Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonalainen rasvakudos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonalainen rasvakudos. Näytä kaikki tekstit

29.9.2010

Rasva ja rasvan kertyminen elimistöön

Ihmisen rasvoittuminen on nopeampaa kuin on arveltu.
Kehon sidekudossoluihin kertyy helposti rasva-aineita, joita saamme ruuasta. Kun rasva-aineita alkaa tulla enemmän kuin tarpeeksi solut täyttyvät rasvalla ja muodostavat pieniä rasvapalloja. Pikkuhiljaa nämä solut yhtyvät laajoiksi rasva-kerroksiksi lihasten ja sisäelinten väliin. Alkaa muodostua varastorasvaa. Rasvaa on yleensä helpompi kerryttää kun saada sitä pois. Myös sokeri ja alkoholi ovat aineita, jotka elimistö muuttaa rasvaksi.
Ainoa keino on pienentää annoskokoja, syödä terveellisesti ja pienentää saatavan rasvan määrää sekä lisätä liikuntaa, jotta keho polttaisi rasvaa pois.

25.4.2010

Nenänpielen juonteet eli naso-labiaalipoimu

Vanhemmiten kasvonpiirteet valahtavat ja ihonalainen rasvakudos katoaa tai siirtyy painonvoiman ansiosta alaspäin. Seurauksena on poskien roikkuminen ja nasolabiaalijuonteen eli nenänpielestä alas kohti suupieltä lähtevän juonteen syveneminen ja korostuminen.
Hymyilemällä ja nauramalla kyseisen juonteen saa näkyviin, joten sinällään se ei ole kovin vanhentava.
Jos tuntuu että juonne kuitenkin kiusaa poskien kohotusleikkaus tai juonteen täyttö jollain täyteaineella yleensä auttaa. Mikään voide ei nenänpielen juonnetta kohota, ei myöskään hieronta tai muut hoidot.

23.4.2010

Ryppyjä, ryppyjä ja ryppyjä

Paras keino taistella ryppyjä vastaan on ennaltaehkäisy.
Iholle haitallista on aurinko, tupakointi, epäterveellinen ravinto, juhliminen, sokeri, painonvaihtelut. Nämä vaikuttavat ihon rypistymiseen 90%. Kun taas perintötekijät eli geenit vain 10%.

Ihon kosteudensitomiskyky ja uusiutumiskyky alkaa heikentä jo 20-vuotiaana. Yleensä alle 30-vuotiaan ihosta ei huomaa onko sitä kohdeltu kaltoin vain hoidettu hyvin. 40-vuotiaana huono elämä ja hoitamattomuus alkaa näkyä. Yksi syy on se että elastiinin ja kollageenin tuotanto on laskenut jo puoleen. Ihonalainen rasvakudos ohenee, iho ei enää palaudu niin nopeasti kuin nuorena, vaan eletty elämä alkaa näkyä.
Bailausvuodet näkyvät jo 50-vuotiaana hyvin selvästi, samoin liiallinen auringonotto, hoitamattomuus, savukkeet ja drinkit.

Vaikka iho näyttäisi ihan kaamealta, aina voi tehdä jotain. Yleensä elintapojen muutos auttaa. Iho alkaa voida paremmin.