Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseruskettava voide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itseruskettava voide. Näytä kaikki tekstit

27.4.2010

Itseruskettajan käyttö

Auringon vaaroista varoitellaan ja monet turvautuvat itseruskettaviin aineisiin saadakseen väriä iholle. Kun itseruskettaja on valittu ja väri on oikea, silti voi monta asiaa mennä pieleen.
Jos kuorinta unohtui ennen itseruskettajan käyttöä ihosta saattaa tulla laikukas, koska itseruskettava aine kiinnittyy hyvin keratiiniin, jota on iholla kuolleissa ihosoluissa. Kuori siis iho hyvin ennen itseruskettajan levittämistä iholle.
Hiusraja, kulmakarvat ja muut karvaiset kohdat saattavat värjäytyä tummemmiksi. Tämän voi estää levittämällä hiusrajaan, kulmakarvoihin ja muille karvaisille alueille rasvaa esim. vaseliinia tai poistamalla itseruskettavan aineen pumpulilla hiusrajasta ja karvaisilta alueilta varovasti.
Väristä voi tulla myös liian tumma. Tämän voi estää sekoittamalla itseruskettajaan ihan tavallista kosteusvoidetta. Sekoita molemmat aineet huolellisesti yhteen, ettei tuloksesta tulisi raidallista.
Jos näyttää että iholle alkaa muodostua raitoja, levitä iholle kosteusvoidetta ja hinkaa ihoa vaikka märällä sukalla. Tämä on tehtävä ennenkuin väri ehtii kiinnittyä kunnolla. Seuraavana päivänä on jo myöhäistä.

5.2.2010

Rusketusta kaapista, purkista vai pullosta

Auringossa oleskelun vaarat iholle alkavat olla jo tiedossa. Onko terveellistä rusketusta olemassakaan?
Solariumit todettiin haitallisiksi terveyden lähteiksi ja niiden tilalle onkin moniin hoitoloihin tullut suihkurusketus. Kaappi, joka suihkuttaa asiakkaan iholle itseruskettavaa ainetta. Rusketus pysyy iholla noin viikon.
Rusketuksen voi suihkuttaa myös itse iholleen air-brush-tekniikalla tai turvautua vanhanaikaisiin itseruskettaviin voiteisiin, geeleihin tai suihkeisiin. Myös ruskettavia kosteusvoidepyyhkeitä ja vaahtoja on olemassa. Rusketuksesta saa tummemman kun ainetta levittää iholle muutaman päivän välein.
Yleensä tälläisen "keino" rusketuksen kehittyminen vie aikaa 20 minuutista muutamaan tuntiin, joten tulos ei ole heti nähtävissä ellei aineessa ole väripigmenttejä. Väripigmentit värjäävät ihon pinnan ja lähtevät pesussa pois, kun taas itseruskettava aine aiheuttaa ihon pintasoluissa reaktion, joka muuttaa ihon pinnan väriä, siihen asti kunnes pintasolukka hilseilee pois. Itseruskettava aine ei siis lähde pesussa pois.

6.12.2009

Bergamottiöljy

Bergamottipuun (Citrus aurantium v. bergamia) hedelmien keltaisesta ulkokuoresta valmistettua öljyä. Sitä käytetään hajuvesiin, likööreihin, teehen, leivonnaisiin ja aromaterapiassa.
Bergamottiöljy tekee hyvää rohtuneelle ja kutiavalle päänahalle. Laita pari tippaa bergamottiöljyä avokadoöljyn joukkoon ja hiero päänahkaan. Anna vaikuttaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja pese pois.
Bergamottiöljyä on kosmetiikassa rasvaisen ihon tuotteissa, kosteusvoiteissa ja itseruskettavissa valmisteissa. Tosin viimeksimainituissa se voi aiheuttaa auringon kanssa ei-toivotun reaktion eli ihon läiskikkään pigmentoitumisen, joka voi olla pysyvää.

16.11.2009

Aurinkoöljy

Lomaa on vain viikko ja rusketus on pakko saada. Moni turvautuu aurinkoöljyyn. Pahin mitä voi tapahtua on, että iho palaa jo ensimmäisinä päivinä niin että rusketus jää vain haaveeksi.
Parempi vaihtoehto on itseruskettava voide tai suihkurusketus, iholle suihkutettava itseruskettava aine. Näin näytät jo valmiiksi ruskealta ja voit syventää rusketustasi kunnollisella suojakertoimella varustetulla aurinkovoiteella.
Vasta kun iho on oikeasti auringossa ruskettunut, voit käyttää aurinkoöljyä korostamaan rusketustasi. Aurinkoöljyissä on yleensä melko matalat suojakertoimet.

3.11.2009

Estääkö aurinkovoide ihoa ruskettumasta?

Ainoa aurinkovoide, joka estää ihoa täysin ruskettumasta on kokonaan auringonsäteet pois suodattava voide. Niissä on yleensä maininta "Total block".
Tavalliset aurinkovoiteet eivät estä ruskettumista. Se miten hyvin ne suojaavat riippuu ihotyypistäsi ja suojakertoimen määrästä. Mitä korkeampi suojakerroin sen parempi suoja. Mitä vaaleampi iho sen korkeampi suojakerroin on valittava.
Ruskettuminen suojavoiteen kanssa voi tuntua hitaalta, koska iho ei punoita auringonoton jälkeen (ainakaan sen ei pitäisi sitä tehdä, jos niin käy aurinkosuojassasi on liian matala suojakerroin).
Markkinoilla on aurinkovoiteita, jotka sisältävät ruskettumista edistäviä ainesosia, osa näistä ainesosista on itse-ruskettavia aineita, osa taas sellaisia että ne vahvistavat auringonsäteiden voimaa. Viimeksimainitut voiteet ovat vaarallisia, koska iho saattaa niiden vaikutuksesta jopa palaa.