolimattaa, kimalletta vai luonnollista?

Värivoiteen pinta voi olla matta, puolimatta, kimalteleva tai luonnollinen. Minkälaisen värivoiteen valitsee riippuu lähinnä makumieltymyksistä.
Kuitenkin jos iho on hyvin rasvainen tai öljyinen kannattaa valita matta värivoide. Ihon rasva alkaa kuitenkin jossain vaiheessa tunkea värivoiteen läpi.
Jos taas iho on hyvin kuiva ja/tai ryppyinen kannattaa pysytellä erossa matta, puolimatta ja kimaltelevista värivoiteista. Nämä kaikki korostavat ryppyjä. Mahdollisimman luonnollinen on hyvä valinta. Lisäksi koostumus kannattaa valita niin että värivoide ei ole liian paksu.
Jos ihotyyppi on sekaiho, puolimatta on paras versio.
Nuorelle iholle sopivat kaikki. Jos iho on kovin epätasainen ei kannata valita kimalteista, koska se korostaa epätasaisuuksia.
Pääsääntönä voidaan sanoa että kimalteet sopivat yleensä vain ilta- ja juhlatilanteisiin. Päiväksi sopii parhaiten luonnollinen. Kevätauringossa matta voi näyttää hieman "kalkkipintaiselta", joten kevääksi siirtyminen puolimattaan tai luonnolliseen on parempi valinta.

Halailun kestävä värivoide?

Halaat jotakuta ja kas kummaa hänen poskensa muuttuu samanväriseksi kuin sinun tai vielä pahempaa hänen paitansa tai takkinsa on saanut osansa värivoiteestasi. Missä vika?

  1. Olet laittanut aivan liikaa värivoidetta. Vähennä värivoiteen määrää ja ohenna värivoidetta kosteusvoiteella.
  2. Olet unohtanut puuterin tai puuterisi on liian tummaa. Käytä aina läpikuultavaa puuteria tai talkkia värivoiteen kiinnittämiseen.
  3. Olet laittanut liikaa puuteria tai talkkia. Harjaa aina ylimääräinen puuteri tai talkki pois kasvoilta. Voit painella ihoa puuteroinnin jälkeen vielä kostealla paperilla tai sienellä. Meikki kiinnittyy ja puuteri ei irtoa.
  4. Olet hangannut naamaasi vasten toisen poskea, paitaa tai takkia. Halaa kevyesti älä hinkkaa itseäsi toista vasten.
  5. Täysin idioottivarmaa halailunkestävää värivoidetta ei ole olemassakaan. Näillä neuvoilla estetään vain pahimmat pesulakeikat.

16.4.2010

Skleroterapiaa kasvoille

Hieno sana skleroterapia tarkoittaa käytännössä sitä että verisuoneen ruiskutetaan ainetta, joka saa verisuonen supistumaan ja "katoamaan näkyvistä". Aikaisemmin skleroterapiaa käytettiin vain jalkojen pieniin suonikohjuihin, kuitenkin sillä saadaan tuloksia myös kasvojen alueen näkyviin verisuoniin.

Mistä tunnistaa aidon blondin?

Tämä ei ole blondi-vitsi.
Yleensä aidoilla blondeilla on hyvin ohutta hiusta aivan hiusrajassa kasvojen lähistöllä. Tätä ominaisuutta ei voi jäljitellä millään vaalennusaineella.
Miten sitten saada itselleen hieman blondiutta. Vedä hiukset tiukalle poninhännälle ja anna auringon haalistaa hiukset. Sivele hiuksiin sitruunamehua ja istu tai kävele auringossa. Raitoja alkaa tulla pikkuhiljaa. Mitä enemmän aikaa vietät auringossa sen vaaleammiksi hiukset muuttuvat. Jos sattuu vielä meri olemaan lähistöllä ja suolavettä sekä tuulta, hiukset vaalenevat lisää. Tosin hiusten rakenne kyllä kärsii kaikesta tästä.

15.4.2010

Luomivako - mikä se on?

Tämä on tärkeä käsite ja liittyy silmämeikin tekoon. Luomivako löytyy helposti kun suljet silmäsi ja kuljetat sitten sormea yläluomella pitkin silmäkuopan luista reunaa. Tämä silmäkuopan kaari on nimeltään luomivako.
Luomivako on paikka, johon laitetaan aina se tummin luomiväri. Kun silmämeikkiä tekee luomivakoon voi aina laittaa lisää väriä jos siltä tuntuu. Luomivaossa väri ei voi koskaan olla liian tumma, muualla luomella valitettavasti voi. Muista siksi että on erittäin tärkeää että mitään jyrkkiä reunoja värien välille ei jää. Sekoita kaikki värien väliset rajat pehmeästi toisiinsa. Tulos on silloin hyvä, kun et voi sanoa mihin yksi väri loppuu ja mistä toinen alkaa. Älä kuitenkaan suttaa kaikkia värejä yhdeksi sävyksi, tarkoitus on että myös eri värisävyt voi erottaa. Jos sinulla on isot sormet voi olla paras että käytät häivyttämiseen sivellintä.
Tämä voi kuulostaa hankalalta vaikka ei ole sitä. Muista että harjoittelemalla oppii.

Luomivärien käytön saloja

Monille naisille luomivärin käyttö tuntuu olevan hieman hakusessa. Itse asiassa luomiväri sopisi miehillekin korostamaan silmiä.
Luomivärin tarkoitus on korostaa ja tehostaa silmien väriä, jotta silmät näyttäisivät mahdollisimman kauniilta.
Lähinnä silmää luomelle tuleva väri on yleensä vaaleampi kuin luomivaossa käytettävä väri. Luomiväri laitetaan niin lähelle silmää luomelle kuin mahdollista ja levitetään ylös luomivakoon asti. Värin syvyyttä säädellään niin että värin tummuus muuttuu asteittain tummemmaksi edettäessä kohti luomivakoa.
Kohdassa missä luomi päättyy väri häivytetään olemattomiin joko sormilla tai siveltimellä. Luomiväri ei pääty yhtäkkiä töksähtäen. Luomivärin tarkoitus on korostaa silmiä, ei luomiväriä itseään. Jos joku sanoo sinulle että sinulla on kaunis luomiväri, on menty harhaan. Mutta jos hän sanoo sinulle että sinulla on kauniit silmät. Osuit oikeaan luomivärin suhteen ja värivalinnassa.

Jotta oppisit säätelemään luomivärin syvyyttä harjoittele ensin vaikka kädenselkään ja vasta sitten silmäluomelle. Asia ei ole vaikea. Levitä luomiväri aina kevyellä kädellä.

14.4.2010

Lainattua vai varastettua

Mies saattaa joskus lainata jotain tuotteita naisensa kosmetiikasta. Naiset harvemmin lainaavat miesten kosmetiikkaa. Hyviä lainattavia tuotteita miehen kosmetiikkahyllystä naisille ovat:
  1. miesten hiustenmuotoilutuotteet, eivät yleensä ole niin ällö-hajustettuja kuin naisten
  2. miesten selluliittivoide, tepsii myös naisen iholle
  3. miesten tuoksut, osa tuoksuu ihan hyvältä naisenkin iholla
  4. miesten kynsienhoitosetti, kaikki tarvittava ja ei mitään turhaa
  5. miesten partahöylä, jossa monta terää. Peittoaa mennen tullen ladyshavit
  6. miesten suihkusaippuat, joskus löyhkäävät jopa pahemmin kuin naisten, haista ensin ennenkuin harkitse lainaamista. Osalla miesten suihkusaippuoista on todella outoja nimiä.
  7. miesten deodorantit ja antiperspirantit, toimivat usein paremmin kuin naisten vastaavat. Tuoksua voisi kuitenkin hieman vähentää, osa haisee kun hajuvesilihapullat. Ilmeisesti on ajateltu että jos mikään muu ei kaada, niin kyllä tuoksu sen viimeistään tekee.
  8. miesten partageelit, sopivat loistavasti jalkojen karvojenpoistoon. Antavat hyvän ajotuloksen ja iho ei ärry yhtä pahasti kun naisten geelien jälkeen

Aurinko ja kädet

Aurinkosuojia muistetaan levittää kasvoille ja keholle, mutta usein kädet unohtuvat, varsinkin jos ne pesee aurinkovoiteen levittämisen jälkeen. Kädet aivan kuin kasvotkin ovat alue, joka on alttiina auringolle koko ajan ellei pidä käsineitä koko ajan kädessä. Siksi on tärkeää että myös käsivoiteessa on suojakerroin, vähintään 15.

13.4.2010

Kuivan ja herkän ihon värivoide

Moni herkkäihoinen karttaa meikkejä aivan turhaan. Nykyään valinnanvaraa on hieman liikaakin.
Jos iho on kuiva älä missään tapauksessa mene valitsemaan puuteripohjaista värivoidetta. Voidemainen sopii paremmin. Puuterimainen koostuumus värivoiteessa saa sen kasautumaan ryppyihin. Kuivaihoisen kannattaa suosia värivoiteita, joissa mainitaan niiden sopivan vanhemmalle iholle. Tälläiset värivoiteet eivät keräydy ryppyihin kovin helposti.

Herkälle iholle, jossa ei ole vielä ryppyjä sopii hyvin öljypohjainen tai silikonipohjainen värivoide.

Jos ihosi herkkyys johtuu jostakin ihotaudista älä valitse öljypohjaista värivoidetta, silikonipohjainen on turvallisempi.

Jos tuntuu että kaikki ärsyttää, voit aina tehdä värivoiteen itse. Tarvitset peruskosteusvoidepohjan, johon sekoitat haluamasi pigmentit. Säilöntäaineena voi käyttää E-vitamiinia tai greippiuutetta.

Värivoiteeni väri sopii kyllä ihon väriin, mutta näytän silti kauhealta..

Jos ihoa ei ole hoidettu mitenkään, eipä se värivoiteella parane. Sama asia kun laittaisi maalia epätasaiselle seinäpinnalle - kyllä ne epätasaisuudet sieltä läpi kuultavat.
Hoida ihoasi hyvin, kuori ja kosteuta. Kuori 1-2 kertaa viikossa, jotta kuolleet ihosolut eivät nappaisi värivoidetta itseensä. Käytä aina värivoiteen alla kosteusvoidetta, muista tarkistaa että kosteusvoiteessasi on suojakerroin, siitäkin huolimatta että värivoiteessa on suojakerroin.

Jos tästä kaikesta huolimatta värivoide ei vain oikein näytä hyvältä iholla. Kokeile primeria. Monilla sarjoilla on värivoiteen alle laitettava voide, joka tasoittaa ihoa. Primeri on yleensä silikonipohjainen meikinpohjustusvoide. Muista kuitenkin se kosteusvoide aina alimmaiseksi. Kun käytät primeria, levitä vain pienen pieni nokare kasvoille ja anna primerin kuivua ennenkuin lähdet levittämään värivoidetta.
Levitä värivoidettakin säästeliäästi. Värivoidetta ei vedellä iholle telalla, vaikka jostain kosmetiikkamainoksista saa sen kuvan. Useimmat värivoiteet ovat niin paksuja että ne on syytä ohentaa ennen kasvoille levitystä. Tämä käy käteväsi kosteusvoiteen avulla. Ota pieni purkki laita siihen nokare värivoidetta ja toinen nokare kosteusvoidetta. Sekoita. Levitä kasvoille kostealla sienellä.
Mikäli vieläkin iholta kuultaa läpi epätasaisuuksia ne voi peittää paksummalla peiteaineella tai peitepuikolla.

12.4.2010

Luomet

Kun puhutaan luomista, tarkoitetaan rumannäköisiä tummia pigmenttiläiskiä. Joskus ne ovat kohollaan ihosta, joskus ihon tasalla. Kohollaan tai tasaisia, niistä voi kasvaa myös karvoja. Luomista kasvavia karvoja ei suositella nypittäväksi pois, koska se voi ärsyttää luomea kasvamaan lisää. Siispä leikkaa pienillä saksilla.
Yleensä luomet, jotka ovat olleet syntymästä tai varhaislapsuudesta asti ovat vaarattomia. Kuitenkin, jos luomi alkaa vaihtaa väriä (tummuu), kasvaa nopeasti, nousee koholle, vuotaa verta tai sen ääriviivat muuttuvat säännöttömiksi on aika ottaa yhteyttä ihotautilääkäriin.
Jos luomet haittavat elämää, ihotautilääkäri tai esteettiseen kirurgiaan omistautunut lääkäri on koulutettu poistamaan niitä. Nykytekniikoilla arpi on usein lähes huomaamaton.

Liposomeja

Vuonna 1965 teki amerikkalainen professori mullistavan keksinnön aineiden kuljetuksen alalla. Tarkoitan tällä aineiden kuljetusta ihonalaisiin kerroksiin. Kyseinen professori suunniteli tämän kuljetusjärjestelmän eli liposomin ensin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten syövän torjuntaan, vitamiinien ja hormonien kuljetukseen. Kuitenkin keksintö päätyi kosmetiikka-alalle. Kosmetiikassa liposomikuljettimilla on yli 70 patenttia.
Mikä liposomi on?
Se on joko yhdestä tai useammasta rasvakalvosta ja vesimäisestä aineesta koostuva yksikkö. Monikalvoinen liposomi on kuin sipuli, jossa on monia kerroksia, ensin purkautuu uloin kerros, sitten seuraava ja seuraava... kunnes kaikki kerrokset ovat vapauttaneet vaikuttavat aineensa ihoon. Liposompi ei itsessään hoida mitään, se toimii vain näiden aineiden kuljettimena solujen sisään. Vaikuttavat aineet ovat liposomin sisällä, kun liposomi imeytyy solun yhteyteen vaikuttavat aineet pääsevät soluun. Liposomien kokoluokka liikkuu kymmenesosa mikrometreissä, se on metrin miljoonasosa. Kun tekniikka kehittyy liposomit tulevat yhä pienemmiksi ja pääsevät tunkeutumaan ihoon entistä helpommin.

11.4.2010

Hyvästi aurinkorypyt?

Uskoisiko vai ei? Ihotautilääkäri Robin Travers, Chestnut Hill, Massachusetts tietää kertoa että rypyt ovat tulosta auringonsäteiden vahingoittavasta vaikutuksesta kollageeni- ja elastiinisäikeisiin. Hänen mukaansa ainoa aine, joka tehoaa näihin ryppyihin on retinoli.
Retinolia sisältäviä voiteita on olemassa apteekin käsikauppatuotteina, kosmetologi-sarjoissa ja ilmeisesti aivan päivittäiskosmetiikassakin. Ainoa ongelma vain on että jos retinolia laittaa ryppyiseen ihoonsa ei kannata mennä aurinkoon, koska seurauksena voi olla ihon palaminen ja maksaläiskät.
Ei hätää! Hydrokinonia sisältävät voiteet vaalentavat näitä auringosta tulleita maksaläiskiä. Kaikilla ihmisillä hydrokinoni ei toimi ihan sataprosenttisesti, mutta ei hätää. Laser-hoidoilla voi tuhota iholla olevaa ruskeaa pigmenttiä ja saada ihon jälleen vaaleaksi. Yleensä käsitellään vain pieni alue kerrallaan ja ihon paraneminen vie vain 7-10 päivää.
Seuraa kysymys: Miksi alunperin piti ottaa aurinkoa, kun päädytään valkaisemaan ihoa?

Kun iho palaa auringossa

Fiksullekin auringonottajalle käy joskus vahinko ja iho kärähtää. Siksipä viisaat istuvat yleensä varjossa. Kuitenkin, jos iho pääsi palamaan. Älä laita iholle jäitä, vaan kokeile näitä:
  1. Levitä iholle paksu kerros aloe vera geeliä (mielellään 100%:sta)
  2. Levitä iholle paksu kerros jogurttia (mielellään ei-maustettua), anna olla 20 min ja huuhtele haalealla vedellä.
  3. Levitä iholle ruusuvedestä ja maissijauhosta tehtyä puuroa, anna vaikuttaa kunnes kuivahtaa iholle, huuhdo pois haalealla vedellä.
  4. Levitä iholle laventelin eteeristä öljyä, lisää uusi kerros aina 1-2 tunnin välein.
  5. Voit kokeilla myös auringonhattu-uutetta tai mäkikuismaöljyä, mutta mielestäni ne eivät teho lainkaan yhtä hyvin.

10.4.2010

Värivoiteen valinta

Vaikea asia helposti:
  • Valitse värivoide, joka sävy on mahdollisimman lähellä kaulasi sävyä.
  • Valitse värivoide ihotyyppisi mukaan. Rasvaiselle iholle geelimäisiä, puuterimaisia, kevyitä emulsioita ja kuivemmalle iholle rasvaisempia versioita
  • Valitse värivoide ikäsi mukaan. Nuorelle iholle voi käyttää peittäviä, jopa kakkumaisia värivoiteita, vanhemmalle iholle ne kasautuvat ryppyihin. Vanhemmalle iholle sopivat ohuet värivoiteet, jotka eivät kasaudu ryppyihin. Kun ikää tulee lisää kevennä, kevennä.

Blondista brunetiksi

Jos hiusvärisi on luonnostaan vaalea ja värjäät hiukset tummemmiksi kuin oma värisi, jossain vaiheessa on edessä vaalea rumannäköinen juurikasvu. Ellet halua värjätä hiuksia jatkuvasti, ota raidat. Ne hämäävät hieman ja hiuksia ei tarvitse värjätä niin usein.

9.4.2010

Työpäivän jälkeen

Raskas päivä takana ja vielä pitäisi näyttää freshiltä illallakin. Miten se onnistuu?
  • lisää hieman pinkkiin vivahtavaa poskipunaa poskille ja silmäluomille. Painotus sanalla hieman.
  • ostaa apteekista Visine -silmätippoja. Tippa kumpaakin silmään ja tietokoneen tuijottelusta punaiset silmät ovat jälleen raikkaan näköiset.
  • harjaa hampaat mintunraikkaalla hammastahnalla, valitse valkaiseva versio.
  • jos meikki on päivän mittaan sulanut, sitä ei kannata ruveta korjailemaan. Hanki meikinpoistopyyhkeitä ja pyyhkäise suttuinen meikki pois, tee uusi, käytä valoaheijastavaa eli fotogeenistä meikkivoidetta. Antaa kasvoille hehkua illaksi. Valoaheijastava puuteri on myös hyvä valinta.

Huulikiiltoa aikuiselle

Kaikkialla puhutaan vain siitä miten huulikiilto sopii nuorille ja vanhempien ihmisten pitäisi välttää sitä. Miksi ihmeessä?
Kaikki eivät pidä huulipunasta ja meikittömän näköiset kauniit huulet saa aikaiseksi vain sopivalla huulikiillolla. Kun valitset kiiltoa, valitse väri, joka on sama tai hieman vaaleampi kuin huuliesi väri. Valitse puolikiiltävä versio.
Pahin moka minkä huulimeikissä voi tehdä on valita ihonvärinen matta huulipuna. Sama kuin vetäisi peitepuikkoa huuliin.
Aikuisen naiset huulet alkavat jossain vaiheessa kaveta, joten hieman lisää pyöreyttä kaivataan. Asiaa auttaa huultenrajaus ja huulikiilto. Rajaa huulet vaalealla, ihonväriä tummemmalla värillä ja valitse neutraalinvärinen huulikiilto (ei siis shokkipinkkiä, violettia tai vihreää, ellet halua näyttää valmiilta hautaan). Rajaus antaa huulille muodon ja kiilto täyteläisyyden.
Unohda kaikki beiget huulikiillot. Kuka idiootti on keksinyt beigen huulipunan? Beige ei ole väri, se on likaisuuden aste.

8.4.2010

Linoli

Aikaisemmin käytettiin nimitystä F-vitamiini. Linolilla tarkoitetaan tyydyttymättömiä rasvahappoja. Kauneudenhoitotuotteissa linolin tarkoitus on edistää ihon rasva-aineenvaihduntaa, pitää iho pehmeänä ja kimmoisana, uudistaa ihosoluja ja parantaa ihon vastustuskykyä ulkoisia olosuhteita vastaan. Käytetään kuivan ja hilseilevän ihon tuotteissa.

Liikavarpaat

Oikeastaan liikavarpailla on melko vähän tekemistä varpaan kanssa, ellei liikavarvas sitten satu sijaitsemaan varpaassa. Liikavarpaalla tarkoitetaan känsää, joka aiheutuu puristavista tai hankaavista kengistä. Liikavarvas on kehon keino suojella ihoa hankaukselta kehittämällä alueelle paksumpi sarveiskerros.
Mistä apua: Mene jalkahoitoon ammatti-ihmiselle.
Nopeaa kotilievitystä: 15 min kylpy kuumassa suolavedessä ( 3 rkl suolaa/ 5 l vettä), kylvyn jälkeen hankaa raspilla mitä irti lähtee. Laita sen jälkeen liikavarpaan ympärille pehmeä huoparengas tai pieni silikonityyny suojaksi.
Liikavarpaiden kotikirurgia ei ole suositeltavaa. Vältä myös salisyylihappoa sisältäviä laastareita, joiden on tarkoitus pehmittää liikavarpaita. Melko usein ne siirtyvät väärään kohtaan iholla ja aiheuttavat enemmän haitaa kuin hyötyä. Jos sinulla on diabetes tai kärsit verenkiertohäiriöistä sitä suuremmalla syyllä älä harjoita kotikirurgiaa.

7.4.2010

Lihominen

Tämä teksti on vuodelta 1931:

"Joka haluaa lihoa, syököön useita monipuolisia aterioita päivässä. Toisiaan seuraavien ruokalajien on vuoroteltava, voimakkuuteen, kiinteyteen, lämpötilaan ym. nähden siten, että kuumaa ruokaa seuraa kylmä, kiinteää ruokaa liemiruoka jne. Vaihtelu, joka ei saa mennä silti liiallisuuteen on omiaan lisäämään ruokahalua ja edistämään nautittujen ruokien määrää.
Rasvaiset ruuat lihottavat hyvästi. Ruumis käyttää tarkoin hyväkseen rasvaa ja sitä parempi, mitä alhaisempi rasvan sulamislämpö.
Lihomiseen sopii erikoisesti maito (kokomaito kerman kera), koska se sisältää runsaasti ravintoaineita. Samoin on laita mallasjuomien. "

Tämähän näyttää ja kuulostaa ihan nykyihmisten hotelli- ja ravintolaruokavaliolta, mukaanluettuna seisovat pöydät laivoilla.

Levä

Mitä levä tekee kosmetiikkatuotteessa? Kiinteyttää, tekee ihon sarveiskerroksesta pehmeän ja joustavan, vilkastuttaa verenkiertoa ja desinfioi. Käytetään yleensä selluliitti-, rasvanpoisto- ja vanhenevan ihon tuotteissa.

6.4.2010

Leuan hoito

Outoa sinänsä mutta leuka on yleensä muuta ihoa rasvaisempi. Naisilla leuanseutuun saattaa ilmaantua ennen kuukautisia finni tai finnejä.
Naisilla, jotka ovat vaihdevuosi-iässä leukaan voi alkaa kasvaa myös karvoja.
Leuan alustan iholla taas on taipumus veltostua kun ikää tulee lisää.
Jos näyttää siltä että leuan alue on muuta ihoa rasvaisempi, sen hoitoon sopivat rasvaisen ihon tuotteet. Älä kuitenkaan kuivata ihon pintaa voimakkailla aineilla, tai leuan iho alkaa hilseillä.
Yleensä leuan rasvaisuutta kontrolloimaan riittää rasvaisen ihon kasvovesi. Näppyjä kuivattamaan voi käyttää salisyylihappoa tai sinkkiä sisältäviä tuotteita yöksi.
Jos leuan ylenmääräinen karvoitus kyllästyttää ja pinsettien käyttö alkaa tympiä, karvoitukseen voi hakea apua pysyvästä karvojen poistosta. Jos karvoitus on hyvin runsasta on hyvä piipahtaa lääkärillä keskustelemassa mahdollisesta hormonihäiriöstä.
Mitä tulee ihon veltostumiseen. Suosi kiinteyttäviä kasvovoiteita ja kaulavoiteita. Aloita käyttö ajoissa. Kun voiteet eivät enää jaksa tukea on aika turvautua kiinteyttäviin kosmeettisiin hoitoihin tai plastiikkakirurgiaan.

Lesitiini

Vuosia sitten myytiin keltaista jauhetta tai keltaisia pieniä nuppineulanpäänkokoisia palleroita - lesitiiniä. Sen piti olla terveyden kannalta ihmeaine, jota kaikkien piti nauttia. En muista enää mihin kaikkiin vaivoihin sitä markkinoitiin.
Lesitiini on fosoforia ja typpeä sisältävä orgaaninen yhdiste. Se liukenee helposti alkoholiin. Lesitiiniä on kasvi- ja eläinkudoksissa, alkulimassa, hermoaineessa, verinesteessä, lymfassa.

5.4.2010

Leseet - Mikä on lese?

Leseitä kehoitetaan syömään aamupuurossa, viilin tai jogurtin kanssa ja lisäämään muihinkin ruokiin, jotta keho saisi kuituja. Leseitä käytetään kauneudenhoidossa kuorinta-aineina ja naamiona. Mutta mikä se lese oikein on?
Kun jyviä jauhetaan ja niistä valmistetaan suurimoita jyvien kuori-osa irtautuu. Tämä kuoriosa, jossa on siemenvalkuaista tallella on nimeltään lese.

Lehmus eli niinipuu

Lehmus (Tilia) vaikuttaa ihoon rauhoittavasti ja pehmentävästi. Se lisää ihon joustavuutta ja kimmoisuuttaa. Lehmusuutteita on käytetty ihonhoidossa vuosikymmenten ajan. Lehmus sopii myös epäputaalle iholle ja herkälle iholle.
Lehmuksenkukkaa voi käyttää myös sisäisesti teenä. Rauhoittaa ja tyynnyttää. Lisää univalmiutta.

4.4.2010

Laventeli

Laventeli (Lavandula) on yksi ihmeellisimmistä parantavista yrteistä. Se vaikuttaa hyvin monella tapaa, se on samalla rauhoittava, virkistävä, raikastava ja piristävä. Se puhdistaa ja on antiseptinen. Laventelista valmistetaan eteeristä laventeliöljyä, joka on todella tehokas hoitamaan palovammoja. Muutama pisara laimentamatonta laventeliöljyä palovammalle 1-2 tunnin välein vie kivun lähes täysin ja seuraavana päivänä vammakohtaa tuskin näkee. Laventeli on yksi niitä harvoja eteerisiä öljyjä, joita voi laittaa suoraan iholle.
Laventelia voi käyttää rauhoittamaan tulehtunutta ihoa, auringonpolttamia, finnejä.
Sisäisesti kuivattua laventelia voi käyttää teenä rauhoittamaan ja nukuttamaan illalla. Jos kärsit korkeasta verenpaineesta laventeli ei välttämättä sovi sisäisesti käytettynä.

Lattajalka, latuskajalka vai lättäjalka?

Kun opiskelin anatomiaa ja fysiologiaa joskus vuosikymmeniä sitten opetettiin vielä että lättäjalka on perinnöllinen vaiva. Sittemmin lattajalat ja latuskajalat laitettiin huonojen, liian hyvin tukevien kenkien (lenkkarit) piikkiin. Puhuttiin pullajalasta, joka näyttää hyvältä, mutta kun sillä astuu lattialle, niin jalka leviää kuin pullataikina. Nykyään tästä vaivasta syytetään varmaankin geenejä.
Niille, jotka eivät tiedä mistä on kysymys. Lattajalka on jalka, joka astuttaessa lattialle, koskettaa lattiaa koko jalkapohjan alueelta. Normaalissa jalassa on sisäsyrjässä kaari, joka ei kosketa lattiaa.
Jos vanhemmat haluavat lapsilleen hyvät jalat, he antavat lasten juoksennella mahdollisimman paljon paljain jaloin epätasaisessa maastossa. Se kehittää jalan lihaksia, ja jalan kaaret pääsevät muodostumaan oikein. Jos taas haluaa että lapsi saa lattajalat, niin ostetaan lapselle lenkkarit, jotka on varustettu kaikenlaisilla kaarituilla, niin että omat lihakset eivät kehity lainkaan. Annetaan lapsen pitää näitä lenkkareita 24/7 eli koko ajan.
Mitä haittaa on lattajalasta? Kun jalan lihakset ovat heikot, kävelystä tulee vaappuvaa ja jalat väsyvät hyvin nopeasti. Lattajalassa myös luut voivat laskeutuvat väärään asentoon kun lihakset eivät niitä tue ja jalka saattaa nyrjähtää helpommin.
Lattajalasta saa normaalin jalan, mutta se vaatii paljon jumppaa ja kävelyä. Joka ikinen päivä elämän loppuun asti.

3.4.2010

Laser kauneudenhoidossa

LASER = Light Amplification by Stimulated Emission of Radiation
Sanalla laser tarkoitetaan valoa, jota on vahvistettu käyttämällä apuna säteilysuuntaajaa. Kosmetiikassa käytetty laser on heikompi kuin lääketieteessä käytettävä laser. Se ei silti tarkoita sitä etteikö kosmeettinen laserhoito olisi tehokas. Laserhoitoja käytetään akneen, arpiin, ryppyihin, juonteisiin, silmäpusseihin, couperoosa iholle, vanhenevalle iholle. Lasereita on erilaisia ja kukin niistä on tarkoitettu eri tarkoituksiin. Sovelluksia on paljon muillakin aloilla kuin kauneudenhoidossa.
Lasersäde toimii niin että se muodostaa värähtelevää valoa, joka stimuloi solun aineenvaihduntaa. Vaikutus yltää solujen kasvukerrokseen. Yleensä hoitoa tarvitaan useita hoitokerroja halutun tuloksen aikaansaamiseksi.
Vanhenevalle iholle laserhoitoja suositellaan 2-3 kuukauden välein. Nuorelle iholle sarjahoitona halutun vaikutuksen mukaan.

Päänahan kutina

Sekä lapsilla että aikuisilla päänahka joskus kutisee. Jos hiuksia pestään päivittäin syynä voi olla liian ahkera pesu, joka kuivattaa päänahkaa. Harvenna pesukertoja ja levitä hoitoaine päänahkaan asti. Kutinan pitäisi helpottua.
Jos hiuksia pestään vain kerran viikossa tai harvemmin kutinan syy voi olla lika. Lisää pesukertoja.
Jos syynä ei ole liiallinen pesu tai pesemättömyys on aika miettiä muita vaihtoehtoja. Täit, talipunkit ja muut päänahassa vaeltelevat syöpäläiset voivat aiheuttaa sekä kutinaa että ihottumaan ja finnejäkin päänahkaan. Käy asiantuntevalla hiusterapeutilla tutkituttamassa päänahkasi.
Jos haudot päätäsi säännöllisesti hatulla tai pipolla päänahka voi alkaa kutista, pese päähine yhtä usein kuin hiuksetkin. Noudata samaa ohjetta hiusharjojen ja -kampojen kanssa. Molemmat on syytä pestä samalla kuin hiuksetkin.
Vanhoilla ihmisillä päänahka voi kutista kuivuuttaan, kun iho ei enää jaksa tuottaa riittävästi rasvaa. Kutinaa voi helpottaa levittämällä kosteusvoidetta päänahkaan yöksi tai tekemällä hiuksiin kosteuttavia naamioita. Vanhemmiten hiustenpesukertojen väliä voi pidentää.
Joskus päänahan kutina voi johtua likaisista vuodevaatteista, erityisesti tyynyliinoista. Vaihda tyynyliina kerran viikossa. Tyynyliinan silittäminen tappaa siitä kaikki mikrobit ja syöpäläiset.

2.4.2010

Lasten hiustenpesu

Lapsen hiukset ovat hennot ja ne eivät myöskään ole rasvaiset tai yleensä kovin likaiset. Lasten shampoot ovat yleensä mietoja pH 7 ja laimeita. Kuitenkin lastenkin shampoo on hyvä laimentaa ennen käyttöä. On myös hyvä tarkistaa että lasten shampoossa ei ole turhia lisäaineita kuten väriaineita, kemiallisia tuoksuja tai vahvoja säilöntäaineita.
Kastele ensin lapsen tukka vedellä, laimenna shampoo kämmeneesi tai erilliseen astiaan. Levitä laimea shampoo lapsen hiuksiin. Hiero koko päänahka läpi ja huuhtele huolellisesti.
Lapsen hiukset ovat usein sähköiset. Shampoo lisäksi hoitoaineen käyttö on tärkeää. Joskus voi olla hyvä pestä lapsen hiukset pelkällä hoitoaineella.

Lapis

Laapiskivi eli helvetinkivi (lapis infernalis) on valkeaa veteen liukenevaa suolaa. Sitä valmistetaan liuottamalla hopeaa typpihappoon. Aine, jota näin saadaan on hopeanitraattia. Laapis on hyvin syövyttävää ja värjää ihon ja vaatteet mustaksi, siksi sitä aikoinaan käytettiin mitä erilaisempiin tarkoituksiin. Lääkeaineena ½-2% liuoksina ja puikkona sillä hoidettiin haavoja ja poistettiin känsiä. Avoimissa haavoissa se aiheutti polttavaa kipua, mistä ehkä nimitys helvetinkivi on peräisin.
Laapiksella värjättiin myös kasvikuituja (liinavaatteiden nimikointi) ja hiuksia. Laapiksesta saatiin myös näkymätöntä mustetta. Auringonpaisteessa kirjoitus tuli esiin.

1.4.2010

Lansetti

Tämä alkuaan ranskankielinen termi - lancette, tarkoittaa pientä keihästä tai terää. Kyseessä on pieni kaksiteräinen leveäkärkinen kirurgin veitsi. Jalkahoitajat käyttävät sitä poistaessaan syvällä ihon sisällä olevia känsiä. Taitavasti käytettynä känsä lähtee ja ihosta ei tule edes verta. Lansetin käyttö vaatii harjoittelua ja vakaata kättä, ei suositella kotikäyttöön.

Lanoliini (Adeps lanae)

Kosmeettisen tuotteen raaka-aineluettelossa saattaa lukea Lanolin cera tai Lanolin, kyseessä on villarasva, jota saadaan lampaanvilloista, kun niitä pestään pesulipeällä tai bensiinillä. Se mikä jää jäljelle haihtumisen jälkeen on lanoliinia. Villarasva ei varsinaisesti ole rasvaa, vaan vahaa.
Lanoliinia käytetään paljon kaikenlaisissa tuotteissa, koska se imeytyy hyvin ihoon ja tekee ihon pehmeäksi, lisäksi se antaa voiteelle hyvän levittyvyyden, ei härskiiny, eikä muuta tuotteen koostumusta pitkänkään ajan kuluessa. Lanoliinin huonoihin puoliin kuluu se että monet ihmiset ovat sille allergisia. Nykyään lanoliini pyritään modifioimaan eli asetytoimaan, tällä tarkoitetaan sitä että lanoliinia on muutettu niin että sen alifaattista alkoholiosaa on vähennetty.
Lanoliinista valmistetaan mm. saippuaa, lääkevoiteita, kosmeettisia voiteita ja sitä käytetään huulipunissa sekä muussa värikosmetiikassa.