4.12.2010

Rusketus

Ihon väri aiheutuu väriaineesta nimeltä melaniini. Sitä sitä ihon pintakerroksen soluissa.
Ihonväri on eri roduilla erilainen, koska melaniinia on ihosoluissa eri määrä.
Kun iho saa aurinkoa melaniinipigmentti ihossa tummenee ja melaniinin muodostus myös lisääntyy.
Kaikki valosäteily ei kuitenkaan rusketa. Ainoastaan ultraviolettivalo (UV-valo) ruskettaa. Kaikkein parhaiten ruskettaa UVB-säteily, muutkin uv-aallonpituudet vaikuttavat rusketuksen kehittymiseen. Kuitenkin ihmisen iho ei siedä loputonta määrää uv-säteilyä, vaan jossain vaiheessa iho palaa. Myös ihosyövän kehittyminen on mahdollista.

3.12.2010

Ruskeat silmät ja silmämeikki

Ruskeiden silmien meikkaaminen vaatii hieman taitoa ja tietoakin. Jos meikkivärit ovat väärät, ruskeista silmistä tulee suttuisen näköiset, "hiilinapit" tai katseesta pistävä.
Ruskeille silmille sopivat monet meikkivärit. Kuitenkin, jos hiusten väri ei ole musta, mustaa ripsiväriä ei kannata valita. Liila ja sininen ovat parhaita ripsivärivärejä, ne kirkastavat silmänvalkuaista ja eivät samenna silmien väriä.
Kaikki ruskeat silmät eivät ole samanvärisiä. Ruskeissa silmissä on sävyeroja. Punaruskeille silmille sopivat parhaiten oranssilla ja keltaisella murretut sävyt. Jos silmät ovat tummat suklaanruskeat voimakkaat pinkit, vihreät ja liilat näyttävät hyvältä.
Rajausväreistä violetti, vihreä ja tumma harmaa tuovat silmää hyvin esille. Musta voi tehdä silmästä kuolleen näköisen tai "mustan aukon" eli silmä ei näytä kovin hyvältä.
Iltameikissä voi käyttää tummempia värejä kuin päivämeikissä.

Hiusten väri vaikuttaa myös silmämeikkien väriin:

Ruskeat silmät ja punaiset hiukset
Parhaat värit: syvänsininen, metsänvihreä, kulta, vaaleanruskea, ruskea, ruosteenruskea, luumu

Ruskeat silmät ja ruskeat/tummat hiukset
Parhaat värit: musta, tummanvihreä,tummanruskea, tummanharmaa, siniharmaa, syvänsininen, luumu, violetti, vaaleanpunainen

Ruskeat silmät ja vaalea hiukset
Parhaat värit: vaaleanharmaa, siniharmaa, metsänvihreä, laivastonsininen, vaaleanpunainen, keskiruskea

Ruskea silmät ja harmaat hiukset
Parhaat värit: laivastonsininen, syvänsininen, violetti, luumu, tummanvihreä, siniharmaa, teräksenharmaa

Toki muitakin värejä voi käyttää. Meikkaaminen on väri-iloa!

2.12.2010

Ruiskaunokki kauneudenhoidossa

Ruiskaunokista käytetään kukka. Ruiskaunokki vaikuttaa vahvistavasti, nestettä poistavasti, tulehdusta lievittävästi, ihoa pehmittävästi ja virkistävästi.
Ruiskaunokkivettä voi käyttää kasvovetenä tai silmähuuhteena.

1.12.2010

Rosmariini kauneudenhoidossa

Rosmariini (Rosmarinus officinalis) on Välimeren maissa luonnossa kasvava kasvi, Suomessa sitä voi ostaa mausteena kaupan vihannes- tai mausteosastolta. Rosmariinista valmistetaan rosmariiniöljyä, jota käytetään lääkkeissä, hajuvesiteollisuudessa ja eteerisenä öljynä.
Rosmariinin vaikuttaa virkistävästi, raikastavasti, antiseptisesti, tasapainottavasti, vahvistavasti, elvyttävästi, puhdistavasti, kosteuttavasti, pintaverenkiertoa vilkastuttavasti ja tulehduksia rauhoittavasti ihoon. Hiuksien hoidossa se lisää hiusten kiiltoa, vilkastuttaa päänahan verenkiertoa, ennaltaehkäisee hiustenlähtöä ja hilsettä.

30.11.2010

Rohtuma

Kansanomainen nimitys ihottumalla. Lääketieteessä rohtuma tarkoittaa ekseemaa.

29.11.2010

Timjamikasvovesi

Etsi keittiön maustekaapista kuivattua timjamia tai osta kaupasta tuoretta.

3 rkl timjamia
5 dl vettä
Keitä vesi ja kaada timjamin päälle. Jätä hautumaan vuorokaudeksi. Siivilöi timjami pois ja pullota. Säilytä kasvovettä jääkaapissa käyttökertojen välillä. Sopii kaikille ihotyypeille.

28.11.2010

Huulipuna, joka saa hampaat näyttämään valkoisemmilta?

Jos hampaat ovat pahasti värjäytyneet ja kellastuneet ei niitä millään huulipunalla saa näyttämään valkoisilta.

Jos hampaissa on aavistuksenomainen kellertävä sävy huulipunan värillä on väliä. Sinisävyiset huulipunat luumu, viini, violetti tai roosaa saa hampaat näyttämään hieman valkoisemmilta.

Mikäli taas haluat korostaa tuota hampaiden kellertävyyttä valitse korallinpunainen tai oranssi huulipuna ja laita puhtaanvalkoinen T-paita tai pusero päälle.

27.11.2010

Risiiniöljy

Risiiniöljy on risiinikasvin siemenistä puristettua öljyä. Sitä on aikaisemmin käytetty ummetuksen hoitoon, koneöljyksi, saippuanvalmistukseen sekä nahka-, villa- ja puuvillateollisuudessa. Risiiniöljyä käytetään kauneudenhoidossa ripsiravinteena, antamaan hiuksille kiiltoa ja taipuisuutta, elvyttämään päänahkaa.
Risiiniöljyä saa apteekista.

26.11.2010

Ripsivärin monet muodot ja ripsivärin laittaminen

Ripsiväriä on olemassa kakkuna, voiteena ja nesteenä. Kakkumaskara on vanhimpia ripsivärimuotoja, uusimpia ovat kuituja ja nukkaa sisältävät pidentävät ripsivärit.

Ripsivärin tehtäviin kuuluu ripsien tuuheuttaminen, pidentäminen ja taivuttaminen. Hyvä ripsiväri ei tee ripsistä paakkuisia tai törröttäviä, eikä se rapise poskille. Lisäksi vaaditaan hieman huolellisuutta ripsivärin käyttäjältä.

Ripsivärin laittaminen
  1. Varmista että ripset ovat puhtaat ja kuivat. Jos taivutat ripsiä ripsientaivuttimella, nyt on sen aika. Jos haluat voit laittaa ripsiin myös ripsivärin alle tarkoitettua ripsienhoitoainetta tai puuteroida ripset kevyesti. Huom! poista liika puuteri.
  2. Poista kasvopaperilla liika väri ripsiväriharjasta tai kierreharjasta. Liika väri aiheuttaa helposti paakkuja ja kerroksesta ei tule tasaista. Ota käsipeili käteen ja katso peiliin hieman alaviistoon.
  3. Levitä ripsiväriä ensin yläripsien yläpuolelle juuresta ripsien kärkeen. Toista toimenpide toiseen silmään.
  4. Katso nyt peiliin, niin että peili on suoraan edessäsi. Lisää väriä nyt yläripsien alapuolelle. Ja sama toiselle silmälle.
  5. Katso nyt ylöspäin peiliin ja harjaa ripsiväri alaripsiin juurista kärkiin.
  6. Jos näyttää siltä että ripset ovat liimautuneet toisiinsa, kampaa ne varovasti auki ripsikammalla.
  7. Toista kohdat 2-6 vielä kerran tai kahdesti, kunnes ripsesi ovat tasaisen värikerroksen peitossa.

Ole huolellinen ja tee työ hitaasti, ettet tökkäisi itseäsi silmään ripsiharjalla ja että et saisi väriä silmääsi tai iholle.

Voit myös puuteroida alaluomen kevyesti ennen aloittamista, jos pelkäät että ripsiväriä varisee iholle. Puuteri on helppo pyyhkäistä puuteriharjalla pois kun ripsivärimeikki on valmis.

25.11.2010

Silmäripsien taivuttaminen ripsientaivuttajalla




  1. Vie ripsientaivutin lähelle silmää ja aseta se silmän keskikohdan kohdalle. Katso että ripset jäävät taivuttimen "leukojen" väliin. Älä pelkää. Tämä ei satu.

  2. Paina taivuttimen leuat kevyesti yhteen ja pidä noin 10 sek. Toista siirtäen taivutinta lähemmässä ripsien kärkiä.

  3. Kun ripset ovat taivutettu on aika laittaa ripsiväri. Älä käytä ripsien taivutinta ripsivärin laiton jälkeen. Sotkee sekä ripsien taivuttimen että väri voi rapista poskille.

24.11.2010

Ripsien taivuttimet tai ripsien taivuttajat

Äkkiseltään voisi luulla että kysymyksessä on jokin (keskiaikainen) kidutusväline. Kuitenkin ripsien taivuttaminen on helppoa ja saa silmät näyttämään isommilta sekä avaa katsetta. Silmäripsetkin, varsinkin suorat ripset, näyttävät kaksi kertaa pidemmiltä.

23.11.2010

Silmien rajaus

Silmien rajausvärin tai silmänrajauskynän tarkoitus on korostaa silmien muotoa tai hieman muuttaa sitä. Mitä vahvempi on rajausviiva, sen kovempi tulos. Yleensä pehmeä rajaus korostaa silmää luonnollisesti ja antaa luonnollisen vaikutelman. Oikein tehty rajaus saa myös silmäripset vaikuttamaan tuuheammilta. Rajauksen voi tehdä myös puuterimaisella tai voidemaisella luomivärillä käyttäen ohutta rajaussivellintä.

22.11.2010

Mitä kulmakarvasi kertovat sinusta?

Ylöspäin nousevat kulmakarvat
  • iloisuus
  • henkevyys
  • kunnianhimoisuus
  • aktiivisuus
  • kärsimättömyys
  • viekkaus
  • oveluus

Vaakatasossa kulkevat kulmakarvat

  • tyyneys
  • rauhallisuus
  • arvovaltainen luonne
  • maskuliinisuus
  • fyysinen voima
  • julmuus

Laskevat kulmakarvat

  • huomaavaisuus
  • huolehtivaisuus
  • surullisuus
  • itsekkyys
  • vakavuus
  • vanhuus
  • pessimistisyys
  • tiimityöskentelijä

Jyrkästi laskevat kulmakarvat

  • kärsimys
  • surullisuus
  • apaattisuus
  • tuskaisuus
  • ehdottomuus

Harmonisesti nouseva linja

  • temperamenttinen
  • iloinen
  • eloisa
  • älykäs

Liian nouseva linja ja hyvn ohuet kulmakarvat

  • kireys
  • herkkyys
  • stressiherkkyys
  • sisäänpäinkääntyneisyys

Pyöristyvät kulmakarvat

  • kärsimättömyys
  • henkevyys

Aluksi nouseva linja, sitten vaakatasossa

  • unelmoiva
  • passiivisuus

21.11.2010

Kulmakarvojen kestovärjäys kotona

Tee ensin herkkyystesti värille, levitä pieni määrä väriä korvan taakse tai kyynärtaipeeseen, anna olla 48 tuntia. Jos mitään reaktiota ei ilmennyt värjäys on turvallista tehdä.

Tee värjäys aina puhtaisiin kulmakarvoihin.

Älä värjää jos sinulla on...
-tulehtuneet silmät
-ihottumaa
-iho on rikki
-allergiaa värille
-jos värjäysalueella on haavoja tai näppylöitä


  1. Puhdista kulmakarvat hyvin RASVATTOMALLA meikinpoistoaineella. Meikinpoistoaine ei siis saa olla hoitava tai tarkoitettu vedenkestävän meikin poistoon.
  2. Levitä kulmakarvojen ympärille suojavoide. Paksu voide kuten vaseliini käy hyvin. Varo levittämästä voidetta kulmakarvoille. Muuten ne eivät värjäydy.
  3. Sekoita noin ½ cm väriä ja noin 2 tippaa 3%:sta vetyperoksidia keskenään tasaiseksi seokseksi kupissa.
  4. Levitä väri kulmakarvoihin appelsiinipuutikulla tai ripsiharjalla. Kierreharja toimii hyvin. Levitä väri kulmakarvojen suuntaisesti.
  5. Anna vaikuttaa 1-15 minuuttia riippuen haluamastasi värin asteesta. Lyhyt vaikutusaika antaa vaaleamman tuloksen kuin pitkä.
  6. Jos kulmakarvat ovat harmaat tai niissä on harmaita karvoja, saattaa olla että värjäystulos on huono. Joskus auttaa kun värjäyksen tekee 2 kertaa peräkkäin.
  7. Poista väri kulmista pumpulitupolla pyyhkimällä tai pesemällä vedellä. Pyri saamaan väri kokonaan pois, sillä osa kestoväreistä "jälkivärjää" eli jos väriä on kulmiin jäänyt ne tummuvat seuraavien tuntien aikana. Myös iho voi värjääntyä.
  8. Muotoile kulmat värjäyksen jälkeen tai poista vain hajakarvat pinseteillä. Älä nypi kulmia koskaan ennen värjäystä, muuten voit saada aikaa allergisen reaktion tai lievän myrkytyksen, kun väriä pääsee verenkiertoosi. Allergisessa reaktiossa on se ikävä puoli, että et voi enää kestovärjätä mitään.

20.11.2010

Milloin kestovärjäystä ei saa tehdä?

Tämä koskee sekä hiusten että ripsien ja kulmien kesto sekä muuta värjäystä.
  • jos iho on tulehtunut
  • jos iho on rikki
  • jos värjättävällä alueella on ihottumaa
  • jos värjättävällä alueella on haavoja
  • jos värjättävällä alueella on näppylöitä
  • jos silmät ovat tulehtuneet
  • jos silmänympärykset ovat tulehtuneet

Kestovärjäys ja värjäys ärsyttää jo ennästääkin ärtynyttä ihoa. Siksi ei.

19.11.2010

Minkä väristä kestoväriä ripsiin ja minkä väristä kulmiin?

Kun kestovärin väriä valitaan on syytä olla tarkkana, koska tulos säilyy useita viikkoja. Ripsissä värin tummuus ei haittaa, mutta kulmat ovat eri juttu. Kulmat näyttävät hyvältä jos väri on joko astetta tummempi kuin hiukset tai samansävyinen kuin hiukset.
  • Mustat hiukset -ripsiin mustaa tai sinimustaa - kulmiin mustaa tai sinimustaa
  • Tummanruskeat hiukset - ripsiin mustaa tai mustanruskeaa - kulmiin mustanruskeaa tai ruskean eri sävyjä
  • Vaaleanruskeat hiukset - ripsiin mustanruskeaa - kulmiin ruskean eri sävyjä
  • Punaiset hiukset - ripsiin tummanruskeaa tai ruskeaa - kulmiin punaruskeita sävyjä
  • Vaaleat hiukset - ripsiin ruskeaa, ruskeanharmaata tai harmaata - kulmiin ruskeaa, ruskeanharmaata tai harmaata
  • Harmaat hiukset - ripsiin harmaanmustaa, harmaanruskeaa tai harmaata, joskus mustakin sopii tai sinimusta - kulmiin harmaata tai harmaanruskeaa

Värejä sekoittelemalla ja vaikutusaikaa vaihtelemalla saadaan aikaiseksi eri sävyjä.

Muistettava! Liian tummat kulmat vanhentavat ja antavat kasvoille kovan ja raskaan leiman. Älä värjää kulmia koskaan mustaksi, elleivät hiuksesi ole mustat.

18.11.2010

Millainen on hyvä ripsien ja kulmien kestoväri?

Hyvän kestovärin ominaisuuksia:
  • ei saa ärsyttää silmiä eikä ihoa
  • lopputuloksen pitää olla kestävä
  • helppokäyttöinen
  • ei saa vaurioittaa ripsiä tai kulmakarvoja
  • värisävyn tulee olla sopiva
  • vaaraton - sekä ihmiselle että luonnolle

17.11.2010

Ripsien kestovärjäys kotona

Helpointa ripsien kestovärjäys on jos saa kaverin avuksi. Toki homma hoituu myös itsekseen.
Tee ensin testi, että et ole allerginen värille. Laita hieman kestoväriä huomaamattomaan paikkaan, kyynärtaive, korvantaus, ja anna olla 48 tuntia. Jos väristä ei tullut mitään reaktiota värjäys on turvallista suorittaa.

Jos et ole aikaisemmin kestovärjännyt ripsiäsi, voi olla hyvä käydä ensin kosmetologilla tai kampaajalla värjäyttämässä ne, jotta näet miten homma tehdään.

Tarvitset:
  • suojavoiteen (esim. vaseliinia tai jotain muuta rasvaista voidetta)
  • suojalaput silmien alapuolelle
  • hapettimen (vetyperoksidi 3%)
  • kestoväriä, joka on tarkoitettu ripsien kestovärjäykseen
  • kupin, jossa väriä sekoittaa (munakuppi, voidenäytepurkki tai jokin muu pieni purkki)
  • appelsiinipuutikun
  • ripsiharjan (kierreharja on hyvä)
  • silmähuuhdekuppi
  • keittosuolaliuosta tai silmähuuhdevettä (apteekista)

Aloita sekoittamalla 2-3 tippaa vetyperoksidia ja noin 1-2 cm pituinen pötkö kestoväriä keskenään kupissa appelsiinipuutikulla tasaiseksi massaksi.
Levitä sitten suojavoide yläluomelle lähelle ripsirajaa. Älä levitä ripsien päälle. Ota sitten suojalappu ja laita se alaluomelle niin että alaripset tulevat lapun päälle ja lappu lepää alaluomella. Laita laput molempien silmen alle.
Levitä sitten kestoväri ensin alaripsiin ripsiharjalla ja sitten yläripsiin ripsiharjalla, aivan kun levittäisit ripsiväriä.
Anna vaikuttaa 10-15 min.
Pese ylimääräinen väri pois vedellä tai pyyhi keittosuolaliuoksella tai silmähuuhdevedellä.
Jos väriä meni silmään ja kirvelee, kaada silmähuuhtelukuppiin keittosuolaliuosta tai silmähuuhdevettä ja räpyttele silmää kupissa. Värin pitäisi lähteä pois ja kirvelyn hellittää. Toista huuhtelu 2-3 kertaa.

Jos sinulla on kaveri apuna, voit pyytää häntä levittämään värin yläripsiin appelsiinipuutikun avulla kun silmäsi ovat kiinni. Pidä silloin silmät kiinni koko värin vaikutusajan. Tuloksesta tulee yleensä näin parempi ja värin saa lähemmäs ripsirajaa.

Kotikestovärjäys ripsissä ei ole yleensä niin kestävä kuin ammattilaisen tekemä, joten jos haluat pitempiaikaisen tuloksen käy kosmetologilla tai kampaajalla värjäyttämässä ripsesi.

16.11.2010

Vesiliukoista vai vedenkestävää ripsiväriä?

Vesiliukoinen ripsiväri soveltuu:
  • aroille silmille
  • piilolinssien käyttäjällä
  • ihmisille, joilla ei ole kärsivällisyyttää tai runsaasti aikaa meikinpoistoon
  • rasvaihoisille, koska ei liukene rasvaan

Vedenkestävä ripsiväri soveltuu:

  • urheilijoille (henk.koht. suosittelen kestovärjäystä, koska kestää vielä paremmin kuin ripsiväri)
  • voimakkaasti hikoileville
  • talvella kovaan viimaan
  • helposti itkeville, hautajaisiin

Usein omat mieltymykset ja makuasiat ratkaisevat minkälaisen ripsivärin valitsee...

15.11.2010

Suorat ja jäykät ripset

Olet yrittänyt kihartavaa ripsiväriä, erilaisia ripsientaivuttimia ja jopa ripsikiharrinta, saadaksesi ripsesi kaartumaan kauniista. Yksi konsti on vielä jäljellä, nimittäin ripsipermanentti. Se on kemian lahja suorat ja jäykät ripset omaaville kansalaisille. Onnistunut ripsipermanentti saa ripset kaartumaan kauniisti.
Kyseessä on samankaltainen menetelmä kuin hiuspermanentissa. Ripset kääritään pienen pienten permanenttipuolien ympärille. Niitä on eri kokoisia eri pituisille ripsille. Permanenttipuola liimataa kevyesti ripsirajaan ja ripset liimataan puolaan. Sen jälkeen ripset käsitellään permanenttiaineella ja lopuksi vielä kiinnitysaineella.
Ripsipermanentteja tekevät asiaan koulutuksen saaneet kosmetologit.
Ripsipermanentti kestää hyvänä noin kuukauden ja kasvaa sitten itsekseen pois. Loppuvaiheessa se voi olla hieman sotkuisen näköinen.

14.11.2010

Kun omat ripset eivät riitä

...seuraava vaihe on kestoripset. Ne ovat vaihtoehto liimattaville irtoripsille. Kestoripset ovat yksittäisiä ripsiä tai useamman ripsen muodostamia tupsuja, jotka liimataan omien ripsien tyveen. Kestoripsiä on myytävänä tavaratalojen kemikaliopuolella, kosmetologeilla ja kemikalioliikkeissä. Kestoripset voi myös laitattaa asiaan perehtyneellä kosmetologilla.
Kestoripsiä on eri värisiä, pituisia ja paksuisia. Niillä omista ripsistä voi saada pidemmät ja/tai tuuheammat. Tulos on yleensä hyvin luonnollinen, jos kestoripset on valittu oikein. Eroa omiin tai aitoihin ripsiin ei välttämättä havaitse kun lähietäisyydeltä.
Mitä taitavampi kestoripsien laittaja, sen parempi lopputulos. Ensin on hyvä käydä kosmetologilla laitattamassa ensimmäiset kestoripset, jotta näkee millainen lopputuloksesta pitäisi tulla.
Näin saat nätin lopputulokset:
  1. kestovärjää omat ripset ensin saman värisiksi kuin kestoripsetkin ovat.
  2. ota kestoripsestä tai kestoripsitupsusta kiinni puolivälistä pinsetillä ja kasta kestoripsen "pallopää" liimaan. Niin että liimaa on tasaisesti, mutta ei liikaa. Jos liimaa tippuu, sitä on liikaa.
  3. nosta kestoripsi sitten omien ripsiesi yläpuolelle ja liitä se kiinni vahvannäköiseen ripseen.
  4. katso että ripsi ei ole hyvin pitkä (saattaa olla että tämä ripsi on juuri putoamassa) tai hyvin lyhyt (ei jaksa kannatella kestoripsen painoa)
  5. paina kevyesti pinsetillä että kestoripsi ottaa kiinni omaan ripseesi. Liima kuivuu yleensä nopeasti, joten nosta pinsetti heti irti, tai muuten sinulla on pinsetti kiinni ripsissäsi tai ripset kiinni pinsetissä.
  6. liimaa ensin kaikki kestoripset haluamiisi kohtiin ripsissäsi. Kun olet valmis katso lopputulosta. Täytyykö ripsiä lyhentää, muotoilla??
  7. jos ripsiä täytyy lyhentää, älä leikkaa saksilla suoraan poikki, muuten ripsi näyttää hieman tönköltä. Leikkaa hieman vinoittain, että ripsen kärki näyttä terävämmältä.
  8. kestoripsi tai kestoripsitupsu irtoaa yleensä jossain vaiheessa. Yleensä siinä vaiheessa kun oma ripsi, johon se on kiinnitetty irtoaa. Liimaa silloin tilalle uusi.

Nopea ja tarkkakätinen kosmetologi laittaa kestoripset yleensä 15 minuutissa, kun laitat itse varaudu siihen että aikaa kuluu hieman kauemmin (jopa tunti).

13.11.2010

Ripsiä hoitavat vitamiinit

Vitamiineista A-, E- ja B-ryhmän vitamiinit edistävät ripsien kasvua ja vahvistavat ripsiä.

12.11.2010

Minkäväristä ripsiväriä mihinkin tilanteeseen?

Nykypäivänä valinnanvaraa on - suorastaa runsaudenpulaa. Musta ripsiväri ei ole se ainut ja oikea vaihtoehto kaikkiin tilanteisiin.
Jos olet vaalea, sinulle sopii paremmin pehmeämpi ruskea tai harmaa. Harmaa kirkastaa silmää.
Jos olet vaalea ja kokeilunhaluinen sininen, liila tai vihreä sopivat myös. Jos sinulla on ruskeat silmät liila korostaa niiden väriä, jos siniset silmät vihreä tuo niiden sinisyyttä lisää esiin ja jos vihreät silmät sininen korostaa vihreitä sävyjä.

Jos käytät silmälaseja valitse tummansävyinen ripsiväri, muuten ripset katoavat lasien taakse. Myös värillistä ripsaria voi kokeilla, värjää ripsien kärjet kuitenkin tummemmalla värillä, jotta ripset näkyvät lasien takaa.

Iltakäyttöön voi kokeilla ripsien kärkiin kullan tai hopean väristä ripsiväriä.

Luomivärin ja ripsivärin ei tarvitse olla samaa väriä.

Jos haluat korostaa erityisesti ripsiäsi, valitse vaalea luomiväri liikkuvalle luomelle ja keskitumma tai keskivaalea luomivakoon.

Jos haluat tuuheamman näköiset ripset käytä ripsivärisi väristä nestemäistä rajausväriä aivan yläripsien rajassa yläluomella.

11.11.2010

Ripsivärin poistaminen

Pelkkä vesi ei riitä yleensä poistamaan kaikkea ripsiväriä, vaikka väri olisikin vesiliukoista.
Tarvitaan siis silmämeikinpoistoainetta. Vesiliukoiselle ripsivärille valitaan vesiliukoinen poistoaine ja vedenkestävälle aine, joka poistaa vedenkestävän ripsivärin. Yleensä jälkimmäiset aineet ovat öljypitoisia ja jättävät iholle ikävän kalvon, joka saattaa aiheuttaa turvotusta silmänseutuun. Siispä silmämeikinpoistoaineen voi joutua vielä poistamaan herkän ihon kasvovedellä tai silmämeikinpoistonesteellä.
Ripsivärin poistoainetta laitetaan pumpulituppoon ja tuppoa painetaan kevyesti ripsiä vasten, muutaman sekunnin ajan. Sitten pyyhkäistään ja toivotaan että väri lähti. Toistetaan niin kauan kunnes pumpulituppo on täysin puhdas, eikä väriä enää irtoa. Älä hankaa, muuten aiheutat ryppyjä silmänympärysihoon ja saatat saada sekä ripsiväriä että silmämeikin poistoainetta silmiisi. Siis kevyt painallus ja pyyhkäisy.

10.11.2010

Hieman ripsiväristä eli maskarasta

  • laita ripsiväri aina puhtaisiin, kuiviin ripsiin
  • ripsiväri on tuote, jota EI lisätä päivän mittaan
  • muista pestä ripsiväriharja, myös se roll-on -harja joka päivä käytön jälkeen
  • älä laita ripsiväriharjaa takaisin putkiloon ennenkuin peset sen, muuten siirrät ripsissäsi olevat bakteerit myös ripsiväriin
  • valitse sellainen ripsiväri, joka myös hoitaa ripsiä (et tarvitse erillistä hoitotuotetta)
  • vesiliukoinen ripsiväri on hellävaraisempi silmänympärysiholle kuin vedenkestävä
  • käytössä oleva ripsiväri pysyy hyvänä noin 3-6 kuukautta, sitten on aika heittää se pois (bakteerimäärä on kasvanut jo liian suureksi ja sairastumisriski kasvaa -luomitulehdusvaara)
  • älä koskaan sylje ripsiharjaan, ei edes kakkumaskaran ollessa kyseessä. Vieläkö niitä on olemassa?
  • ripsivärivalikoima on nykyään huikean laaja, jokaiselle löytyy varmasti sopiva.
  • poista ripsiväri aina sopivalla meikinpoistoaineella, vesiliukoiselle on omansa ja vedenkestävälle omansa.

9.11.2010

Teetkö pahaa silmäripsillesi?

Silmäripset kasvavat jatkuvasti, kun ripsiä putoaa uusia kasvaa tilalle. Ripset uusiutuvat noin 2 kuukauden välein. Tämä on ihan normaalia.
Jos silmäripsiä alkaa putoilla paljon tai ne putoavat kokonaan pois, on paras lähteä lääkäriin. Tämä ei ole normaalia.
Se mitä teemme ripsille voi haurastuttaa niitä:
  • jatkuva ripsien kestovärjäys (kerran viikossa on ihan liikaa) haurastuttaa ripsiä
  • ripsivärin poistamatta jättäminen haurastuttaa ripsiä
  • ripsien taivuttaminen metallisen ripsientaivuttimen kovaa reunaa vasten haurastuttaa ripsiä
  • ripsiin kiinniliimattavien irtoripsien jatkuva käyttö voi vioittaa ripsiä
  • jatkuvat ripsipermantentit voivat haurastuttaa ripsiä
  • ruokavalio, jossa ei ole tarpeeksi proteiineja, rasvaa, eikä E- ja B-vitamiinia haurastuttaa ripsiä

8.11.2010

Rintojen ennenaikaisen veltostumisen estäminen

Rinta koostuu pääasiassa rintalihaksista, rintarauhasista ja rasvakudoksesta. Lihaksiaan harjoittaneilla naisilla on yleensä myös rintalihaksia ja vähemmän rasvakudosta rinnoissaan. Liikkumattomilla naisilla on yleensä enemmän rasvakudosta ja vähemmän lihaskudosta. Rintarauhasia on yleensä melkolailla saman verran. Perinnölliset tekijät määrittävät aika pitkälti sen minne ja miten paljon rasvaa rintoihin kertyy. Osa naisista varastoi ylimääräisen rasvan rintoihinsa ja kehittää isot rinnat, muut naiset varastoivat rasvan muihin paikkoihin.
Jos rinnat ovat isot ja sisältävät paljon rasvakudosta niiden veltostumista on hankalampi estää. Ennaltaehkäisy tulee yleensä kuitenkin halvemmaksi ja on helpompaa kuin korjausleikkaukset.
  • Seuraa painoasi. Vältä rajuja painonvaihteluita, sillä ne veltostuttavat rintoja. Jos laihdutat laihduta hitaasti.
  • Valitse itsellesi hyvät, tukevat, oikean kokoiset ja malliset rintaliivit, jotka eivät paina mistään. Rintaliivit eivät saa "tuntua", vaan olon pitää olla niin hyvä kuin ilman liivejä.
  • Käytä urheillessa urheilurintaliivejä.
  • Unohda kaarituelliset liivit, niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
  • Harrasta sekä lihaskuntoa kehittävää liikuntaa että aerobista liikuntaa unohtamatta venyttelevää liikuntaa.
  • Rintojen lihaksille on olemassa omia voimisteluliikkeitään ja rintalihaksia voi kehittää. Vahvat lihakset pitävät rinnat paremmassa asennossa.
  • Pidä ryhti hyvänä. Harrasta ryhtiä parantavaa liikuntaa.
  • Käy kosmetologilla rintahoidossa. On olemassa rintojen lihaksia ja ihoa kiinteyttäviä hoitoja.
  • Käytä kotona rintoja kiinteyttäviä hoitoaineita ja hoitotuotteita. Rintalihaksia kiinteyttäviä laitteita on olemassa myös kotikäyttöön. Muista että pelkkä hoitotuotteiden käyttö ja laitteet eivät riitä, tarvitaan myös sopivaa ravintoa ja liikuntaa.
  • Syö terveellisesti, muista myös proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat. Rintakudos muodostuu myös rasvasta, joten sitä tarvitaan. Lihakset tarvitsevat proteiinia ja hiilihydraatteja tarvitset, että jaksat liikkua. Unohda sokerit, karkit, limsat ja einekset.

7.11.2010

Suuret rinnat ja rintojen pienennysleikkaus

Yleensä suurten ja painavien rintojen pienennysleikkausta ei suositella ennen raskauksia ja imetystä, sillä nämä vaiheet muokkaavat rintojen kokoa ja muotoa yllättävän paljon. Toki, jos tarkoitus ei ole hankkia koskaan lapsia leikkaukseen voi mennä aikaisemminkin.
Tietääkseni kukaan suuririntainen ihminen, jolle rintojen paino on tuottanut haittaa ei ole koskaan katunut menoaan pienennysleikkaukseen. Yleensä tämä leikkaus kuuluu kela-korvattaviin leikkauksiin, koska suuret rinnat aiheuttavat kantajalleen paljon haittaa (kivut ja säryt hartioissa ja selässä, liikkumisvaikeudet, nukkumisvaikeudet, hengittämisvaikeudet, sosiaaliset vaikeudet, sopivien ja istuvien vaatteiden löytäminen on vaikeaa jne..)
Leikkaus kestää yleensä 3-4 tuntia ja tehdään nukutuksessa. Rinnasta poistetaan rasvaa ja ylimääräistä rintakudosta sekä ihoa, tästä seuraa myös se, että nännin paikkaa joudutaan siirtämään.

6.11.2010

Veltostuneet rinnat ja kohotusleikkaus

Naisen normaaliin ikääntymiseen kuuluu rintojen veltostuminen. Maan vetovoima vaikuttaa näin ikävästi. Mitä suuremmat rinnat sen pahemmin rupsahtavat. Raskauden, imetyksen ja nopean laihtumisen seurauksena rinnat veltostuvat vielä nopeammin. Nykykulttuuri suosii jostain syystä pystympää rintamallia. Kun rinnat ovat pahasti veltostuneet mikään jumppa tai rintaliivit eivät riitä nostamaan niitä enää ylöspäin.
Apuun tulee plastiikkakirurgia. Leikkauksessa nänni leikataan irti ja siirretään ylöspäin, veltostunut ja venynyt iho poistetaan. Leikkauksesta jää arvet nännin ympärille ja alueelle mistä iho poistettiin. Joskus kohotusleikkaukseen liitetään myös rintojen suurennusleikkaus, jolloin ihoa ei tarvitse välttämättä poistaa.
Leikkauksen jälkeen on erityisen tärkeää käyttää hyviä tukevia rintaliivejä, etteivät rinnat veltostu uudelleen. Liivejä käytetään sekä yöllä että päivällä.
Toki kohotusleikkaukseen voi mennä aina uudelleen jos siltä tuntuu. On kuitenkin hyvä muistaa että mikään leikkaus ei ole täysin riskitön.

5.11.2010

Liian paksu tukka

Hyvin harvoilla ihmisillä on ongelmana hiusten liiallinen määrä. Mitä silloin voi tehdä?
  1. Hyvä leikkaus auttaa asiaa - hiukset leikataan kerroksittain ja ohennetaan
  2. Hyvä väri sekä raidat ja erisävyiset osiot hiuksissa antavat elävämmän vaikutelman ja tukka ei vaikuta paksulta värikypärältä
  3. Älä ota kiharoita/permanenttia - saa tukan vaikuttamaan vielä paksummalta
  4. Hiusrelaksantit saavat hiuksen pinnan vaikuttamaan sileämmältä ja kesyttävät villin hiuspehkon
  5. Hiusöljyt ja -rasvat myös kesyttävät paksua tukkaa ja saavat sen kiiltämään. Ole kuitenkin varovainen niiden käytössä. Liiallinen käyttö aiheuttaa aknea ja näppyjä hiusrajaan ja päänahkaan.
  6. Muista laittaa hoitoainetta aina pesun jälkeen. Koostumukseltaan paksut hoitoaineet kesyttävät hiukset parhaiten

4.11.2010

Pienet rinnat ja suurennusleikkaus

Onko suuri kaunista? Siltä näyttäisi maailmalla. Nuoret naiset laitattavat itselleen todella kauhean näköisiä rintavarustuksia. Ehkä kyseessä on törmäyspelko ja siksi tarvitaan kunnon puskurit. Toinen syy lienee se, että kun järkeä ja tietoa ei ole, tehdään suuria virheitä.
Yleensä rintojen suurennusleikkaus tehdään nukutuksessa, mutta voidaan tehdä myös paikallispuudutuksella. Proteesi (silikonipussi, suolaliuospussi) sijoitetaan yleensä rintalihaksen alle. Syy tähän on se, että keho ei hylji proteesia yhtä helposti kuin jos se sijoitettaisiin vain ihon alle, myös kapseli ja arpimuodostus on vähäisempää näin. Leikkauksesta jää noin 5 cm pituinen arpi rinnan alle. Mikään leikkaus ei ole myöskään riskitön.
Haittapuolena (ja usein myös yllätyksenä) voi tulla se, että rinta voi kovettua ja arpeutua niin että proteesi joudutaan poistamaan. Proteesi voi myös puhjeta. Rahaa on myös oltava runsaasti sillä vaikka proteesi ei aina puhkeakaan se tihkuttaa itsensä tyhjäksi noin 10-15 vuoden aikana ja se täytyy sitten vaihtaa tai poistattaa kokonaan. Suuret rinnat aiheuttavat myös kipuja niska-hartiaseutuun ja liikunnan harrastaminen hankaloituu. Proteesi voi myös painaa kylkiluita ja aiheuttaa rintakipua tai selkäkipua. Leikkaus katkaisee lymfasuonia ja verisuonia ja saattaa aiheuttaa turvotusta vatsan- ja kainalon seutuun, joskus turvotus jää pysyväksi.
Muita haittoja heti leikkauksen jälkeen ovat huonosti paraneva tai vuotava leikkaushaava. Kivut, joka rajoittavat liikuntaa. Painon tunne rintakehällä.
Vaihtoehtona leikkaukselle on rintaliiveihin asennettavat täytteet ja erilaiset täyterintaliivit (geeli, silikoni, superlonpehmusteet). Nämä ovat suhteellisen turvallisia ja edullisia vaihtoehtoja. Tulos on usein huomattavasti luonnollisempi kuin leikattujen rintojen kanssa.

3.11.2010

Hiusten kotivärjääjän vinkit...

...tasaiseen ja pysyvään värjäystulokseen.
  • Päivää ennen värjäystä: tee hiusnaamio tai tehohoito hiuksille, jos ne ovat hamppuset ja huonokuntoiset. Kun hiukset ovat hyväkuntoiset väri levittyy tasaisemmin ja imeytyy hiuksiin tasaisemmin.
  • Värjäyksen aikana: jos latvat ovat hyvin huokoiset, ne voivat imeä väriä liikaa. Levitä väriaine latvoihin viimeksi tai suojaa latvat hoitoaineella ja laita väri vasta sitten.
  • Päivä värjäyksen jälkeen: käytä värjätyille hiuksille tarkoitettuja tuotteita. Mikäli värjäyksen jälkeen käytettävää hoitoainetta jäi yli, tee siitä hiusnaamio.
  • Viikko värjäyksen jälkeen: tee hiusnaamio kerran viikossa. Väri pysyy paremmin ja hiukset näyttävät terveemmiltä ja kiiltäviltä. Käytä värjätyille hiuksille tarkoitettuja tuotteita.

2.11.2010

Rintojen kuorinta-aine

Kuorintanaamio karhealle rintojen iholle
½ dl juoksevaa hunajaa
½ dl rouhittuja manteleita
Sekoita ainekset keskenään ja levitä rintojen iholle naamioksi. Anna vaikuttaa 10 min ja kuori sitten kevyin liikkein. Huuhdo suihkulla naamio pois. Tee hoito kuukauden ajan kerran viikossa, jatkossa kerran kahdessa viikossa.

1.11.2010

Yli 40-vuotiaan hiusväri ja yleisimmät virheet

Tilanne on aika haastava, koska omat väri alkavat haalistua. Hiuksiin tulee harmaata, ihon väri muuttuu sameammaksi. Silmätkään eivät enää kirkkaana loista ja silmien värinkin alkaa haalistua nuoruuden päivistä. Katso tarkkaan hiusten alkuperäisväriä, hiuslaatua, ihonväriä ja silmienväriä ennenkuin valitset uuden värin. Se mikä sopi nuorena 80-90-luvuilla ei sovi enään 2010 -luvulla.
Yleisimmät virheet mitä tehdään:
  1. Blondataan hiukset, vaikka silmät ja ihonväri ovat tummat. Seuraus: iho näyttää likaiselta ja läikikkäältä. Hiukset näyttävät luonnottomilta.
  2. Vaalennetaan hiuksia, vaikka oma hiusväri on paremminkin ruskea. Seuraus: iho näyttää oudon väriseltä. Hiukset näyttävät epäaidoilta.
  3. Värjätään hiukset kuparinvärisiksi, vaikka ihon väri vivahtaa enemmän kylmiin väreihin (punertava, sinertävä). Seuraus: kaikki ihon punaiset värivirheet korostuvat. Silmät näyttävät sameilta.
  4. Värjätään hiukset mustaksi, vaikka ihonväri on lämmin. Seuraus: iho näyttää vahamaiselta ja kalpealta. Rypyt korostuvat ja kasvonpiirteet valahtavat.

Oikealla värillä voi tehdä paljon. Osalle ihmisistä blondi ja vaalennus sopii, koska he ovat alkuaankin vaaleita. Kuparinpunainen ja muut lämpimät ruskeat sopivat kun ihonväri on lämmin. Harmaa sopii yllättävän monelle ja antaa arvokkuutta kun leikkaus on hyvä. Musta sopii kun silmät ja ihonväri ovat tummat. Joskus musta on paras vaihtaa tummanruskeaan tai keskiruskeaan, jossa on hieman harmaata vivahdetta.

31.10.2010

Rinta-asiaa

Millaiset rinnat nainen saa riippuu perintötekijöistä, ruokavaliosta, liikunnasta ja siitä miten rinnoistaan huolehtii. Kosmeettisin keinoin rintojen kokoon ei voida paljoakaan vaikuttaa, plastiikkakirurgialla sen sijaan hyvinkin paljon. Kosmetiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa rintojen ihon pehmeyteen ja kiinteyteen.
Rintojen ihon saa pidettyä pehmeänä päivittäisellä kuivaharjauksella ja kosteusvoiteiden tai rintavoiteiden käytöllä.
Rintojen veltostumista voi estää rintojen kannattajalihaksia voimisteluttamalla ja hyvillä tukevilla rintaliiveillä. Erityisesti hyvien urheilurintaliivien valinta on tärkeää. Pääpaino on kuitenkin voimistelulla ja lihasten vahvistamisella. Rintalihaksia vahvistavat punnerrusliikkeet ja "lankku"-liike sekä painojen/vastuksen avulla tehtävät liikkeet sivusuunnassa ja ylöspäin.
Jos rinnat ovat suuret ja painavat tukevat ja leveät olkaimet auttavat jakamaan rintojen painoa, samoin tukevat kupit sekä rintojen alapuolella kulkeva tukinauha. Rintojen iho voi hautua kuumalla ilmalla, joten isorintaisen on hyvä käyttää talkkia rintojen alla.
Paras rintaliivimateriaali iholle on luonnonkuituinen - silkki tai puuvilla. Keinokuituiset hengittämättömät liivit hautovat.
Kaarituelliset rintaliivit ovat hyvin suosittuja nykyään. Niiden käytössä on kuitenkin vaaransa. Kaarituki painaa ikävästi ihoa ja myös ihonalaista kudosta estäen verenkiertoa ja lymfakiertoa (imuneste). Lymfakierto on hyvin tärkeä elimistön immuunipuolustukselle, jos lymfa ei pääse vapaasti virtaamaan kuona-aineita alkaa keräytyä rinnan alueelle. Yleensä tästä seuraa selluliittia tai rasvakuodoksen kasautumista rintoihin. Vuosia jatkunut päivittäinen kaaririntaliivien käyttö voi kuitenkin lisätä merkittävästi rintasyöpäriskiä, koska lymfaneste ei pääse virtaamaan vapaasti. Vuosia jatkunut kaarituellisten liivien käyttö myös suurentaa vatsanseudun rasvakerrosta, johtuen samasta syystä: lymfaneste ja verenkierto eivät suju ongelmitta, rasvaa alkaa kasautua lähialueille eli rintoihin ja vatsanseutuun.

30.10.2010

Syksyyn sopivia hiusvärejä

Kun kesä menee ohi ja tulee syksy kaikki näyttää jotenkin erilaiselta. Syynä tähän on se että valo on erilaista syksyllä kuin kesällä. Hiusvärisi saattoi näyttää kesällä ihan hyvältä, mutta syksyllä se saattaa kaivata hieman päivitystä.
Syksyy sopivia värejä: kahvinruskeat, konjakinruskeat, suklaanruskeat, toffee. Monet punaiset värit sopivat myös syksyyn: pihlajanmarjan punainen, porkkananpunainen, kuparinpunainen, voimakaat punaiset.
Jos hiuksesi vivahtavat harmaaseen paremmin sopivat syysvärit löytyvät kylmien värien paletista. Hieman sinistä vivahdetta antaa mukavan säväyksen harmaalle.
Jos omat tyylitaju on hukassa hyvä kampaaja auttaa valitsemaan uuden syyslookin, joka sopii kasvonpiirteisiisi, ihonväriin ja tyyliisi. Uusi onnistunut kampaus piristää ankeaa syksyä.

29.10.2010

Hiusvärin valinta

Kotivärjäykseen sopivia hiusvärityyppejä on kolmenlaisia:
  1. Sävytys - kestää noin 6 pesua. Peittää huonosti harmaat. Kallis värjäystapa, jos mietitään värin pysyvyyttä. Toisaalta jos väriin ei ole tyytyväinen se lähtee nopeasti pois, eikä tule juurikasvua.
  2. Kestosävytys - kestää pari kuukautta. Väriä lähtee pesun mukana aina hieman pois, mutta väri ei lähde kokonaan pois hiuksista. Hiusten kasvaessa juurikasvu näkyy ja harmaat eivät välttämättä peity täysin jos niitä on paljon.
  3. Kestoväri - kestää kunnes hiukset leikataan pois. Väri vaalenee hieman pesujen myötä, mutta ei yleensä haalistu kovin paljoa. Juurikasvun peittämiseksi tarvitaan yleensä uusintavärjäys joka 6. viikko. Harmaat peittyvät kokonaan.

28.10.2010

Rikki kauneudenhoidossa

Varsinkin rasvaisen ja epäpuhtaan ihon hoidossa käytettiin ennenvanhaan rikkiä. Yleensä rikki liuotettiin vesi-alkoholiliuokseen niin että liuoksen rikkipitoisuus oli 1,6%. Tämän liuoksen piti säädellä talirauhasten toimintaa. Yleensä liuos oli vaaleankellertävää ja haisi epämiellyttävälle. Iholla liuos tuntui hieman karhealta ja supisti huokosia sekä kuivatti ihoa ja tappoi bakteereja.

27.10.2010

Riisiuute

Kosmetiikassa käytetään riisiuutetta estämään ihon kuivumista. Riisiuute saadaan riisijyvän kuoresta (akana), kun riisi kuoritaan. Riisiuute on hyvin vitamiinipitoista, sisältäen monia B-ryhmän vitamiineja.

26.10.2010

Riippuvat silmäluomet - meikki

Joskus silmäluomi roikkuu osittain silmän päällä. Monilla ihmisillä silmäluomet alkavat roikkua vanhemmiten, mutta joskus myös nuoremmilla ihmisillä voi olla "roikkuluomi".
Meikillä asiaa voidaan korjailla. Yleensä luomi roikkuu enemmän ulkonurkasta kuin sisänurkasta. Siispä keskitytään ulkonurkan häivyttämiseen.
Valitaan keskitumma tai tummahko luomiväri, joka laitetan siiven tavoin ulos- ja ylöspäin silmän ulkonurkasta (lähes kulmakarvoihin asti.) Vaalea luomiväri tulee silmän sisänurkkaan. Luomivärien rajat häivytetään hyvin.
Luomivakolinjaa nostetaan hiukan korkeammalle silmäluomen ulkonurkkaa lähestyttäessä ja luodaan optinen harha siitä että luomi olisi korkeammalla. Linja pehmennetään ja häivytetään hyvin.
Rajaus on myös tärkeä. Yläripsirajan keskikohdasta alkaen rajausviivaa nostetaan ylöspäin kaartuvaksi.
Yläripset taivutetaan ja niihin laitetaan ripsiväriä.

25.10.2010

Rasvainen iho yli 30-vuotiaana

Ihotyyppi ei yleensä muutu, vaikka ikää tulee lisää. Jos iho on nuorena ollut rasvainen, se on sitä hautaan asti.
Sanotaan että rasvainen iho vanhenee hitaammin ja että rypyt eivät siinä näy. Tämä on täyttä puppua. Rasvainen iho vanhenee aivan samalla tavalla kuin muutkin ihotyypit. Kun 30-vuoden ikä on ylitetty ihon elastiini alkaa vähentyä ja kollageenisäikeet kovettua ja katkeilla. Ryppyjä alkaa tulla, siitä huolimatta iho puskee rasvaa. Koska rasvainen iho on paksu, myös rypyistä tulee syviä. Kuivaihoisen iho on ohut, joten rypyt ovat matalammat, mutta terävämmät. Rasvaisen ihon ryppyjen linjat eivät aina ole selkeät ja ryppyjä voi olla vierekkäin ja päällekkäin syvinä juonteina.
Rasvainen iho kohtaa myös muita vanhenemisen haasteita. Ihoon alkaa tulla ruskeita pigmenttiläiskiä, verisuonista tulee näkyvämpiä, huokoset tuntuvat laajenevat entisestään. Ihon väri muuttuu vahamaiseksi tai harmahtavaksi.
Rasvainen iho tarvitsee elvyttäviä, kiinteyttäviä ja kohottavia hoitovoiteita aivan samoin kuin kuivakin iho, sillä erotuksella että rasvaisen ihon hoitovoiteet eivät saa olla liian rasvaisia, muuten saadaan aikaiseksi mustapäitä ja finnejä. Yleensä ohuet, kevyet ja helposti imeytyvät voiteet ovat sopivampia.
Näiden hoitovoiteiden lisäksi myös ihon rasvaisuutta on edelleen hoidettava. Rasvainen iho on hyvin haastava, mitä tulee ihon vanhenemiseen.

24.10.2010

Karvankasvua hillitsevät tuotteet

Karvankasvua hillitseviä tuotteita on ollut markkinoilla jo 10 vuotta. Ensimmäiset tuotteet eivät olleet kovin käyttäjäystävällisiä ja tuloskin oli joskus kyseenalainen. Vuosien myötä tuotteet ovat tulleet tasalaatuisemmiksi ja jopa tehoavat.
Nimensä mukaisesti nämä tuotteet hillitsevät karvojen kasvua, eivät pysätytä sitä kokonaan. Tässä tapauksessa sana hillitä tarkoittaa että karva kasvaa hitaammin, pehmeämpänä, ohuempana ja vähemmän näkyvänä takaisin.
Yleensä tämän tuloksen saavuttaminen tarkoittaa tuotteen jatkuvaa käyttöä 2-4 viikon ajan.
Jos karvojen poistamista jatkaa sekä tuotteen käyttöä on mahdollisuus että jossain vaiheessa karvojen kasvu voi jopa pysähtyä kokonaan.
Kuitenkin jos ihokarvat ovat hyvin paksuja ja niitä on runsaasti, tarvitaan tehokkaampia toimenpiteitä että karvat saa pysyvästi pois.

23.10.2010

Rasvainen iho - kuivattaako vai eikö kuivattaa?

Rasvaisen ihon hoidossa ikuisuuskysymys on pitäisikö ihoa kuivattaa vai ei? Toisaalta iholla on liikaa rasvaa, mutta jos käytetään ihon pintaa kuivattavia tuotteita, iho joko erittää lisää rasvaa tai sitten iho kuivaa ja saadaan aikaiseksi pintakuiva rasvainen iho.
Maltti on siis valttia että ei aiheuteta talirauhasten ylituotantoa, eikä kuivateta ihon pintaa niin että muodostuu mustapäitä ja finnejä.
Monet rasvaiselle iholle tarkoitetut puhdistusaineet ovat kuivattavia, siksi on tärkeää että puhdistuksen jälkeen iholle laitetaan rasvaiselle iholle sopiva kosteusvoide. Tämä kosteusvoide pitää ihon pinnan pehmeänä ja estää huokosten tukkeutumista sekä puhdistusaineiden kuivattavaa vaikutusta.
Jos ihosi on rasvainen, mutta pintakuiva, katso että puhdistustuotteissa, erityisesti kasvovesi ei ole alkoholia. Se kuivattaa lisää.
Rasvaihoinen hyötyy säännöllisistä ihonpuhdistuksista. Käy kosmetologille.

22.10.2010

Itseruskettajan valinta ja käyttö

Itseruskettava aine värjää vain ihon pinnalla olevan keratiinin, se ei siis imeydy ihon sisään. Itseruskettavien käyttöä pidetään terveellisempänä kuin ihon paahtamista solariumissa tai auringossa liiallisesti.
Millainen rusketus saadaan aikaan riippuu itseruskettajasta ja ihosi väristä. Jos ihosi on vaalea pysyttele vaaleissa sävyissä, jos taas tummempi valitse tummempi sävy. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin, kun väri on lähellä ihosi omaa sävyä tulos ei näytä luonnottomalta ja toiseksi kun väriero ihosi omaan väriin ei ole suuren suuri itseruskettaja on helpompi levittää niin että tulos näyttää tasaiselta. Muista kokeilla väriä ennenkuin ostat sen.
Aloita aina kuorimalla iho huolellisesti. Kun ihon pinnan keratiinikerros on tasaisesti samanlaatuinen itseruskettaja ei pääse imeytymään kuivemmille ihoalueille liiallisesti. Tuloksesta tulee myös pysyvämpi.
Levitä rasvaista voidetta paksulti niille alueille, joille et halua itseruskettajaa levittää, esim. kulmakarvat ja hiusraja on hyvä suojata.
Levitä itseruskettajaa aluksi ohut kerros, jotta näet miten se toimii juuri sinun ihollasi. Levitä uusi kerros joka toinen päivä. Samalla voit korjailla mahdollisia epätasaisuuksia. Niinä päivinä kun et käytä itseruskettajaa, muista levittää iholle kosteusvoidetta. Kosteusvoide auttaa itseruskettajaa levittymään tasaisemmin.
Muista kuoria ihoa vähintään kerran viikossa, muuten itseruskettaja kerääntyy kuiville iho alueille ja tulos näyttää laikulliselta.

21.10.2010

Rasvainen iho ei ole aina samanlainen

Määritelmä rasvainen iho on aika laaja. Kaikilla ihmisillä, joilla on rasvainen iho, se ei ole samanlainen.
Seborrea sicca eli kuivarasvainen iho
Ihon pinta on kuiva, jopa hilseilevä. Syvemmältä iho on kuitenkin rasvainen ja tuottaa runsaasti mustapäitä ja finnejä.
Seborrea oleosa eli öljyisen rasvainen iho
Ihon pinta on pian pesun jälkeen öljyisen rasvaisen talikerroksen peitossa. Huokoset ovat laajentuneet, iho on paksu ja vahamainen. Iholla voi olla mustapäitä ja finnejä.

Näiden kahden rasvaisen ihon väliin mahtuu sekalainen määrä kaikkia mahdollisia rasvaisen ihon tyyppejä. Iho voi jopa vaihdella niin että talvella sama iho on kuivarasvainen ja kesällä öljyisen rasvainen.
Ihon hoito on siis tehdävä ihon rasvaisuuden mukaan. Jos iho on pintakuiva on hoidettava myös kuivuusongelmaa, erityisesti on syytä kiinnitettävä ihon kuorimiseen ja kosteuttamiseen. Puhdistusaineeksi voi valita tuotteen, joka sopii kaikille ihotyypeille. Kosteusvoide valitaan ihon pinnan kuivuusasteen mukaan.
Kun iho on öljyisen rasvainen. Puhdistusaineet on valittava erittäin rasvaiselle iholle tarkoitettujen tuotteiden joukosta. Erityishuomiota on kiinnitettävä huokosten supistamiseen ja rasvantuotannon hillitsemiseen savipohjaisten naamioiden avulla. Kosteusvoide valitaan niin että se tekee iholle mattapinnan ja supistaa huokosia.
Rasvaisen ihon hoidossa on aina syytä kiinnittää huomiota myös ruokavalioon ja välttää hyvin rasvaisia ruokia ja hyvin sokeripitoisia ruokia. Kuitujen saannista on pidettävä erityistä huolta.

20.10.2010

Selluliitin naamioiminen

Selluliitin hävittäminen voi joskus vaati yli-inhimillisiä ponnistuksia, niinpä pika-apua saa naamioimisesta.
  • Käytä rannalla kietaisuhametta, pareota tai huivia, joilla voit peittää selluliittialueet.
  • Levitä iholle tasainen kerros itseruskettajaa. Tasainen tumma väri hoikentaa ja auttaa "kadottamaan" osan selluliitista.
  • Ole tarkka vaatetuksen suhteen, älä käytä tiukkoja trikoovaatteita, ne tuovat selluliitin näkyville. Valitse ohuita, laskeutuvia ja ihosta irti olevia materiaaleja, jotka luovat hoikentavan vaikutelman.
  • Vie huomio muualle kuin selluliittialueelle. Jos joku muu ruumiinosasi on hyvässä kunnossa korosta sitä.
  • Käytä selluliittivoidetta, joka lupaa "välittömiä tuloksia". Näissä voiteissa on yleensä ainesosia, jotka "kiristävät" ihoa saaden selluliittialueen hieman tasaisemman näköiseksi. Kyseiset voiteet eivät yleensä poista selluliittia, vaan parantavat ihon ulkonäköä.
  • Kuori ihoa säännöllisesti, kuorinta vilkastuttaa verenkiertoa ja iho näyttää tasaisemmalta.

19.10.2010

Miten kuivasta vartalon ihosta pääsee eroon?

Talvi tulee ja iho alkaa kuivua. Kun käyt suihkussa ja peset itsesi, sekin kuivattaa ihoa, puhumattakaan pakkasesta, kuivasta huoneilmasta ja vaatetuksesta.
Iho kannattaa kuoria, jo ennenkuin siitä tulee hilseilevän kuiva ja halkeileva. Suihkussa ihoa voi kuoria harjalla, luffakintaalla, suolarakeilla, sokerikiteillä tai vartalon kuorinta-aineilla. Kun iho on puhdas ja kuorittu kosteusvoide tai vartalovoide imeytyy ihoon paremmin ja ihon pinnasta tulee pehmeämpi. Levitä kosteusvoide hieman kostealle iholle. Talvella vartalon ihoa voi kuoria 1-2 kertaa viikossa. Kosteus- tai vartalovoide laitetaan aina suihkun jälkeen puhtaalle iholle.
Kuivaa ihoa voi hoitaa myös sisäisesti lisäämällä ruokavalioonsa kalaöljyä (omega-3) ja kasvisöljyjä (oliiviöljy, rypsiöljy jne.).

18.10.2010

Syyt rasvaiseen ihoon

Usein rasvainen iho on perinnöllinen eli jommalla kummalla vanhemmista tai molemmilla on rasvainen iho. Hormonaaliset muutokset aiheuttavat myös rasvaista ihoa ja pahentavat ihon rasvaisuutta murrosiässä. Muita syitä ovat vegetatiivisen hermoston häiriöt, ummetus, anemia, vitamiinien ja hivenaineiden puute, huono ravitsemus sekä psyykkiset ongelmat.

17.10.2010

Finnit rinnassa, selässä ja pepussa

Useimmille finnit tulevat kasvoihin, on kuitenkin ihmisiä, joilla on todella rasvainen iho ja finnejä pukkaa outoihin paikkoihin.
Jos finnikasvusto uhkaa levitä laajemmalle on paras siirtää saippua tai normaalisti vartalon pesuun käyttämäsi aine syrjään ja siirtyä salisyylihappoa tai glykolihappoa sisältäviin versioihin. Vartalon ihon näppyjä voi kuivattaa samoilla tuotteilla kuin kasvojenkin finnejä.
Muista vaihtaa pyyhe kerran viikossa puhtaaseen ja jos käyt suihkussa usein, vaihda pyyhe useammin. Pidä myös huolta kylpytilojesi siisteydestä. Likainen suihkuhuone levittää bakteereja, samoin likainen sauna. Muista pitää huolta myös vaatteittesi puhtaudesta, likaisissa vaatteissa pesii bakteereja.
Jos tuntuu että vartalon akne ei hellitä kotikonsteilla on paras varata aika ihotautilääkäriltä.

16.10.2010

Mistä tunnistaa rasvaisen ihon?

Rasvaisen ihon rakenne on paksu. Usein rasvaisessa ihossa myös verenkierto on huonoa, jolloin ihon väri on samea harmahtava tai kellertävä. Rasvainen iho myös tuottaa liikaa rasvaa eli talia, tästä liikatuotannosta aiheutuu se että huokoset ovat myös laajentuneet ja näkyvät hyvin iholla.
Laajentuneet huokoset taas keräävät helposti talia ja ulkoilman epäpuhtauksia, joten ihomadot (komedot) eli mustapäät ovat myös yksi rasvaisen ihon tuntomerkkejä. Rasvainen iho kehittää myös helposti näppylöitä (finnit) ja jopa aknea.

15.10.2010

Mitä sinun tarvitsee tietää karvojen poistosta

  • Hyvä höylä tekee parhaan jäljen. Kun valitset karvojenpoistohöylää, muista että mitä useampi terä, sen parempi tulos.
  • Karvojen ajelu suihkussa antaa paremman tuloksen, koska lämmin vesi pehmittää karvan.
  • Karvojenpoistovoiteet ovat kehittyneet vuosien myötä. Tulos on hellävarainen, mutta tehokas ja tuoksukin on usein hyvä. Muista käyttä myös karvojenpoistovoiteen jälkeen ihoa rauhoittavaa ainetta.
  • Kotivahauskin voi olla helppoa. Enää ei tarvitse lämmitellä vahakattiloita ja taiteilla spaattelilla vahaa iholle. Nykyään on saatavilla kylmävahoja, joissa liuska painetaan iholle ja kiskaistaan pois sekä mikroaaltouunissa lämmitettäviä vahoja roll-on -muodossa. Helppo levittää ja poistaa. Muista se ihoa rauhoittava aine karvojen poiston jälkeen.
  • Kun karvat on poistettu ja iho rauhoittunut, estääksesi uusien karvojen kasvamisen ihon sisään, muista kuoria ihoa säännöllisesti. Salisyylihappoa sisältävät kuorinta-aineet myös ehkäisevät tulehduksia, samalla kuin kuorivat ihoa. Voit käyttää myös ihokarvojen poiston jälkeen -tuotteita, joista osalla on karvojen sisäänkasvua ehkäisevä vaikutus, osa myös ehkäisee uusien karvojen kasvua.
  • Jos poistat kainalokarvoja, muista että et voi käyttä deodoranttia 24 tuntiin. Sen sijaan käytä mietoa talkkia. Kun deodorantin käyttö on taas sallittua kokeile kosteuttavaa tai ihoa pehmittävää deodoranttia. Ihoärsytystä hillitseviä ja ihoa rauhoittavia deodorantteja on myös olemassa.

14.10.2010

Arpivoiteet testissä

Onnistuin hankkimaan itselleni 8 arpea, joten käytän tämän loistavan tilaisuuden testata arpivoiteita. Arvet ovat 7cm - 2cm pituisia ja eri puolilla kehoa.

Voiteet, joita aion kokeilla ovat:
Cicatrix -arpivoide
Baba de Caracol - etanaseerumivoide
Kelo-cote -arpigeeli
Cybele Scagel -arpigeeli
Sothys Crème réparatrice
Pihkavoide, jonka ohje löytyy täältä: Pihkavoide
Propolisvoide

Yhden arven jätän hoitamatta, jotta on vertailukohta paranemiselle. Kerron testin tuloksia sitä mukaan kun testi etenee. Aloitan hoidon tikkien poiston jälkeisellä viikolla. Minulla on taipumus keloidiarpiin (arpikasvaimet) ja arpeni paranevat yleensä hyvin huonosti, joten olen melko hyvä koekaniini tässä lajissa.

Arpia on nyt hoidettu viikon ajan levittämällä voidetta suihkupuhtaalle iholle arven alueelle 2 krt päivässä. Arvosanat 5-0 -asteikolla. 5 paras ja 0 huonoin. Tulos ensimmäiseltä viikolta on hieman erilainen mitä voisi odottaa. Taulukon saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä taulukon päällä. Taulukossa on yksi virhe Baba de caracol yhteistulos pitäisi olla 3.

Ensimmäisen viikon yllättäjä on aknearpien hoitoon tarkoitetun Sothys: Crème réparatricen teho arven punoituksen poistamisessa. Toinen yllätys oli kotitekoisen Pihkavoiteen ja Propolis-voiteen tulokset verrattuna "oikeisiin" arpivoiteisiin. Kolmanneksi paras oli Baba de caracol. Kuten olettaa saattaa hoitamaton arpi pysyi melko samanlaisena.

Toisella viikolla tuloksiin alkaa tulla selviä eroja. Myös hoitamaton arpi alkaa parantua pikkuhiljaa. Paras tulos toisen viikon jälkeen on Sothys: Crème réparatrice. Arpi ei punoita enää yhtään ja on parantunut jo melko hyvin. Enää on vaalean ruskea läiskä näkyvissä. Pihkavoide on parantanut sijoitustaan. Ei ollenkaan heikko tulos kotitekoiselta voiteelta. Kolmantena on Baba de Caracol, tasaista hyvää tulosta. Samoin tekee Propolisvoide, joka on neljäntenä.

Testin hännillä keikkuvat arpivoiteet (Cicatrix, Kelo-Cote ja Cybele). Punoitus ei ole vähentynyt näillä voiteilla yhtään ja näyttäisi siltä että arpien muukin paraneminen on pysähtynyt ja jopa taantunut. Ajoittain näyttäisi siltä että punoitus on jopa lisääntynyt. Mietin onko kyseessä ehkä allerginen reaktio ja pitäisikö lopettaa kyseisten voiteiden käyttö? Vai kuuluuko punoitus normaaliin paranemiseen (ihokudos uudistuu?!?) näiden arpivoiteiden kohdalla? Arpivoiteiden kunniaksi on toki sanottava että tulos näyttää osittain paremmalta kuin hoitamattoman arven kohdalla eli kaikki testin voiteet toimivat.

Kolmas testiviikko meni ja tulokset näyttävät tältä. Kaikkia voiteilla hoidettuja arpia on verrattu hoitamattomaan arpeen, joka on myös alkanut parantua ihan kivasti. Koska näyttää siltä että 4 kärjessä olevaa voidetta ovat jo parantaneet arvet, joita niillä hoidettiin ja hoitamaton arpi on jo paremman näköinen keloidista huolimatta kun testin loppupään arpivoiteilla hoidetut arvet, keskeytän testin.

Omalla ihollani lista parhaista arpivoiteista näyttää tältä, jonkun muun iholla tulos voi olla toisenlainen.

  1. Sothys Crème réparatrice (paransi 5 cm arven 2 viikossa)
  2. Pihkavoide, jonka ohje löytyy täältä: Pihkavoide (paransi 7 cm arven 2½ viikossa) testin edullisin!
  3. Baba de Caracol - etanaseerumivoide (paransi 4 cm arven vajaassa 3 viikossa)
  4. Propolisvoide (paransi 2 cm arven noin 3 viikossa)
  5. Hoitamaton arpi (ei vielä parantunut 4 cm arpi)
  6. Cicatrix -arpivoide (ei parantanut 3 cm arpea)
  7. Cybele Scagel -arpigeeli (ei parantanut 2 cm arpea)
  8. Kelo-cote -arpigeeli (ei parantanut 6 cm arpea) testin kallein!

Loppupäätelmiä: Ilmeisesti kärkipään arpivoiteiden teho perustuu tulehduksen parantamiseen, koska tepsivät punoitukseen. Pihkavoide muodosti myös suojaavan kalvon, jonka alla arpi sai parantua rauhassa.
Loppupään arpivoiteet pohjautuvat enemmän ja vähemmän silikonigeeliin tai silikoniöljyyn. Koska punoitus ei hävinnyt ollenkaan ja arven paraneminen tuntui hidastuvan verrattuna hoitamattomaan arpeen, teho ilmeisesti perustuu siihen että arpi paranee niin hitaasti että keloidin kasvukin hidastuu. Olen valitettavasti niin kärsimätön ihminen että en jaksa jäädä näin hitailla voiteilla arpiani loppuikää hoitelemaan. Ehkä ne lopulta olisivat tepsineet???

Voin lämpimästi suositella kaikkia 4 kärkipään arpivoidetta, koska auttoivat arpiani paranemaan nopeammin. Keloidia muodostui alussa hieman, mutta arven parantuessa sen muodostuminen hidastui.

On hyvä muistaa että mikään arpivoide ei poista arpea täydellisesti. Iholle jää aina pieni jälki.

13.10.2010

Rasvaisen ihon hoitovoiteet

Koska rasvainen iho on rasvainen ja erittää rasvaa, moni tekee virhepäätelmän että rasvainen iho ei tarvitse hoitovoiteita. Tämä virhepäätelmä kostautuu yleensä 35-40 ikävuoden jälkeen syvinä ryppyinä ihossa.
Rasvainen iho tarvitsee aivan samalla tavalla kosteutta kuin kuivakin iho. Rasvainen iho vain ei tarvitse rasvaa, sitä iholla on jo ihan tarpeeksi.
Rasvainen iho tarvitsee kosteutta ja tasapainon rasvaneritykseen. Onneksi on olemassa voiteita, jotka hillitsevät rasvaneritystä ja auttavat pitämään ihon kiillottomana. Rasvaiselle iholle on omat kosteus- ja hoitovoiteensa, koska muiden ihotyyppien voiteet eivät rasvaiselle iholle sovi. Rasvaisuuden asteesta riippuu se miten hyvin ne rasvaisella iholla toimivat.
Rasvaihoisen iho ei ole kuitenkaan aina rasvainen kauttaaltaan, kuivia ihoalueita ovat yleensä silmänympärykset ja kaula. Ne tarvitsevat siis omat hoitotuotteensa ja niille ei laiteta rasvaisen ihon hoitovoiteita.
Rasvainen iho tarvitsee myös kokonaisvaltaista hoitoa, pelkällä hoitovoiteella ei ihon rasvantuotantoa saada kuriin.
Paikallishoitotuotteet, joita ovat esim. finnivoiteet käytetään vain finnikohtaan, ei muualle iholle.

12.10.2010

Suosituin maskaran väri?

Minkä värinen ripsiväri on kaikkein suosituin (eniten ostettu)?
Musta. Kuitenkin kun ikää tulee ihmiselle enemmän ruskea ripsiväri on imartelevampi. Samoin jos henkilö on hyvin, hyvin vaalea, joku muu väri voi sopia paremmin kuin musta.

11.10.2010

Miliumit eli valkoiset pienet kovat "näpyt" kasvoilla

Yleensä kuivaihoisille, mutta myös rasvaiselle iholle voi ajoittain ilmestyä pieniä valkoisia kovia "näppylöitä". Ne tuntuvat kovilta kuin mannaryyni ihon alla. Yleensä niitä on silmienympärysiholla, poskilla, otsalla, mutta voi olla myös muualla kasvoilla ja jopa vartalon iholla.
Aikaisemmin näiden näppyjen syntyy pidettiin syynä korkeaa kolesterolia. Sittemmin teoria on kumottu. Kuitenkin, jos syö paljon ns. kovia rasvoja ja runsaasti juustoja, myös iho erittää enemmän kovaa rasvaa ja miliumeja syntyy helpommin. Vaihda siis kasvisöljyyn ja terveellistä ruokavaliotasi muutenkin. Iho voi paremmin kun saa vitamiineja ja kivennäisaineita.
Miliumien itsepuristelua on syytä välttää. Sen sijaan kosmetologi voi poistaa kyseiset näppylät diatermialla tai tekemällä näppyyn pienen reiän steriilillä neulalla ja puristamalla näpyn sisällön ulos. Arpia ei jää. Jäljelle jää pieni rupi, joka irtoaa aikanaan. Samana päivänä ei kannata lähteä treffeille tai tärkeisiin juhliin, paraneminen vie aikansa.

10.10.2010

Pepitidit

Peptidit muodostuvat aminohappoketjuista, jotka taas muodostavat proteiinieja, jotka vuorostaan lisäävät kollageenintuotantoa ihossa. Peptidejä käytetään tämän ominaisuuden takia ryppyvoiteissa.

9.10.2010

Kinetiini

Kasveista löydetty kasvutekijä. Käytetään ryppyvoiteissa, koska vaikuttaa ihon ikääntymistä vastustavasti solutasolla.

8.10.2010

Idebenoni

Antioksidantti, joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Yksi uudemmista kosmetiikan raaka-aineista. Käytetään ryppyvoiteissa.

7.10.2010

Hyaluronihappo

Ihossa hyaluronihappoa on biologisessa muodossa. Voiteissa oleva hyaluronihappo on yleensä synteettistä ja sitä käytetään apuaineena, kosteuttamaan ihoa ja tekemään ihosta pehmeä.

6.10.2010

Keramidit

Kehossa on luonnostaan keramideja. Niiden tarkoitus on estää ihoa kuivumasta. Viime aikoina keramideja on laitettu myös ryppyvoiteisiin. Tarkoitus on estää ihon ikääntymistä ihoa kosteuttamalla.

5.10.2010

A-vitamiinihappo tai retinoli

Aine, joka vaikuttaa ihon solujen jakautumiseen ja kollageenin muodostukseen. Tekee ihosta joustavan, mutta jäntevän. Erittäin toimiva aine ryppyvoideissa, mutta haittapuoli on se että a-vitamiinihappoa tai retinolia sisältäviä voiteita ei saa käyttää auringossa. Aiheuttaa iholle ruskeita läiskiä ja saattaa aiheuttaa myös ihosyöpää, sekä ihon herkistymistä auringonvalolle.

4.10.2010

Antioksidantit kosmetiikassa

Yleensä antioksidantit luokitellaan tuotteen säilöntäaineeksi, mutta niillä uskotaan olevan myös vaikutusta ihoon ja siihen miten ihon pinta ottaa vastaan UVA- ja UVB-säteilyä auringosta eli antioksidanttien uskotaan auttavan ihoa puolustautumaan vapaita radikaaleja vastaan, joita muodostuu auringonvalon vaikutuksesta ihossa. Sen lisäksi antioksidanttien uskotaan puolustavan ihoa pakokaasuja,saasteita, stressiä ja huonoja elämäntapoja vastaan. Voimakkaiksi antioksidanteiksi luokitellaan C- ja E-vitamiinit ja Q10.
Henkilökohtaisesti uskon enemmän että antioksidantit vaikuttavat ihoon paremmin kuin ne saadaan tuoreista vihanneksista ja hedelmistä, kun sitä että ne vaikuttavat voidepurkista.

3.10.2010

AHA:t eli hedelmähapot

Kyseessä ei ole ahaa-elämys, vaan alfahydroksihappo, jota on luonnossa hedelmissä, maidossa ja sokeriruo'ossa. Alfahydroksihappoa käytetään irrottamaan kuolleita ihosoluja ihon pinnalta, lisäämän kollageenin ja elastiinin tuotantoa ihossa, parantamaan ihon verenkiertoa sekä parantamaan ihon kykyä sitoa kosteutta. Kosmetologien käyttämissä hoitovalmisteissa alfahydroksihappoa on yleensä enemmän ja kotihoitotuotteissa hieman vähemmän. Osalle ihmisistä AHA saattaa aiheuttaa allergioita ja se myös herkistää ihon auringon valolle. On myös ihmisiä, joille AHA aiheuttaa kasvainten liikakasvua.

2.10.2010

Miten ryppyvoiteet toimivat?

Oikeastaan pitäisi sanoa anti-age -voiteet tai ikääntymistä ennaltaehkäisevät voiteet. Puhutaan nyt kuitenkin ryppyvoiteista. Millaisia, miten ja mihin ryppyjä tulee johtuu osittain geneettisistä tekijöistä ja hyvin suurelta osalta elämäntavoista. Hyvin pienet rypyt (erityisesti ihon kuivuudesta johtuvat) voivat kadota jo ihan tavallisella voiteella. Voiteet myös parantavat ihon laatua ja rakennetta, joten ne auttavat ennaltahkäisemään uusin ryppyjen muodostumista tiettyyn rajaan asti. Jos ryppyvoiteita ja esteettistä kirurgiaa verrataan, niin kirurgia ei pysty parantamaan ihon laatua, vaikka sillä ryppyjä saakin sileytettyä ihoa venyttämällä.
Ryppyvoiteita on olemassa hyvin erilaisia ja niissä on erilaisia vaikuttavia aineita. Osa voiteista parantaa ihon kollageenin ja elastiinintuotantoa, osa suojelee UV-säteilyltä, osassa on antioksidantteja, A-vitamiinia, retinolia, keramideja ja kasvisuutteita. Kaikki vaikuttavat eri tavalla ihon vanhenemismuutoksiin.
Ennaltaehkäisy on kaikkein paras suoja ryppyjä vastaan, jo tulleita ryppyjä on aina hankalampi poistaa.

1.10.2010

Rasvaisen ihon tehohoitoa kotona

Rasvainen iho on yleensä paksu ja pitää kuorinnasta. Kuorinta auttaa irrotamaan iholta kuolleita ihosoluja ja pieniä mustapäitä. Rasvaisen ihon voi kuoria 1-2 kertaa viikossa.
Rasvainen iho tarvitsee melko karkean kuorinta-aineen. Kuorintaa voi tehostaa harjalla tai karkealla sienellä. Älä kuitenkaan hankaa niin että iho menee rikki.
Rasvaisen ihon tehohoitoon käytetään myös naamioita. Rasvaisen ihon naamiot supistavat huokosia ja kirkastavat ihon väriä.
Rasvaiselle iholle on olemassa myös kuorintanaamioita, jossa naamiossa on kuorivia rakeita. Tuote levitetään iholle annetaan vaikuttaa ja lopuksi kuoritaan pois. Rasvaiselle iholle naamioita voi käyttää 1-2 krt viikossa.
Rasvaiselle iholle on olemassa tehohoitoseerumeita ja ampulleja, ne laitetaan hoitovoiteen tai päivävoiteen alle puhtaalle iholle. Yleensä ne kirkastavat ihoa ja supistavat ihohuokosia, osa tekee ihon pinnalle kalvomaisen pinnan, jolloin meikki pysyy paremmin ja on helpompi levittää iholle.
Lopuksi on hyvä muistaa että rasvainen iho voi myös herkistyä, vaikka ei olekaan kovin herkkä. Silloin on hyvä turvautua kuuriluontoisesti herkän ihon hoitotuotteisiin.

30.9.2010

Rasvaisen ihon puhdistaminen

Rasvaisen ihon hoidossa on tärkeää pitää iho pehmeänä ja puhtaana, jotta tali pääsee vapaasti ihon pinnalle, eikä tuki huokosia, jolloin muodostuu näppylöitä ja finnejä.

Rasvaiselle iholle sopii puhdistustuotteeksi saippuan muotoon puristettu puhdistusaine, geelimäinen puhdistusaine tai jos iho rasvainen, mutta pintakuiva puhdistusemulsio. Puhdistustuotteen on oltava tehokas, mutta se ei saa kuivattaa ihon pintaa.
Kasvovesi on rasvaisen ihon hoidossa lähes välttämätön tuote. Se supistaa huokoset ja poistaa iholta puhdistusaineen rippeet. Jos ihosi on rasvainen, mutta herkkä katso että kasvovesi ei ole kovin alkoholipitoinen. Aloe vera sekä puhdistustuotteessa että kasvovedessä auttaa hillitsemään ihon tulehtumista ja pitää ihon pehmeänä.
Pese kasvot mieluummin hieman haalealla vedellä kuin kuumalla vedellä, sillä kuuma vesi kiihdyttää aineenvaihduntaa ja myös rasvaneritystä. Päätä puhdistus kylmään veteen.

29.9.2010

Rasva ja rasvan kertyminen elimistöön

Ihmisen rasvoittuminen on nopeampaa kuin on arveltu.
Kehon sidekudossoluihin kertyy helposti rasva-aineita, joita saamme ruuasta. Kun rasva-aineita alkaa tulla enemmän kuin tarpeeksi solut täyttyvät rasvalla ja muodostavat pieniä rasvapalloja. Pikkuhiljaa nämä solut yhtyvät laajoiksi rasva-kerroksiksi lihasten ja sisäelinten väliin. Alkaa muodostua varastorasvaa. Rasvaa on yleensä helpompi kerryttää kun saada sitä pois. Myös sokeri ja alkoholi ovat aineita, jotka elimistö muuttaa rasvaksi.
Ainoa keino on pienentää annoskokoja, syödä terveellisesti ja pienentää saatavan rasvan määrää sekä lisätä liikuntaa, jotta keho polttaisi rasvaa pois.

28.9.2010

Millainen raspi hyvä jaloille?

Raspi on viilantapainen väline, jota käytetään kun poistetaan jalkapohjista sarveistunutta ihoa eli kovettumia. Raspeja on kaupoissa hyvin erilaisia. Osa muistuttaa juustoraastinta ja osa kynsiviilaa. Jos kovettumaa ei jalkapohjissa tai kantapäissä ole senttitolkulla juustoraastimen näköisen raspin voi unohtaa. Hiekkapaperiraspi tai hohkakivestä valmistettu raspi on hellävaraisempi iholle. Raspin tarkoitus on tasoittaa karheaa ihoa ja poistaa kovettumia, ei rikkoa ihoa.
Raspia käytetään noin kerran viikossa, ei siis joka päivä. Jos kovettumiaan hinkkaa joka päivä, sarveiskerros alkaa paksuuntua ja ongelma pahenee.
Raspia käytetään jalkojen pesun tai jalkakylvyn jälkeen, kun iho on pehmeää. Kovettumat lähtevät silloin helpommin pois. Mikäli omat voimat eivät enää riitä kovettumien poistoon, on paras varata aika jalkahoitoon.

27.9.2010

Tee jotain erilaista

Jos jatkaa elämäänsä liian kauan samoja latuja kangistuu kaavoihinsa. Tee siis jotain erilaista, joka herättää myönteisiä tuntemuksia. Lähde patikoimaan tai aloita avantouintiharrastus, mitä hyvänsä mikä eroaa totutusta ja tavanomaisesta elämästäsi.
Voit kokeilla myös vapaaehtoistyötä tai talkootoimintaa. Saat hyvän mielen kun autat muita.
Pidä ainakin kerran viikossa yksi päivä, jolloin et kanna kelloa mukanasi. Unohda aika ja kiire ja tee asiat omaan tahtiisi. Nauti siitä mitä teet. Katsele ympärillesi ja huomaa maailman kauneus.
Kaikki muutos lähtee sinusta itsestäsi, maailmankaikkeus seuraa kyllä perässä. Maailma ei tarvitse sinua joka päivä ja sinä et tarvitse rutiineja joka päivä.
Huomaat jonkin ajan kuluttua että et ole niin kireä ja stressaantunut kuin yleensä

26.9.2010

Mikä ihmeen kukui?

Kyseessä on trooppinen pähkinä, josta puristettua öljyä kukuiöljyä tai kukuipähkinäöljyä käytetään pehmentämään ihoa ja hiuksia. Kukuiöljyssä on paljon tärkeitä rasvahappoja, jotka auttavat palauttamaan ihon ja hiusten kiillon ja notkeuden.