28.2.2011

Silmämeikin harmonia

Kun silmämeikin värisävyt sopivat toisiinsa ja silmien väriin, meikki näyttää myös katsojan silmään harmonisemmalta ja korostaa myös silmiä, sen sijaan että kiinnittäisi huomiota itse silmämeikkiin.
Jos sinulle sanotaan että sinulla on kaunis silmämeikki, silloin värisävyt eivät ole ihan onnistuneet juuri sinun silmillesi. Jos sinulle sanotaan että sinulla on kauniit silmät, värisävyt ovat juuri oikeat.
Miten tähän sitten päästään? Harjoittelemalla ja katsomalla että meikin värisävyt eivät riitele toistensa kanssa. Hyvään silmämeikkiin kuuluu useampaa eri sävyä, koko luomea ei peitetä vain sillä sinisellä luomivärillä kulmakarvoja myöten. Luomivärin sävykirjo kulkee vaaleasta tummaan. Mieti eri sävyjä ja miten ne liukuvat ja muuttuvat tummemmiksi ja vaaleammiksi. Tuo sama asenne sitten silmämeikkiin, niin että värit liukuvat toisiinsa myös luomella, vaalea liukuu tummaksi ja tumma vaaleaksi. Mitään rajoja ei näy, kaikki on kauniisti häivytetty eri värien välillä.
Kun sävyjä miettii on hyvä muistaa että tumma häivyttää ja vaalea korostaa. Tumma pienentää ja vaalea tuo esiin. Mitä haluat häivyttää ja mitä tuoda esiin?

27.2.2011

Sähköhammasharja

Nykyään on saatavilla vaikka minkälaisia hammasharjoja, mutta verrattuna tavalliseen hammasharjaan sähköhammasharja vie ylivoimaisesti voiton pesutehollaan.
Sähköhammasharjaa käytettäessä tulee puhdasta nopeasti, silti olisi hyvä malttaa harjata hampaita vähintään 2 minutin ajan. Tämä on se aika, jolloin fluorihammastahnan fluori ehtii imeytyä hampaisiin.
Harjaspäissä on myös valinnan varaa. Valitse omiin hampaisiisi sopiva malli tai mallit. On kuitenkin syytä muistaa vaikka harjaspään nimi olisi Floss action, se ei korvaa hammaslangalla tehtävää hammasvälien puhdistusta.

26.2.2011

Ihminen ja sähkövirta

Toisin kuin yleisesti uskotaan sähkövirta vaikuttaa ihmiseen.

Matalataajuinen virta (verkkovirta) häiritsee hermoston ja lihaksiston toimintaa ja voi aiheuttaa lihaskouristuksia ja elintoimintojen lamaantumisen. Sydän reagoi erityisen voimakkaasti ja sydänlihakseen voi tulla kammiovärinä, josta aiheutuu hengenvaara.

Tasavirta vaikuttaa elektolyyttisesti eli jo pienillä virta-arvoilla muuttaa ihonlaisten kudosten ionitasapainoa aiheuttaen ihoärsytystä, punoitusta ja kutinaa.

Sähkövirta aiheuttaa elimistölle myös lämpövaikutuksen eli seurauksena voi olla lämpövaurio tai palovamma, vaikka sähkövirta ei vielä vaikuttaisikaan hermoston tai lihaksiston toimintaan.

Ihmisen elimistön impedanssi eli vastus ei ole kaikilla ruuminosilla sama. Sähkövirran tarkkaa kulkua elimistössä ei pystytä täysin määrittämään. Sähkö kulkee kehossa lihaksia ja verisuonia pitkin, joten sähkön reitti osuu lähes aina myös sydämeen.

Ihmisen elintoiminnot ovat suurelta osin ihmisen oman sisäisen sähköjärjestelmän tulosta. Lihasten toiminta on seurausta hermoratoja pitkin kulkevista sähköisistä sykäyksistä, jotka saavat lihakset supistumaan. Aivojen sähköjännitettä mitataan EEG:llä ja sydämen EKG:llä.

Sähkövirran taajuuden kasvaessa elmistön sietokyky kasvaa. Yli 100 kHz:n virta ei enää vaikuta hermo- ja lihastoimintoihin.

Ihon vastus on 0.5 - 500 kilo-ohmia riippuen onko kysymyksessä kuiva vai kostea iho. Yleensä kun lasketaan turvallisia arvoja ihmisille käytetään varmuuden vuoksi 1 kilo-ohmin arvoa. Ihon alla oleva nestekerros johtaa sähköä paremmin.

50 Hz:n sähkövirran vaikutus aikuiseen mieheen:
0,0005 A = havaitsemiskynnys
0,001 A = tuntuu iholla pistelynä, lievää lihasärsytystä
0,01 A = lihaskouristus, kättä ei voi irrottaa sähkölaitteesta (220 V)
0,1 A = sydämen kammiovärinä
1-10 A = sydän- ja hengityselimistön kouristuksia, palovammoja

Naisilla ja lapsilla arvot ovat vieläkin pienempiä.

25.2.2011

Syylien poisto

Syylä on viruksen aiheuttama helposti tarttuva ihokasvannainen. Sen poistoon on olemassa monia vanhankansan uskomuksia ja konsteja, joskus ne tehoavat ja joskus eivät. Sama pätee myös syylän lääkeaineella tapahtuvaan hoitoon, leikkaushoitoon, jäädytyshoitoon ja muihin konsteihin. Syylän poistoon ei ole olemassa kuitenkaan mitään idioottivarmaa konstia, jolla sen saisi 100%:sen varmasti pois.

Joskus syylä on paikoillaan vuosiakausia ja katoaa sitten itsekseen, joskus se ilmestyy taas uudestaan uuteen paikkaan ja joskus se lähettelee sateliitteja ympäriinsä, niin että kädet ja/tai jalat ovat lopulta täynnä syyliä.

Tästä linkistä rautaisannos syylien hoitokonsteja: Syylät

24.2.2011

Rypyt suun ympärillä - hoitoa

Ikä tuo ryppyjä myös huulten ympäristöön. Kuivaihoisille nopeammin ja muille hieman hitaampaa tahtia. Toki asiaa voi itse edesauttaa tupakoimalla, kuivalla huoneilmalla ja hoitamattomuudella

Ihon kuoriminen auttaa pehmentämään ihoa, kuorintaan voi käyttää kasvojen kuorinta-ainetta tai vaikka lasten hammasharjaa. Kun kuiva kuollut ihosolukko on kuorittu pois, voiteet imeytyvät iholle paremmin. Kuoriminen ja kuivaharjaus pehmeällä harjalla myös parantaa alueen verenkiertoa. Voide ei tietenkään poista huultenympärysryppyjä, mutta saa ne näyttämään edes vähän pehmeämmiltä. Alue on hyvä voidella ravitsevalla voiteellaa aamuin illoin.
Ainoa keino saada rypyt kokonaan pois on kirurginen. Ryppyihin ruiskutetaan täyteainetta. Miten kauan tämä aine ryppyjä kohotaa, riippuu siitä miten syvä ryppy on ja miten ihoa jatkossa hoidetaan. Toinen keino on syväkuoria ihoalue verinahkaan asti (älä kokeile tätä itse), uusi iho, joka muodostuu on rypyttömämpi hetken aikaa. Yleensä kuitenkin rypistyy uudelleen kun hoitaminen unohdetaan.

23.2.2011

Suopayrtti kauneudenhoidossa

Suopayrtti on hyvin vanha kulttuurikasvi, sitä on viljelty sapoiinipitoisen juurakkonsa vuoksi. Muinoin suopayrtin juurella pestiin niin vaatteet kuin ihmisetkin. Kunnes joku keksi miten saippuaa keitetään ja suopayrtin viljely ja käyttö unohdettiin.
Nykyäänkin suopayrttiä näkee joskus kosmetiikan raaka-aine luettelossa saponaria officinalis -nimellä.

22.2.2011

Suonikohjut

Kun pinnallisten laskimoiden laajentumat alkavat näkyä ulospäin puhutaan suonikohjuista. Ne ovat yleinen vaiva yli 30-vuotiailla naisilla, mutta onpa niitä myös miehillä.

Oireet:

  • särky jaloissa
  • painontunne jaloissa
  • lievä turvotus, pahempi turvotus kesäaikaan kuin talvisaikaan
  • levottomat jalat iltaisin tai yöllä
  • jalkojen kirvely kun jalat ovat alaspäin

Mistä johtuvat:

  • perimä (laskimoläppien vajaatoiminta tai puuttuminen kokonaan)
  • ylipaino
  • raskaus
  • onnettomuudet ja vammat alaraajojen alueella vioittavat verisuonten läppärakennetta
  • verenkiertohäiriöt
  • liian vähäinen liikunta
  • huono ravitsemus, runsaasti eineksiä
  • tiukka vaatetus
  • liian tiukat polvisukat tai sukat
  • seisomatyö
  • istumatyö
  • sokeri- ja hiilihydraattipitoinen ravitsemus

Suonikohjut eivät parane itsekseen. Mitä tapahtuu jos suonikohjuja ei hoideta:

  • turvotus pahenee
  • jalkaa jomottaa kunnolla
  • jalan ihoon syntyy muutoksia, iho alkaa aluksi kiiltää ja ihokarvat irtoavat, sitten iho kutisee ja alkaa tummua, kunnes...
  • säärihaava puhkeaa ihoon

Suonikohjujen ennaltaehkäisy:

  • tukisukka
  • jalkojen lepuutus (jalat ylöspäin useita kertoja päivän mittaan)
  • runsaasti kävelyä
  • pitkäaikaista seisomista ja istumista on vältettävä
  • ylipainoisilla laihdutus
  • verenkiertoa parantavat valmisteet
  • vaihtokylvyt ja vaihtosuihkut (kylmä-lämmin-kylmä)
  • kuivaharjaus
  • kevyt hieronta nilkasta kohti nivustaivetta
  • lymfahieronta kun jaloissa on turvotusta

Suonikohjujen hoito:

  • leikkaushoito
  • ruiskutushoito
  • muut hoitomuodot

21.2.2011

Suonenveto eli lihaskramppi

Kipua tuottava lihaksen äkillinen kouristuminen, yleensä pohkeessa, jalkapohjassa tai varpaissa. Laukaisevana tekijänä voi olla kylmä (uidessa), verenkiertohäiriö (esim. nukkuessa), kivennäisaineen puutos (magnesium, kalium) tai liiallinen B-vitamiinien nauttiminen. Urheillessa lihaskramppi voi tulla jos lihaksia ei ole lämmitelty kunnolla verryttelemällä tai liikunta aloitetaan liian nopeasti ruokailun jälkeen.

20.2.2011

Suolakylpy

Näin teet puhdistavan suolakylvyn:
Tarvitset karkeaa suolaa (tai merivettä) ja kylpyammeen.
Jos kylpyamme on kokoa 200-300 litraa, suolaa tarvitaan 4-5 litraa. Kylvyn lämpötila on 34-36°C ja kylvyn kesto 10-15 minuuttia. Kylvyn jälkeen iho huuhdotaan puhtaalla vedellä, suolaa ei siis jätetä iholle.
Reumaatikolle tai kihtiä sairastavalla kylpyveden lämpötilaa voi nostaa 37-38°C:een.

Jos sinulla on heikko yleiskunto tai sydänvika älä kokeile tätä.

19.2.2011

Mitä tarkoittaa sterilointi?

Kyseessä on toimenpide, jossa tuhotaan jotain elävää. Sterilointi voi tarkoittaa sitä että ihminen tai eläin tehdään suvunjatkamiseen kykenemättömäksi leikkaamalla tai lääkityksellä. Sterilointi tarkoittaa myös mikro-organismien tuhoamista esineestä tai nesteestä.
Yleensä kun minkä hyvänsä keittää/ kiehauttaa tai pitää vesihöyryssä 15 min., se riittää tappamaan mikro-organismit. Kuivasteriloinnissa esineet kuumenetaan 150 asteeseen Celsiusta 1-1½ tunnin ajaksi.

18.2.2011

Sorbitoli

Sorbitolia käytetään makeutusaineena elintarviketeollisuudessa, mutta mitä sorbitoli tekee kosmetiikassa? Hygroskooppisena aineena imee kosteutta ja sitoo vettä sekä estää sitä haihtumasta.

17.2.2011

Sorbitaanijohdokset

Niitä käytetään kosmetiikassa emulgaattoreina eli emulsion muodostajana. Tämä tarkoittaa sitä että ne tekevät voiteesta stabiilin eli pysyvän. Lisäksi emulgaattorin tarkoitus on helpottaa voiteen poistamista pesun yhteydessä.

16.2.2011

Solarium ja D-vitamiini

UVB-säteily muodostaa ihossa D-vitamiinia tuli säteily sitten auringosta tai solariumista. Solariumia ei kuitenkaan suositella otettavaksi jatkuvasti ja pikkulapsilta se on kokonaan kielletty.

15.2.2011

Soija kauneudenhoidossa ja terveydenhoidossa

Soija on Itä-Aasiasta kotoisin oleva yksivuotinen hernekasvi. Soijaa käytetään ihmisravinnoksi soijapapuina ja soijapavuista tehtyinä tuotteina soijapapujuusto (tofu), soijajogurtti, soijaöljy, soijakastike, soijarouhe, soijahiutaleet, soijajauhot ja niistä valmistetut tuotteet jne. Soijakakkuja, jotka ovat soijaöljyn puristusjätettä käyetään eläinten rehuna, koska sisältävät runsaasti valkuaisaineita.
Kosmetiikassa soijalesitiini lisää hiusten taipuisuutta, kiiltoa ja pehmeyttä.
Ihonhoidossa soija virkistää, vahvistaa, pehmentää ja kosteuttaa ihoa sekä tekee ihon joustavaksi. Soija myös edistää kudosten uusiutumista ja elävöittää.
Soijaa käytetään myös vaihdevuosivaivoihin tarkoitetuissa luontaistuotteissa.

14.2.2011

5 tärkeää sivellintä meikin tekoon

Huulipunasivellin
-Huulipuna levittyy tasaisesti siveltimen avulla ja sitä ei tule liikaa. Siveltimellä saa myös aikaiseksi tarkat rajat ja huulipunan voi käyttää täysin loppuun. Paras valinta on huulipunasivellin kierrehylsyllä ja korkilla, jolloin sivellin ei tahri laukussa ja voit lisätä huulipunaa tarpeen mukaan päivän mittaan.

Luomivärisivellin
-Pieni sivellin, jolla luomiväri on helpo levittää silmäluomille ja samalla häivyttää. Luomivärisivellin on valmistettu pehmeästä karvasta, jotta se ei raavi tai ärsytä herkkää luomien ihoa.

Sienipäinen-luomivärisivellin (aplikaattori)
-Käytetään yleensä luomivärin häivyttämiseen, ei niinkään levittämiseen, koska väriä tulee helposti liikaa ja silmämeikistä liian kova.

Poskipunasivellin
-Tuuhea, iso sivellin, jolla puuterimainen poskipuna on helppo levittää kasvoille ja häivyttää sopivasti. Puuterisivellin on vielä isompi sivellin.

Rajaussivellin
-Hyvin ohut sivellin, jolla voi vetää siistin rajausviivan ripisen juureen.

13.2.2011

Siniset tai harmaat silmät ja vaaleat hiukset - silmämeikkivärit

Parhaat luomivärit: harmaa, vaaleanharmaa, siniharmaa, ruskea
Keskinkertaiset luomivärit: laivastonsininen, syvänsininen, vaaleansinivihreä, vaaleanruskea, ruosteenruskea, luumu, violetti
Huonot: tummanharmaa, vaaleansininen, metsänvihreä, kellanvihreä, kulta, vaaleanpunainen

Parhaat rajausvärit: musta, harmaa, laivastonsininen
Keskinkertaiset rajausvärit: tummanruskea, keskiruskea, vaaleanruskea, ruskeanharmaa, tummanvihreä

Parhaat ripsivärit: musta, tummanruskea, laivastonsininen
Keskinkertaiset ripsivärit: tumma luumu, tummanvihreä

12.2.2011

Siniset tai harmaat silmät ja ruskeat hiukset - silmämeikkivärit

Parhaat luomivärit: tummanaharmaa, harmaa, siniharmaa, laivastonsininen, ruskea
Keskinkertaiset luomivärit: vaaleanharmaa, syvänsininen, vaaleansinivihreä, metsänvihreä, kulta, ruosteenruskea, luumu, violetti, vaaleanpunainen
Huonot luomivärit: vaalean sininen, vaalean vihreä, kellanvihreä, vaaleanruskea

Parhaat rajausvärit: musta, tummanruskea, harmaa, laivaston sininen
Keskinkertaiset rajausvärit: keskiruskea, tummanvihreä
Huonot rajausvärit: vaaleanruskea, ruskeanharmaa

Parhaat ripsivärit: musta, laivastonsininen
Keskinkertaiset ripsivärit: tumman ruskea, tumma luumu, tumma vihreä

11.2.2011

Siniset tai harmaat silmät ja punaiset hiukset - parhaat meikkivärit

Parhaat luomivärit: kulta, vaaleanruskea, ruskea, luumu
Keskinkertaiset luomivärit: vaaleanharmaa, siniharmaa, laivastonsininen, syvänsininen, vaaleansinivihreä, metsänvihreä, violetti
Huonot luomivärit: tummanharmaa, harmaa, vaaleansininen, vaaleanvihreä, kellanvihreä, ruosteenruskea, vaaleanpunainen, musta

Parhaat rajausvärit: laivastonsininen
Keskinkertaiset rajausvärit: tummanruskea, keskiruskea, vaaleanruskea, ruskeanharmaa, harmaa, harmaanvihreä, tummanvihreä
Huonot rajausvärit: musta

Parhaat ripsivärit: musta, tummanruskea
Keskinkertaiset ripsivärit: laivastonsininen, tumma luumu, tumman vihreä

10.2.2011

Sinisten silmien meikki

Miten meikata siniset silmät?
  • vaaleat luomivärit voivat tehdä sinisistä silmistä hailakat, jos silmät ovat hyvin vaalean siniset
  • tummat luomivärit voivat tehdä sinisistä silmistä mustat aukot, jos värin sävy on liian tumma
  • jos siniset silmät meikkaa pelkällä sinisellä, silmät näyttävät hieman tylsiltä, mutta jos siniseen yhdistää eri sävyjä kuten tummaa harmaata, liilaa tai ruskeaa, tulos näyttää jo paremmalta.
  • sinisiin silmiin ei myöskään sovi kirkuvan sininen (sähkönsininen) luomiväri. Sopiiko se todella kenellekään?
  • sinisiin silmiin ei sovi musta luomiväri, se on liian tumma,
  • jos haluat korostaa silmien sinisyyttä valitse sininen ripsiväri. Jos silmäsi ovat haaleansiniset, laita ripsiin ensin tummanruskea tai tumma harmaa ripsiväri ja vain ripsien kärkiin sinistä ripsiväriä. Tämä tuo silmäsi paremmin esille.
  • jos sinulla on vaalea tukka ja siniset silmät yllätävää kyllä ruskeat ja harmaat luomiväri ovat parhaita valintoja
  • rajaukseen sopii tumma harmaa tai sininen väri. Sininen kirkastaa silmän valkuaista ja saa sen näyttämään valkoisemmalta.
  • liian kova silmämeikki vie sinisistä silmistä tehon pois. Opettele katsomaan silmiesi sävyn aste ja älä valitse sitä tummempaa luomiväriä. Opettele häivyttämään luomiväri ja rajausväri niin että teräviä rajoja ei tule.

9.2.2011

Silmämeikki ja punoittavat, turvonneet silmäluomet

Tämä on hieman kaksipiippuinen juttu, toisaalta punoittavat ja turvonneet luomet haluaisi kätkeä toisaalta punoittavat ja turvonneet luomet voivat meikistä ärtyä.
Jos luominen punoituksen syy on itkeminen, meikin voi tehdä, jos taas syytä ei tiedetä tai se johtuu ärsytyksestä tai allergiasta, meikki on syytä jättää tekemättä. Se että meikkiaineet ovat allergiatestattuja, hypoallergeenisiä tai dermatologisesti testattuja, ei tarkoita sitä että meikkiaineet eivät ärsyttäisi kun iholla on tulehdustila. Silloin ärsyttävät kaikki.
Silmiä voi yrittää rauhoitella silmähaudevedellä, fysiologisella keittosuolaliuoksella tai boorivedellä ja samalla miettiä ärsytyksen syytä. Voisiko syylle tehdä jotain?

8.2.2011

Ryppyluomisen silmämeikki

Kun ikää tulee, ryppyjä tulee, toisille ennemmin toisille myöhemmin. Ryppyisten silmäluomien meikkaamisessa on otettava huomioon:
  • älä käytä helmiäisväriä - korostaa ryppyjä
  • älä käytä kovin karkeaa puuterimaista luomiväriä - kasautuu ryppyihin ja korostaa niitä
  • älä käytä vaaleita sävyjä - korostavat ryppyjä
  • valitse mattavärejä, kirkkaita sävyjä
  • vedä rajausviiva hieman ylöspäin silmäkulmasta
  • unohda kaikki "siivekkeet" rajauksia tehdessäsi, sillä niillä on tapana valahtaa alaspäin ja tuoda ryppyjä esiin
  • käytä ripsiväriä, keskity yläripsiin. Voit myös kokeilla kestoripsiä tai tuuheuttavaa ja pidentävää ripsiväriä
  • keskity kulmien muotoiluun, (ylöspäin nouseva linja ja hieman voi "nipsata" pois loppupäästä kulmakarvaa, muista kuitenkin loppuakohti kapeneva linja) , hyvä muoto antaa silmille ilmettä
  • kulmien väri on myös tärkeä, ei mustaa (korostaa ryppyjä), skaala on: tumma ruskea - harmaa, riippuen hiustesi väristä

7.2.2011

Kaukana toisistaan olevat silmät

Silmät voivat näyttää siltä että ne sijaitsevat kaukana toisistaan. Levittämällä tummempaa luomiväriä lähelle silmän sisäkulmaa ja ulottamalla luomivärin rajaa lähemmässä nenänjuurta sekä laittalla vaaleampaa luomiväriä silmän ulkonurkkaan, tätä piirrettä saadaan häivytettyä. On tärkeää että luomiväriä ei silmän ulkonurkassa levitä yhtään ulkonurkan yli.
Rajaus aloitetaan silmän sisänurkasta ja sillä korostetaan silmän sisänurkkaa. Rajausviiva ei saa ulottua silmän ulkonurkan yli, mieluummin rajausviiva loppuu muutamaa milliä ennen silmän ulkonurkkaa.
Ripsiväriä laitetaan sekä ylä- että alaripsiin. Mielellään ei irtoripsiä tai kestoripsiä.
Kulmakarvat muotoillaan niin että ne lähenevät toisiaan hieman nenän juuressa. Tämän voi tehdä kulmakarvojen värisellä kulmakynällä. Nyt kulmakarvat eivät lähde samalta kohdala kuin silmän sisänurkka vaan hieman sisempää.

6.2.2011

Silmät liian lähellä toisiaan

Meikillä tätäkin "kauneusvirhettä" voi korjata.
Levitä silmän ulkonurkkaan tummaa luomiväriä ja levitä väri hieman silmän ulkonurkan ulkopuolelle kohti ohimoa. Levitä vaalea luomiväri silmän sisänurkkaan. Aloita silmän rajaus silmän keskikohdalta ja venytä rajausviivaa silmäkulman yli.
Laita ripsiväriä sekä ylä- että alaripsiin. Jos haluat voit korostaa silmän ulkonurkan ripsiä muutamalla irtoripsellä.
Ole tarkka kulmien muotoilussa. Kulmakarvat loppuvat yleensä silmän ulkonurkan kohdalla, nyt kulmakarvaa voi hieman jatkaa kulmakarvan värisellä kulmakynällä. Muutoin meikki voi näyttää hassulta "tynkä" kulmakarvoineen.

5.2.2011

Ulkonevat silmät

Jos sinulla on ulkonevat silmät, sen huomaa siitä että silmät näyttävät pullistuvan päästä ulos. Tätäkin piirrettä voi silmämeikillä muuttaa huomaamattomammaksi.

Levitä tummaa luomiväriä liikkuvalle luomelle ja vaaleampaa kulmakarvojen alle. Tee yläluomelle paksu rajaus. Älä rajaa alaluomea ollenkaan. Laita ripsiväriä vain yläripsiin, alaripsiin ei lainkaan. Älä käytä irtoripsiä tai ripsiä pidentävää ripsiväriä. Käytä tummia värejä, ne pienentävät. Ota kuitenkin huomioon silmiesi oma väriä. Älä käytä vahvuusasteeltaan tummempaa väriä kun silmäsi iiriksen väri on. Muuten huomio kiinnittyy vain luomiväriin.

4.2.2011

Silmät syvällä päässä

Silmät voivat olla isot tai pienet, mutta näyttää siltä että ne ovat kulmaluun takana piilossa ja eivät tule ilman meikkiä juurikaan esiin. Yleensä silmäluomet ovat normaalit syvällä päässä olevissa silmissä eivätkä roiku tai pussita. Kulmaluun muoto on perinnöllinen seikka ja sille ei mahda mitään. Meikillä voi sen sijaan luoda optisen harhan, jolloin näyttää siltä että silmä ei ole niin syvällä päässä.

Kulmien muoto on tärkeä. Kulmakarvat eivät saa olla liian tuuheat tai liian lähellä silmiä, toisaalta ne eivät saa olla liian ohutkaan tai liian kaarevan muotoiset, koska se taas vie silmiä vielä syvemmälle päähän ja saa kulmaluun näyttämään vieläkin esiintyöntyvämmältä.

Meikki: Laita liikkuvalle luomelle vaaleaa väriä luomipoimuun asti. Luomipoimuun laita tummempaa väriä ja kulmakarvojen alapuolelle taas vaaleampaa väriä.
Rajaukset ovat hyvin ohuet. Silmä voidaan rajata sekä ylä- että alapuolelta, mutta rajausviiva ei saa yhtyä silmäkulmissa. Rajausväri ei saa olla kovin tumma. Valkoinen rajaus tuo silmiä hyvin esiin.
Käytä runsaasti ripsiväriä sekä ylä- että alaripsissä. Myös irtoripset tai kestoripset yläripsissä avaavat katsetta ja tuovat silmää esiin.

3.2.2011

Ripsien kauneudeksi

  • Jos sinulla on vaaleat ripset - kokeile kestovärjäystä (voit jättää ripsivärin pois)
  • Jos sinulla on ohuet ripset - kokeile tuuheuttavaa ripsiväriä tai kestoripsiä
  • Jos sinulla on jäykät tai suorat ripset - kokeile ripsien taivuttimia tai ripsikiharrinta tai ripsipermanenttia
  • Jos sinulla on lyhyet ripset - kokeile pidentävää ripsiväriä tai kestoripsiä tai ripsiä kasvattavia ihmeaineita (eivät aina tepsi)
  • Jos sinulta irtoaa paljon ripsiä - mieti onko ruokavaliosi kunnossa ja käy tarvittaessa lääkärissä (kilpirauhasen toimintahäiriö, autoimmuunitauti (alopeciat), allergiat ja ihottuma silmänseudussa voi irrottaa ripsiä)

Ja sellaista ongelmaa ei ole olemassa kuin liian tuuheat ja pitkät ripset!!!!! Ja jos jollakulla on, niin sakset ja pinsetit on keksitty.

2.2.2011

Silmämeikin työjärjestys

  1. Aloita pohjustuksella: Levitä silmien ympärille silmänympärysvoide- tai geeli. Jos silmänaluset ovat tummat käytä peitepuikko ohuelti. Painele sitten luomille hieman puuteria ennenkuin aloitat meikin teon.
  2. Levitä luomiväri luomelle siveltimellä. Jos sinulla on ryppyiset luomet käytä mieluummin mattavärejä, samoin jos silmäluomesi roikkuvat tai pussittavat pahasti.
  3. Rajaa silmät. Painele kevyesti puuteria meikin päälle, jotta se kiinnittyy
  4. Levitä ripsiväri. Poista mahdolliset "roiskeet" kostealla pumpulipuikolla töpsöttämällä.

1.2.2011

Arkisilmät vai juhlasilmät?

Sillä on väliä tehdäänkö silmämeikki arikikäyttöön vai juhlaan.

Arkisilmämeikkiin kuuluu:
  • luomiväri
  • rajaus
  • ripsiväriä

Päiväjuhlameikkiin kuuluu:

  • vähintään 2 luomiväriä
  • tumma rajausväri
  • pidentävä ja tuuheuttava ripsiväri

Iltajuhlameikkiin kuuluu:

  • voimakkaampi luomiväri (kimalteita)
  • helmiäisvärejä
  • voimakas rajaus
  • runsaasti ripsiväriä
  • irtoripset