30.11.2009

Rasvainen kala ja roikkuva nahka ja silmäpussit

Jos ihosi valuu kohti maata ja silmäpussit roikkuvat silmien alla, syynä voi olla kalan puute. Lisää rasvaista kalaa ruokavalioosi. Yksi annos viikossa on hyväksi, kaksi vielä parempi. Lisää myös päivässä nauttimaasi veden määrää + 2 dl lisää. Parhaiten toimivia kaloja ovat lohi, makrilli ja sardiinit, joissa on omega-3-rasvahappoja, jotka auttavat korjaamaan ihosoluja ja kiristämään nahkaa. Rasvahapot myös hoitavat hermostoa ja auttavat palauttamaan ihoon nuoruuden kukkeuden. Liikunta auttaa myös. Tunti tai kaksi kävelyä raikkaassa ulkoilmassa päivittäin, niin nuorenet 10 vuotta silmissä.

Banaani ja kauneudenhoito

Banaani on hyväksi ihmisille sekä sisäisesti että ulkoisesti. Banaani sisältää yli 11 eri vitamiinia ja siinä on runsaasti hivenaineita. Banaani sopii vatsahaavan ja suolistohäiriöiden hoitoon, sekä poistaa masennusta, koska sisältää tryptofaania. Talvella pimeään aikaan kannataa siis pistää banaania poskeen.
Banaania voi muussata ja laittaa naamioksi iholle. Se sopii kuivalle ja herkälle iholle. Banaaninaamio puhdistaa, pehmentää ja ravitsee ihoa.

29.11.2009

Värjääntyneet hampaat ja juusto

Jos juot päivän mittaan paljon teetä tai kahvia, hampaasi saattavat näyttää pahemmilta kuin ketjupolttajan sormet. Virvoitusjuomat tai dieettijuomat eivät ole sen parempia. Niiden sisältämä fosforihappo syövyttää hammaskiillettä. Suojellaksesi hampaita juo aina vähintään litra vettä päivässä ja purskuttele virvoitusjuomien jälkeen vedellä kiillettä vahingoittavaa fosforihappoa pois.
Niin, ja se juusto. Päätä ateriasi cheddariin. Sen rakenne sopii hampaiden puhdistamiseen. Syömällä juustoa irrotat hampaista plakkia aiheuttavia bakteereita.

Avokado

Avokado tekee hyvää iholle sekä sisäisesti (syötynä) että ulkoisesti avokadoöljynä. Avokadossa on noin 20-30% öljyä, runsaasti valkuaisainetta, A-, C- E- ja B-vitamiineja, kalsiumia ja rautaa.
Avokadoöljy on käytetty moniin tarkoituksiin. Etelä-Amerikan intiaanit hieroivat sitä päänahkaansa estääkseen kaljuuntumisen sekä nuorentamaan ihoaan.
Avokadoöljyä voi käyttää iholle sellaisenaan tai siitä voi valmistaa voiteita. Sopii erityisen hyvin kuivalle iholle ja normaalille iholle.
Avokadoöljyn hyviä vaikutuksia ovat: esitää haavojen arpeutumista ja paranemista, poistaa kipua, lievittää tulehduksia, ravitsee ja pehmentää ihoa.
Avokadoöljy sopii hyvin yhteen seesamiöljyn kanssa, esim. ihon hierontaan.

28.11.2009

Rumat kynnet ja ravinto

Ennen uskottiin että kynnet ovat huonot, johtuen kalsiuminpuutteesta. Lisää sen sijaan kurpitsansiemeniä ja oliiviöljyä ruokavalioosi, niin kuukauden kuluttua näet ihmeitä kynsissäsi.

Syö rypyt pois

Jos syöt kolme kourallista auringonkukansiemeniä päivässä ja kaksinkertaistat viikkoannoksesi vihreitä kasviksia ja kokojyväviljatuotteita saat niin paljon E-vitamiinia että rypyt pysyvät pitkään poissa. Lisää vielä aprikooseja ruokavalioosi niin ihosi ei kuivu niin helposti.
Sen sijaan jos, syöt päivästä toiseen punaista lihaa ja täysrasvaisia maitotuotteita, ikäännyt ikäisiäsi nopeammin.

27.11.2009

Likaiset hiukset ja kiire

Joskus käy niin että unohtaa tai ei ennätä pestä hiuksia. Kastele sideharso kölninvedellä (eau de cologne) ja kiedo se hiusharjan ympäri. Harjaa nyt hiukset harjalla, rasva irtoaa ja hiukset tuoksuvat puhtaammilta. Lika jää sideharsoon.
Toinen konsti on käyttää jauhoa tai talkkia kuivashampoona. Ripottele hiuksiin, hiero hetki ja harjaa pois. Ole tarkka poiston kanssa, mutten päästäsi pöllyää "hilsettä" ympäriinsä.
Nämä ovat vain tilapäisiä keinoja ja ei tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Pese hiukset heti kun ennätät, mieluummin jo samana päivänä.

Sauna ja hiukset

Sanotaan että liian kuuma lämpötila ei tee hyvää hiuksille. Miten olisi filttihattu saunassa tai kuiva pyyhe hiusten ympärillä? Tätä osa ammattilaisista suosittelee. Kovissa löylyissä pää saattaa kuivan hatun tai pyyhkeen alla hieman ylikuumentua ja siitä voi seurata pyörtyminen. Mitäpä jos sen hatun tai pyyhkeen kastelisi viileällä vedellä. Silloin vältetään pyörtymisvaara ja vaikka veden sanotaan turvottavan hiukset piloille, en ihan usko siihen... Henkilökohtaisesti olen mieluummin tajuissani kun pyörryn hiukset hyvässä kunnossa.

26.11.2009

Hyvä pohja takaa tasaisen meikin

Jos meikin on tarkoitus näyttää todella hyvältä ja sinun myös. Laita kosteusvoiteen alle seerumia, joka tasoittaa ihon pinnan. Näin meikkivoide levittyy tasaisemmalle pinnalle ja antaa todella hyvän tuloksen.
Miten meikkivoiteen levität on makuasia. Ne, jotka haluavat ohuen luonnollisen pinnan käyttävät kosteaa meikkisientä. Enemmän peittävyyttä saadaan kun levitetään meikkivoide sormin ja käytetään sivellintä hankaliin paikkoihin, joihin ei sormilla pääse.
Kevyt puuteri viimeistelee meikin. Jos haluat todella luonnollisen meikin käytä puuteria vain kasvojen T-alueella ja anna muun osan kiiltää luonnollisesti.

Virheetön iho

Harvalla ihmisillä on täysin virheetön iho luonnostaan. Siksi meikkipohja on tärkeä. Kirkkaat värit eivät näytä hyvältä kirjavalla iholla. Ne korostavat ihon kirjavuutta.
Saadaksesi virheettömän ihon, sitä täytyy hoitaa hyvin. Tärkeä osa on myös meikkivoiteen valinnalla. Meikkivoiteen tulee sopia ihotyyppiin. Täysin mattapintainen meikkivoide sopii harvalle, sillä se tuo kaikki kohoumat ja arvet hyvin esiin. Helmiäinen taas kasaantuu ryppyihin ja korostaa suurihuokoisen ihon huokosia. Meikkivoide, joka antaa tasaisen pinnan, ja on hieman läpikuultava, sopii useimmille ihmisille parhaiten. Meikkivoiteen tarkoitus ei ole peittää naamion tapaan kaikkea, vaan olla kuin toinen iho.
Peittäminen tapahtuu meikkivoiteen levityksen jälkeen. Siihen käytetään peitetuotteita: peitepuikkoa, -kynää tai nestemäistä peiteainetta. Usein silmänaluset vaativat peiteainetta, samoin punaiset näppylät tai tummat arvet ja pigmenttiläiskät. Peiteainettakaan ei pidä levittää kuin pakkelia, ihon pitää kuultaa läpi.
Viimeistely tehdään puuterilla, sillä saadaan pois hento verisuonten aiheuttama punerrus ja muut pienemmät kauneusvirheet.
Meikissä vähemmän on enemmän.

25.11.2009

Aurinkolasit

Jatkuva aurinkolasien käyttö ei ole suositeltavaa. Jos pidät aurinkolasja 24/7 eli koko ajan, silmäsi eivät välttämättä enää pysty mukautumaan kun siirryt varjosta kirkkaaseen valoon. Ihan silloin tällöin on hyvä olla ilman aurinkolaseja.
Hyvä aurinkolasit suodattavat sekä infrapuna- että ultraviolettisäteitä.
Fotokromaattiset linssit vaihtavat väriä valon määrän mukaan eli ne ovat vaaleat kun valoa on vähän ja tummuva kun aurinko alkaa paistaa.

Auringonsäteily eri olosuhteissa

Miten paljon auringonsäteilyä saamme maan pinnalle riippuu seuraavista tekijöistä:
-vuodenaika ja missä aurinko on suhteessa maahan (Suomessa kesällä enemmän, kuin talvella)
-vuorokauden aika (päivällä enemmän kuin yöllä)
-ilmakehän otsonikerros (rajoittaa vaarallisen säteilyn päästyä maahan)
-kellonaika (auringonsäteily on voimakkaammillaan klo 11-15 välillä päivällä)
-miten korkealla ollaan suhteessa merenpinnan tasoon (mitä korkeammalla ollaan, esim. vuoristossa, ilma on ohuempaa ja auringonsäteilyä tulee enemmän)
-maapallon leveysasteet (päiväntasaajalla aurinko on polttavin)
-ilman puhtaus (kaupungeissa on enemmän ilmansaasteita ja pölyä kuin maalla ja se imee UV-säteilyä)
Vedenpinta heijastaa 2 kertaa enemmän säteilyä kuin vihreä niitty. Puhdas valkoinen lumi heijastaa 8 kertaa enemmän kuin ruskea maa.

24.11.2009

Hiusten kotivärjäys

Suojaa hiusraja vaseliinilla, niin väri on helpompi poistaa iholta ja tuloksesta tulee siistimpi. Suojaa vaatteet värjäysviitalla tai vanhalla pyyhkeellä. Poista kaikki hiusvärin roiskeet heti seinistä, lattioilta ja tasopinnoilta, muuten värjäyksestäsi voi jäädä pysyvät muistot.

Talvi ja ihonhoito

Pakkanen ja tuuli eivät tee hyvää kasvojen iholle. Entisaikaan käytetiin vedetöntä Vitalista kasvojen ihon talvisuojaukseen. Nykyisin tiedetään että rasvainen voide estää ihon pintaa hengittämästä ja hikipisarat jäävät loukkuun rasvaisen voiteen alle niin että voi tulla paleltumavammoja. Liian vesipitoinen voide ei ole myöskään hyväksi, se saattaa jäätyä kasvojen iholle.
Paras voide pakkaseen on kevyt, mutta suojaava. Ihon täytyy päästä hengittämään, mutta silti saada suojaa pakkasta ja viimaa vastaan. Puuteri ja meikki suojaavat ihoa parhaiten talvella. Translucent-värinen puuteri on läpikuultava ja sopii myös miesten ihon suojaukseen.
Muista hoitaa talvella ihoa huolellisesti illalla, käytä kosteuttavampia ja rasvaisempia voiteita kuin kesällä ja älä unohda silmänympärysihon hoitoa. Silmien ympärillä iho on erityisen ohut.

23.11.2009

Hiusnaamiot

Hiusnaamio silloin tällöin tekee kuiville ja normaaleilla hiuksille hyvää. Monet hiusnaamiot sisältävät proteiinia, joka on hiusten tärkeä rakenneainesosa. Lisänä voi olla vitamiineja, kosteutta ja rasvaa.
Myös rasvaisille hiuksille on hiusnaamioita. Niiden tarkoitus on poistaa liiallista rasvaa ja hillitä päänahan rasvaneritystä, vahvistaa ja hoitaa hiuksia, niin että niistä tulee ilmavat ja helppohoitoiset.
Sauna on hyvä paikka testailla hiusnaamioita. Naamio laitetaan vastapestyihin pyyhekuiviin hiuksiin ja sitten lämpöön 10-20 minuutiksi. Pese ylimääräinen pois ja laita hoitoaine kuten normaalisti.

Föönaatko hiuksesi hampuksi?

Jos pesu ja huono hiusharja turmelevat hiuksiasi, vielä pahemmin sen tekee hiustenkuivaaja. Parasta olisi antaa hiusten kuivua rauhassa itsekseen. Nykyiseen kiireiseen elämänrytmiin tämä ei kuitenkaan sovi. Yirtä kuitenkin kuivata hiuksia pyyhkeeseen niin paljon kun mahdollista.
Jos hiuksesi ovat jo kärsineet, on parempi että vaihdat vain 500 wattiseen fööniin. Normaaleille hiuksille riittävä teho on 700-800 wattia, ei sen enempää. Fööni ja hiukset on syytä pitää toisistaan noin 15 cm etäisyydellä, mieluumin vielä kauempana.
Itsestäänselvää on että kihartimet, suoristimet, kreppiraudat ja lämpörullat kuivattavat hiuksia.
Lyhyet hiukset kuivuvat nopeammin kuin pitkät. Tätä on syytä miettiä jos sinulla on pitkät ja huonokuntoiset hiukset.

22.11.2009

Solut uudistuvat yöllä

Nukkuminen ei ole tärkeää vain sen takia että olisit aamulla virkeämpi, vaan myös iho hyötyy höyhensaarilla leijailusta. Iho uudistuu yöaikaan ja solunmuodostus on kiivainta yhdeltä yöllä. Yövoiteen käyttö osuus siis parhaaseen hoitoaikaan.

Kasvovoidetesterien käyttö

Kun olet kaupassa etsimässä itsellesi sopivaa kosteusvoidetta, älä testaa voidetta käteei, vaan laita sitä kaulaasi. Kaulan iho on paljon herkempi ja lähempänä kasvojesi ihoa kuin kädenselän iho, joten saat paremman kuvan siitä miltä voide mahdollisesti tuntuisi kasvoillasi. Mikäli tuotteesta on saatavana näytepakkaus, se on aina parempi kuin testeri, voit rauhassa kokeilla tuotetta kotona suoraan kasvojen iholle ja nähdä toimiiko voide sinulla.

21.11.2009

Hyvä aurinkosuoja-aine

  • Torjuu vahingolliset säteet
  • Estää ihoa palamasta
  • Ehkäisee ihoa kuivumasta
  • On helppo levittää iholle ja saada iholta tarvittaessa pois
  • Ei saa tahria vaatteita
  • Kestää uimisen
  • On miellyttävän tuoksuinen
  • Ei aiheuta allergiaa

Palanut iho

Kun iho palaa auringossa sitä voi helpottaa seuraavilla konsteilla:
Sekoita yhtä paljon leivinjauhetta ja vettä ja levitä puuro palaneeseen kohtaan. Anna vaikuttaa ½ tuntia ja huuhtele pois haalealla vedellä.

Vatkaa munanvalkuiainen ja 1 tl risiiniöljyä ja sivele iholle.

Peitä palanut kohta hienonnetulla kurkulla.

Keitä voimakasta teetä tai teetä salviasta. Anna teen jäähtyä ja sivele kuumottavalle iholle.

20.11.2009

Tuoksut, jotka tekevät hyvää libidolle

Nämä kolme tuoksuvaa eteeristä öljyä vaikuttavat sekä miesten että naisten libidoon. Käytä niitä tuoksulampussa, hierontaöljyssä tai tuoksukynttilänä.
Laventeli, lisää veren virtausta genitaalialueelle 40%, sekä miehillä että naisilla. Tämä vaikutus on ihan laventelin tuoksulla, sitä ei tarvitse laittaa edes iholle.
Santeli, tantrajoogassa käytetty kundaliini-energian herättäjä. Ayurvedassa käytetään impotenssin ja frigiditeetin hoitoon. Lisää muutama tippa hierontaöljyyn tai käytä kylpyvedessä. Pari tippaa riittää.
Tuberoosa, auttaa tasapainottamaan libidoa sekä miehillä että naisilla. Käytä tuoksulampussa tai laita muutama tippa kylpyveteen.
Älä kuitenkaan liioittele, vähemmän on parempi kuin enemmän. Aavistus tuoksusta houkuttelee, tumma raskas tuoksupilvi on luontaantyöntävä.

Ruuat, jotka tekevät hyvää libidolle

Fenkoli, 1930-luvulla tiedemiehet käyttivät fenkolia estrogeenin lähteenä, koska se sisältää estragolia, joka on estrogeenin tapainen aine. Tutkimukissa sen on todettu parantavan libidoa eli seksiviettiä. Fenkoli myös pidentää nautintoa (ainakin miehillä).
Granaattiomena, sisältää paljon C-vitamiinia ja kalsiumia, sekä kasviestrogenia nimeltä estroni. Jos kärsit estrogeenin puutteesta tätä hedelmää kannattaa syödä, lisäksi se parantaa verenkiertoa.
Lakritsi, sisältää ainesosia, joita tarvitaan estrogeenin muodostumiseen. Se kiihdyttää kortikosteroidien muodostusta lisämunuaisessa. Lisää siis halua naisilla.
Suklaa, sisältää magnesiumia ja kalsiumia ja kiihdyttää aivojen serotoniinitoimintaa. Suklaassa on myös kofeiinia ja fenyleenietyyliamiinia, joka on "rakkauskemikaali". Sitä erittyy rakastuneilla ihmisillä ja orgasmin jälkeen. Suklaa kiihdyttää endorfiinien muodostusta ja vaikuttaa kehoon melkein kuin oopiumi. Tumma suklaa sisältää eniten hyvää tekeviä aineita.

19.11.2009

Balsamia, hoitoainetta vai hiushuuhdetta?

Kun hiukset on pesty, riippuu ihan hiustyypistäsi, elämäntavoistasi ja miten hiuksia päivittäin rasitat, minkälaista jälkihoitoainetta hiuksesi tarvitsevat.
Jos pidät luonnontilaisista hiuksista ja elämäntapasi ovat hyvät, etkä rasita hiuksia föönillä, kiharimilla tai suoristimilla. Hiuksesi kaipaavat ehkä vain hieman kosteuttavan kevyen hoitoaineen.
Jos hiuksesi ovat hyvin rasvaiset, et välttämättä tarvitse hoitoainetta kun latvoihin, jos hiuksesi ovat pitkät.
Jos elämäntapasi ovat huonot, tupakoit, otat paljon aurinkoa ja föönaat ja käsittelet hiuksiasi runsaasti tarvitset tukevamman hoitoaineen. Saatat tarvita myös ravitsevan hoitonaamion ja hiuksia jälleenrakentavan hoitoaineen sekä hiuksia lämpövaurioilta ja katkeamiselta suojaavat tuotteet.
Jos hiuksesi ovat kuivat, tarvitset kosteuttavan ja ehkä hoitavankin hoitoaineen.
Jos hiuksesi ovat aidosti luonnonkiharat, ne saattavat olla kuivat (eivät tosin aina) ja tarvitsevan tukevan paksun rasvaisen hoitoaineen pysyäkseen kiiltävinä. Luonnonkihara tarvitsee myös kosteutta pysyäkseen kiharassa.
Jos hiuksesi ovat hennot ja ohuet ja menevät pitkin päätä. Pysy erossa rasvaisista ja paksuista hoitoaineista. Valitse kevyt hoitotuote, joka tukee hiuksen rakennetta ja antaa ilmavuutta.
Talvella kun ilma on kylmää kaikentyyppiset hiukset voivat tulla sähköisiksi. Oikein valittu hoitoaine poistaa hiuksista sähköisyyttä.
Valitse shampoo hiustesi likaisuuden mukaan ja hoitoaine hiustesi tyypin mukaan.

Hiusten pesu

Hiusten pesuun sopii parhaiten hieman hapan shampoo, pH noin 5. Se pitää yllä ihon hyvää hapanta happokerrosta, joka suojaa ihoa bakteereilta, viruksilta ja ulkoisilta rasituksilta.
Shampoo on konsentroidussa muodossa shampoopullossa, joten älä laita sitä suoraan hiuksiin. Ota pieni kuppi ja sekoita siinä shampoo veteen. Shampoon ei tarvitse vaahdota suunnattomasti ollakseen tehokasta hiustenpesuun. Näin säästyy myös shampoota ja rahaa.
Kun olet pessyt hiukset ja erityisesti päänahan (hiuspohja) huolellisesti, huuhtele shampoo hyvin pois.

18.11.2009

Tupakoinnin lopettaminen

Kannattaa aina, katsoi asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä.
Keinot voivatkin sitten vaihdella. Joskus muutos ruokavalioon auttaa, toinen saa apua akupunktiosta, kolmas käyttää hypnoosia, neljäs lisää liikunnan määrää, viides menee terapiaan, kuudes menee retriittiin, seitsemäs käy NLP-kurssin, kahdeksas päättää vain lopettaa, yhdeksäs luottaa nikotiinilaastariin, kymmenes jauhaa purkkaa.

Psoriasis

Monimuotoinen tauti, joka kohtaa enimmäkseen länsi-eurooppalaisia kuin afrikkalaisia tai aasialaisia. Yleensä sairaus todetaan 11-45 -vuoden välillä, ja naiset saavat sen varhaisemmassa vaiheessa kuin miehet. Tyypillisin psoriaasin muoto on psoriasis vulgaris.
Alkuoireet ovat kutisevat punaiset läiskät ja hopeiset suomut. Näitä läiskiä voi olla missä hyvänsä iholla, mutta yleisemmin päänahassa, kyynärpäissä ja polvissa.
Taudin aiheuttajasta ei ole tietoa, mutta tutkijat uskovat että sillä on jotain tekemistä immuunijärjestelmän kanssa. Taudin laukaisee stressi, infektiot, ihovammat, alkoholinkäyttö ja tupakointi. Tiettyjä geenejäkin on yhdistetty psoriasin syntyyn.
Psoriasista hoidetaan auringolla ja valohoidoilla. Kortikosteroidivoiteilla ja vaikeita tapauksia sisäisellä lääkityksellä.

17.11.2009

Auringonsuojavoiteet

Auringonsuojatuotteita on käytettävä kaikkialla iholla. Herkemmille alueille valitaan korkeimmalla kertoimella varustettuja aurinkotuotteita. Helposti palavia kehon osia ovat: nenä, korvanlehdet, silmäluomet, olkapäät, rinnan yläosa, polvitaipeet, kämmenselät ja jalkapohjat.

Vaaleaihoisten tai/ja punatukkaisten tulisi käyttää voimakkaasti suojaavia aurinkotuotteita.
Tummaihoiset eivät pala helposti, mutta tarvitsevat aurinkovoidetta suojaamaan ihoa kuivumiselta.

Rusketus

Iho ruskettuu kun orvaskeden alimmaisen kerroksen pigmenttisolut akivoituvat tuottamaan melaniini-pigmenttiä. Melaniininhiukkaset sijaitsevat orvaskeden ylemmissä kerroksissa. Rusketus on ihon suojamekanismi. Melaniinihiukkaset suojaava ihon alempia herkempiä osia. Koska rusketuksen muodostuminen vie aikaa, auringonotto sopii vain kärsivällisille ihmisille.
Hyvän rusketuksen saa kun aloittaa varovasti. Ensimmäisenä päivänä auringossa oleillaan vain ½ tuntia aamulla. Loppupäivä vietetäänkin varjossa. Myöhään illalla saa taas tulla aurinkoon hetkeksi.
Auringossa oleskeluaikaa lisätään vähitellen, muista kuitenkin vältää keskipäivän UV-säteilyä, vedestä heijastuvaa säteilyä ja älä ota aurinkoa tuulessa.

16.11.2009

Aurinkoöljy

Lomaa on vain viikko ja rusketus on pakko saada. Moni turvautuu aurinkoöljyyn. Pahin mitä voi tapahtua on, että iho palaa jo ensimmäisinä päivinä niin että rusketus jää vain haaveeksi.
Parempi vaihtoehto on itseruskettava voide tai suihkurusketus, iholle suihkutettava itseruskettava aine. Näin näytät jo valmiiksi ruskealta ja voit syventää rusketustasi kunnollisella suojakertoimella varustetulla aurinkovoiteella.
Vasta kun iho on oikeasti auringossa ruskettunut, voit käyttää aurinkoöljyä korostamaan rusketustasi. Aurinkoöljyissä on yleensä melko matalat suojakertoimet.

Jos ei käytä aurinkosuojaa ollenkaan, miten pahan mokan tekee?

Monilla miehillä ja myös naisilla on sellainen käsitys että jos iho on rasvainen, aurinkovoidetta ei tarvitse käyttää. Nykyään on olemassa geelimäisiä ja ihan vesimäisiäkin suojatuotteita, jotka sopivat rasvaiselle iholle.
Tummaihoiset ihmiset ajattelevat että ihon oma suoja riittää. Niin, kyllä tummempi iho kestää paremmin aurinkoa, mutta tummakin iho on altis auringonsäteiden vanhentavalle vaikutukselle. Aurinkosuoja on siis tarpeen vanhentavia säteitä vastaan.

15.11.2009

Hiusten harjaus

Ennen vanhaan sanottiin että 100 harjanvetoa on hiuksille hyväksi. Sanoisin että riippu ihan kokonaan harjasta. Jos hiusharja on huono ja repii hiuksia, 100 vetoa pilaa kauniin tukan. Harjan pitäisi olla sellainen että sillä pääsee hiuspohjaan (päänahka) asti, eikä se saa repiä hiuksia. Monet pallopäiset harjat eivät sovi ollenkaan kiharalle tai taipuisalle tukalle, koska ne repivät hiukset irti. Muoviharja voi sähköistää hiukset.
Ennen hiusten harjaamista, ne on hyvä selvittää sormin tai harvapiikkisellä kammalla esim. afrokampa. Harjaaminen suojuu paremmin kun ei juutu takkuihin.
Märän tukan selvittelyssä kampa on parempi kuin harja. Harjaa vain kuivia hiuksia.

Mikä ei ole hyväksi hiuksille?

Epäterveelliset elämäntavat, liika stressi, tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, liiallinen hoitaminen, hiustenkuivaajat, kaikki hiuksiin lämpöä johtavat laitteet kuten: kihartimet, suoristusraudat, kreppiraudat jne., aurinko, suolavesi, kloorivesi, liian tiheät vaalennuskäsittely, liiallinen värjääminen.

14.11.2009

PMS ja ravinto

Kuukautisia edeltävään pahaan oloon ja kärttyisyyteen,jännitykseen, masennukseen, nesteen kerääntymiseen ja päänsärkyyn (=PMS=Premenstruaalisyndrooma) voi löytyä apua ravinnosta.
Kokeile seuraavat 3-5 kuukautta seuraavaa, voit yllättyä iloisesti. Varmista että syöt päivässä 5 annosta hedelmiä ja vihanneksia sekä kokojyväviljatuotteita ja öljyistä kalaa (lohi, kirjolohi, makrillit ja sardiinit). Pidä ruoka-ajat säännöllisinä. Pidä ruoka ja mieliala -päiväkirjaa. Rajoita kofeiinin, alkoholin, suolaisen ruuan ja tyydyttyneiden rasvojen saantia (täysmaitotuotteet, leivonnaiset, einekset ja pikaruoka). Vielä parempi jos pystyt tulemaan toimeen ilman niitä. Lisäravinteena voit kokeilla kalsiumia ja magnesiumia. Tee kävelylenkki päivittäin ja lopeta tupakointi. Rentoudu.
Jos muutos ei omin voimin onnistu, voi aina hankkia konsultointiapua ravitsemusneuvojalta.

Maksaläiskä vai seborrooinen keratoosi?

Ihoon on ilmestynyt ruskea läiskä. Onko se melanooma, maksaläiskä vai vanhuuden merkki? Yleensä ihoon ilmestyvät läiskät eivät häviä itsekseen.
Jos olet raskaana tai syöt E-pillereitä yhtäkkiä ilmestynyt läiskä saattaa olla maksaläiskä. Se saattaa kadota kun raskaus on ohi tai lopetat E-pillereiden syönnin. Se saattaa myös olla pysyvää laatua. Suojaa läiskä auringolta täyssuojaavalla voiteella.
Jos läiskä muistuttaa luomea ja et ole varma mikä se on, mene ihotautilääkärille. Jos läiskä on kohollaan oleva luomi lääkäri kauhaa sen nätisti pois. Jos läiskä osoittautuu vanhuuden merkiksi (keratoosi) sen voi helposti poistaa jäädyttämällä nestemäisellä typellä. Jos hyvin käy keratoosi putoaa noin kuukauden kuluttua jäädyttämisestä itsekseen pois. Jos huonosti käy seuraa tulehdus ja se johtaa ihon jäämiseen vaaleaksi siltä kohtaa tai ihoon voi tulla myös tummempaa pigmenttiä. Läiskää voidaan käsitellä myös laserilla, joka on kalliimpi vaihtoehto, mutta tulos ei välttämättä ole sen parempi.
Omahoitona läiskiin voi kokeilla ihoa vaalentavia tuotteita, niiden teho ei kuitenkaan aina ole ihan sitä, mitä mainoksissa luvataan. Jos todella haluat läiskistäsi eroon pistäydy lääkärissä.
Älä koskaan kokeile syylänjäädytysainetta pigmenttiluomiin, voit saada aikaiseksi pahoja arpia.

13.11.2009

Miten paljon puuvillakankaan läpi pääsee auringonsäteilyä?

Kostean normaalin puuvilla läpi pääsee 19% UVB-säteitä ja 35% UVA-säteiltä. Nykyään on kehitetty vaatteita, jotka suojaavaat auringolta todella hyvin, näitä aurinkovaatteita on erityisesti myynnissä lapsille. Niillä voi saavuttaa lähes 100%:n suojan.

Miten hyvä aurinkosuoja on ikkunalasi?

Ikkunalasi ei suojaa UV-säteilyltä. Tavallinen 3 mm:n ikkunalasi päästää läpi 35% UVB-säteistä ja 85% UVA-säteistä. Auton ikkunasta tunkeutuu 10% UVB-säteitä ja 70% UVA-säteitä. Siispä aurinkosuoja on tarpeen myös sisätiloissa auringossa oleskellessa.

12.11.2009

Rasvaiset hiukset

Sanotaan että hiusten rasvaisuus johtuu yliaktiivisista talirauhasista. Mikä sitten laittaa talirauhaset ylikierroksille? Mieshormoni androgeeni kiihdyttää talirauhasten toimintaa sekä naisilla että miehillä. Hennoissa hiuksissa rasvaisuus näkyy helpommin kuin paksuissa. E-pillerit tai kuukautiset saattavat muuttaa hormonitoimintaa niin että hiukset rasvoittuvat. Suurin syyllinen on kuitenkin rasvainen, öljyinen tai maustettu ruoka.
Miten sitten päästä rasvaisista hiuksista eroon, paitsi ajelemalla päänsä kaljuksi. Ensinnäkin on syytä katsoa mitä suuhunsa laittaa. Syötkö paljon ranskalaisia perunoita, uppopaistatko ruokaa öljyssä, syötkö munkkeja, miten paljon syöt juustoa, oliiviöljyä, kalaöljyjä, voita, sianlihaa, eineksiä, pitsaa? Kaikissa näissä on rasvaa, vaikka osa rasvasta on terveellistä, liika rasva saattaa työntyä ulos ei toivotuista paikoista. Katso että ruokavaliossasi ei ole liikaa rasvaa ja rajoita mausteiden liiallista käyttöä.
Rasvaisia hiuksia neuvotaan pesemään usein, jopa 2-3 kertaa päivässä. Tästä on enemmän haittaa kun hyötyä. Kun päänahka (hiuspohja) kuivuu, talirauhaset alkavat tuottaa lisää rasvaa. Jos olet nyt pessyt hiuksia usein, yritä vähitellen pidentää hiustenpesuväliä ja jätä hoitoaine pois. Käytä sitä vain hiusten latvoihin jos tarvitsee.
Voit kokeilla hiusvesiä ja hiusnaamioita, jotka hillitsevät rasvaneritystä ja puhdistavat päänahkaa (hiuspohjaa). Jos käytät hiusten muotoilutuotteita, varo laittamasta niitä päänahkaa (hiuspohja). Yleensä muotoilutuotteilla voi hillitä hieman rasvaisuutta sitä kautta että hiukset eivät makaa pitkin päänahkaa, vaan saavat ilmaa. Syytä rasvaisuuteen nämä eivät poista.

Stressi

Jos jatkuvasti elää stressissä se vie elämästä kaikki mehut ja ennen pitkään sairastuu vakavasti. Siksi on tärkeää oppia päästämään irti. Ensimmäinen askel siihen on oppia tunnistamaan stressireaktio itsessään. Hakkaako sydän, onko verenpaine korkealla, onko kolesteroli korkealla, eikö vatsa toimi, eikö seksi maistu, ahdistaako henkeä ja/vai hengitätkö nopeasti ja pinnallisesti? Jos huomaat että kärsit stressistä ja käyt ylikierroksilla. Pysähdy hetkeksi ja vedä hitaasti ja rauhallisesti henkeä. Hengittele hetki niin että keskityt vain hengitykseen. Hitaasti sisään ja vielä hitaammin ulos, aina vatsaan asti.
Jos työsi on hyvn stressaavaa, mieti onko se sen arvoista että haluat viettää siinä aikasi eläkepäiviin asti. Olisiko aika miettiä jotain vaihdosta johonkin?

11.11.2009

Itsetunnon pikakohotus

Kirjoita lista kyvyistäsi: lapsuudesta saavutuksista aikuisiän taitoihin. Kun luet mitä kaikkea osaat itsetuntosi pitäisi kohota.

Cayennepippuri, tomaatti- ja rypälemehut

Mitä yhteistä näillä on? Ne kaikki nopeuttavat ruuansulatusta ja auttavat ruuansulatuselimistöä toimimaan paremmin. Ruokaan kannattaa siis ripotella cayennenpippuria ja lisätä tomaatti- tai rypälemehua.

10.11.2009

Mitä hiukset tarvitsevat

Proteiinia rakennusaineeksi. Vitamiineja, erityisesti B-vitamiineja.
Terveelliset elämäntavat, terveellinen ravitsemus, ulkoilu ja liikkuminen.
Leikkaus 6-8 viikon välein. Hiusnaamio kerran viikossa. Harjaaminen ja kampaaminen kerran päivässä.

Kulmakarvojen nyppiminen - kivuttomasti?

Jos kulmakarvat ovat hyvin voimakkaat, niiden nyppiminen on paras aloittaa vähitellen karva kerrallaan kulmakarvojen alapuolelta. Aluksi kannattaa nyppiä vain muodostelmasta harhautuneet karvat.
Voit kokeilla hieroa hieman kivuliaampia alueita rasvalla tai puudutusvoiteella (Emla, apteekista). Kun iho lämpenee hierottaessa se ei ole ihan niin arka. Nypi aina karvan kasvusuunnan mukaan. Jos nypit toiseen suuntaa se sattuu vielä enemmän. Venytä ihoa kahden sormen välissä ja nyppäise sitten pinseteillä. Katso että pinseteissä on hyvä tarttumapinta. Nopea nykäisy.
Jos tuntutuu että oma rohkeus ei riitä, voit mennä kauneushoitolaan nypittämään kulmakarvasi siellä se tapahtuu automaattipinseteillä tai vahalla nykäisemällä. Jos kosmetologi on taitava ja nopea, toimenpide ei ole kovin kivulia. Kulmakarvat on syytä nyppiä kerran kuussa tai aina kun näet harhautuneen karvan.
Jos nyppimisvälistä tulee pitkä, tulee kulmakarvojen nyppimisestäkin kivuliasta.

9.11.2009

Väsyttääkö?

Kumma kyllä väsymys voi johtua siitä että et liiku tarpeeksi. Toinen syy väsymykseen on että et syö tarpeeksi ja nukut liian vähän. Päivittäin olisi hyvä liikkua ainakin 45 minuuttia, jos olet alipainoinen yritä saada lisää painoa syömällä enemmän ja useammin. Jos nukut liian vähän mene aikaisemmin illalla nukkumaan.

15 minuutissa kohti parempaa vartaloa

Tee kuusi jumppaliikettä. 15 minuuttia kerrallaan riittää niiden tekemiseen hyvin. Vielä parempi on jos saat mahdutettua kaksi 15 minuutin sessiota päivääsi. Näin saat jo 30 minuuttia liikuntaa, seuraavaksi kolme 15 minuuttista ja sinulla on kasassa 45 min liikuntaa. Mikä on jo ihan hyvä saavutus. Etene hitaasti jos et ole harrastanut liikuntaa aikoihin.

8.11.2009

Miten aurinkosuojasta saa eniten irti?

Levitä aurinkosuoja-aine heti aamupesun jälkeen kostealle iholle. Siinä ihoon ehtii jo imeytyä jonkin verran ainetta. Seuraavan kerran levität aurinkosuojaa ½-1 tuntia ennen aurinkoon menoa. Muista myös lisätä aurinkosuojaa päivän mittaan joka toinen tunti. Aurinkosuoja-aineiden kanssa ei voi lotrata liikaa. Parempi liian paljon, kuin liian vähän.

Miten kauan suojakerroin suojaa auringossa?

Uiminen ja hikoilu liuottavat iholta myös vedenkestäviä aurinkotuotteita. Aurinkovoidetta on muutenkin hyvä lisätä aina tunnin välein ja jokaisen uintireissun jälkeen.
Kun ihoa voitelee uudelleen se lisää suoja-aikaa vain 20%. Joten loputtomiin ei edes korkeakertoimisella aurinkovoiteella voi auringossa oleilla.
Terveellisen auringonoton raja alkaa tulla vastaan 2-3 tunnin jälkeen, vaikka sinulla olisi kuinka korkea suojakerroin.
Hanki rusketus hitaasti ja kaikessa rauhassa.

7.11.2009

Liikunta ja kuukautiskierto

Kuukautiskierron päivät 12.-16. kannattaa käyttää liikuntaan. Silloin liikuntasuoritukset yleensä paranevat ja rasvaa palaa paremmin.

Liikuntaa vaivihkaa

Neljän tunnin shoppailu (erityisesti ikkunaostokset) kerää noin 10 000 askelta - mikä on ihan sopiva askelmäärä päivässä. Hyvä tekosyy (hyvät naiset) lähteä ikkunaostoksille koska hyvänsä.

6.11.2009

Parempi itsetunto - pikakurssi

Liiku. Liikunta lisää hyvää oloa tuottavien endorfiinien määrää kehossasi ja auttaa sinua tulemaan sinuksi kehosi kanssa. Älä kuitenkaan yritä tappaa itseäsi liikunnalla. Kävele aluksi vaikka 15 minuuttia ja lisää määrää vähitellen.
Osta uudet sopivankokoiset vaatteet. Älä yritä ahtautua liian pieniin, äläkä osta säkkejä. Osta värikkäitä vaatteita, jotka korostavat parhaita puoliasi että erotut joukosta. Tämä antaa muille sen vaikutelman että näytät hyvältä ja olet varma itsestäsi.
Hymyile. Aloita harjoittelu hymyilemällä peilikuvallesi. Jos hampaat näyttävät pahalta mene hammaslääkäriin. Jos hymy ei aluksi irtoa, kokeile vaikka nostaa suupieliä sormilla. Kyllä se sieltä lähtee. Kun hymy on saatu esiin ei nauru ole kaukana.

Musiikki vaikuttaa mieleen ja kehoon

Musiikki tehostaa liikuntaa ja aivotoimintaa. Tutkimuksissa on todettu että sekä musiikki että liikunta vaikuttavat mieleen. Nyt on todettu että kaikki nämä tekijät yhdessä antavat todella hyviä tuloksia. Jos liikut ja kuuntelet musiikki parannat aivotoimintaasi.

5.11.2009

C-vitamiinipommi

Purista mehu kahdesta appelsiinista, lisää joukkoon munankeltuainen ja 1 tl hunajaa. Juo heti. Flunssakaudella kannattaa vaihtaa appelsiinit sitruunoiksi ja laimentaa juoman happamuutta vedellä.

Kestävä huulipuna

Kaupoissa on mynnissä kestohuulipunia, mutta voit parilla pikkukikalla saada tavallisestakin huulipunasta kestävämmän.
Pohjusta huulet kosteusvoiteella tai värivoiteella. Piirrä huulten rajat rajauskynällä. Laita huulipuna tai huulikiilto. Painele ylimääräinen väri kasvopaperiin huulista. Toista 3 kertaa. Lisää vielä kerros huulipunaa tai -kiiltoa. Nyt värin pitäisi pysyä hieman paremmin.

4.11.2009

Laihduttaja ja ....

Aamiainen - älä aloita aamua makeilla virvoitusjuomilla. Ne lisäävät nälkää ja tulet popsineeksi kaikenlaista ennen lounasaikaan. Aloita aamusi sen sijaan juomalla vettä tai maitoa.
Annoskoot - mainokset kirkuvat että samalla rahalla voit saada extra-large pakkauksen tuotetta tai 30% lisää. Älä usko, osta normaalikokoisia pakkauksia. Suuret pakkaukset houkuttelevat vain syömään liikaa.
Aurinko - auringonpaiste aktivoi aivojesi hyvänolonkeskuksia ja kun et tunne itseäsi masentuneeksi, et syö suruusi. 20-minuutin kävely auringossa riittää. Jos kävelet vielä lounastauon alkupuoliskolla sinulle ei jää niin paljoa lounastaukoa jäljelle että ehtisit ahmia itsesi ähkyksi.
Auto - tarjoudu kuskiksi aina kun lähdet ystävien kanssa liikkeelle, näin et tule juoneeksi juhliessa liikaa. Alkoholi on hyvin kaloripitoista joten tämä homma kannattaa.
Avuliaat ystävät - jos ystävät aina houkuttelevat sinua syömään enemmän, älä kerro ystävillesi että laihdutat. Näin voit keskittyä keskusteluun muista asioista heidän kanssaan ja syödä rauhassa dieettiversion, ilman että ystäväsi puuttuvat asiaan.
Baarit - valitse mieluummin Bloody Mary kuin hedelmämehupohjainen drinkki. Tomaattimehussa on vähemmän kaloreita kuin hedelmämehuissa. Lisäksi tomaattimehussa on myös lykopeeniä.
Greippi - syö puolikas greippi aina ennen ateriaa. Se laskee insuliinitasoa ja laihdut hieman nopeammin. Pelkkä greipinsyönti ei kuitenkaan laihduta, muutkin palikat on oltava kasassa.
Herkut pois näkyvistä - poissa silmistä poissa mielestä pätee myös laihduttamiseen. Jos et näe suklaata edessäsi koko ajan et välttämättä muista sitä ihan joka hetki. Älä kasaa herkkuja kotiisi.
Juhlat - syö ennen lähtöä annos kasvikeittoa tai jotain muuta kevyttä ruokaa. Näin et ole juhlissa nälkäisenä ja sinulle ei tule niin helposti kiusausta syödä enemmän kuin aioitkaan.
Jäätelö - jos jotain kylmää tekee mieli. Ota mieluummin hedelmäjää kuin jäätelö. Parasta olisi jos tekisit omat hedelmäjäät sokerittomasta mehusta.
Lasin muoto - tutkimusten mukaan ihmiset, jotka käyttävät matalia juomalaseja kaatavat lasiin nestettä 78% enemmän kuin ihmiset, jotka käyttävät korkeita juomalaseja. Säästä matalat juomalasit vedelle.
Ravintolat - valitse alkuruuaksi salaatti. Jätä salaatinkastike pois tai valitse vähäkalorinen versio. Näin et tule ahtaneeksi itseesi niin paljon pääruokaa ja saattaa olla että selvitä ilman makeaa jälkiruokaa. Älä koskaan tilaa jälkiruokaa ennenkuin olet syönyt pääruuan. Odota 20 minuuttia ja jos vielä tekee mieli jälkiruokaa, senkun vaan.
Suklaa - jos kuulut suklaasieppoihin ja et vain voi vastustaa kiusausta, kun yhden otat menee koko rasia. Saattaa auttaa että sen yhden suklaanapin jälkeen otat jotain hapanta tai mausteista suuhusi. Se vie suklaan maun pois ja helpottaa rasian jättämistä rauhaan.
Tiukat vaatteet - kun lähdet ulos laita päällesi istuvat vaatteet, näin et tule syöneeksi liikaa. Jos syöt liikaa vaatteet kertovat milloin on aika lopettaa. Saman asian ajaa tiukka vyö vaatteiden alla. Se alkaa ahdistaa kun raja täyttyy.
Välipalat - älä ota välipaloja, jos sinulla ei ole nälkä. Syö vain silloin kun sinulla on nälkä.

Ruuasta apua yleisiin vaivoihin

Heinänuha - Appelsiinit sisältävät c-vitamiinia ja niiden on todettu pudottavan myös histamiinitasoja, jotka ovat korkealla heinänuhassa. Omenat toimivat myös luonnon antihistamiinina, sisältämänsä kversetiinin ansiosta. Muita kversetiinilähteitä ovat parsakaali ja punasipulit.

Huuliherpes - syö siipikarjaa, kanaa, kalkkunaa, juustoa ja mungpapuja. Nämä kaikki sisältävät lysiini-nimistä aminohappoa, joka lyhentää huuliherpeksen kukkimisaikaa. Syö lisäksi appelsiineja, niissä on c-vitamiinia, jonka on myös todettu tepsivän tähän virukseen.

Migreeni - syö parapähkinöitä, saattavat ehkäistä migreeniä. Inkivääristä on myös apua joko tuoreesta tai kuivatusta jauheesta. Lisää ruokiin tai juo inkivääriteetä.

Virtsarakontulehdus - syö tuoreita karpaloita tai juo makeuttamatonta karpalomehua. Syö lisänä äyriäisiä, joissa on paljon sinkkiä.

3.11.2009

Meri ja rusketus

Suurin osa auringon UV-säteilystä tunkeutuu metrin syvyyteen merenpinnan alapuolelle. Vedessäkin voi siis palaa.
Monet aurinkovoiteet eivät ole vedenkestäviä ja vaikka olisivatkin, veden liike iholla, kuten myös ihokarvojen liike veden mukana, hieroo aurinkovoiteen pois iholta. Turvallisinta on käyttää uidessa pitkähihaista paitaa. Monet aurinko- ja uima-asujen valmistajat valmistavat myös tälläisiä UV-säteiltä suojaavia kevyitä vaatekappaleita sekä aikuisille että lapsille.
Merivesi toimii myös linssin tavoin jäädessään iholle uinnin jälkeen. Iho saattaa siis palaa. Siksi merivesi on pestävä uinnin jälkeen pois ja lisättävä aurinkovoidetta.
Auringon säteily myös heijastuu merivedestä, joten se on tehokkaampaa kuin pelkästään maalle osuva säteily. Veden äärellä suojakertoimien on oltava suuremmat.

Estääkö aurinkovoide ihoa ruskettumasta?

Ainoa aurinkovoide, joka estää ihoa täysin ruskettumasta on kokonaan auringonsäteet pois suodattava voide. Niissä on yleensä maininta "Total block".
Tavalliset aurinkovoiteet eivät estä ruskettumista. Se miten hyvin ne suojaavat riippuu ihotyypistäsi ja suojakertoimen määrästä. Mitä korkeampi suojakerroin sen parempi suoja. Mitä vaaleampi iho sen korkeampi suojakerroin on valittava.
Ruskettuminen suojavoiteen kanssa voi tuntua hitaalta, koska iho ei punoita auringonoton jälkeen (ainakaan sen ei pitäisi sitä tehdä, jos niin käy aurinkosuojassasi on liian matala suojakerroin).
Markkinoilla on aurinkovoiteita, jotka sisältävät ruskettumista edistäviä ainesosia, osa näistä ainesosista on itse-ruskettavia aineita, osa taas sellaisia että ne vahvistavat auringonsäteiden voimaa. Viimeksimainitut voiteet ovat vaarallisia, koska iho saattaa niiden vaikutuksesta jopa palaa.

2.11.2009

Miten säilyttää kosteus kehossa kuumassa ilmastossa

Kuuma ilmasto vaatii totuttelua ja jotta nestehukka ei yllättäisi, pitäisi juoda ainakin 2 l nestettä päivässä, varsinkin jos juoksentelee pitkin rantaa ja oleskelee paahtavan kuumassa auringossa.
Joskus on hyvä lisätä hieman sokeria, suolaa tai rasvaa ruokavalioon, että saa sen veden pysymään elimistössä. Vettä on hyvä juoda päivän mittaa pieninä annoksia. Nopea kerta-annos kylmää vettä saattaa vaurioittaa elimistöä.

Immuunipuolustusta vahvistavia ruokia ja juomia

Avokaado sisältää monia vitamiineja, jotka yhdessä auttavat immuunijärjestelmää toimimaan optimaalisesti. Avokaado tepsii erityisen hyvin hiivainfektioita vastaan.
Rasvainen kala, jossa on E-vitamiinia, seleeniä ja muita antioksidantteja tukee ilmmuunijärjestelmää.
Teessä on aineita, jotka pitävät teenjuojan immuunijärjestelmän valmiustilassa. Tutkimusten mukaan vastustuskyky infektioita vastaan voi nousta 5 kertaiseksi.
Valkosipulia on hyvä olla ainakin yhdellä aterialla päivässä. Valkosipuli tukee immuniteettiä ja auttaa taistelemaan bakteereita ja sieniä vastaan.
Äyriäiset kuten osterit ja ravut sisältävät paljon sinkkiä. Ne auttavat taistelussa flunssaa vastaan ja nopeuttavat haavojen paranemista.

1.11.2009

Hiustenlähtö

Jos hiuksia lähtee 20-100 päivässä sitä voi pitää vielä ihan normaalina, varsinkin jos hiustenlähtö on tasaista, eikä lähde yhdeltä alueelta. Hiusongelmat johtuvat yleensä sairaudesta (kuumetaudit, sienitaudit, autoimmuunisairaudet, talipunkki) väärästä hoidosta (kovakourainen käsittely, hiusten kiskominen tai pitäminen liian tiukalla ponnarilla, hiusten jatkuva kiharrus/suoristus, toistuvat vaalennus/värjäys tai permanenttikäsittelyt), lääkkeistä (verenpainelääkkeet, syöpälääkkeet), synnytyksestä, ikääntymisestä, testosteroniherkkyydestä...

Hierontakinnas

1980-luvulla vallitsi hierontakinnas-villitys. Syynä oli väite että hierontakintaan käyttö vähentää selluliittia käytettynä yhdessä tietyntyyppisen saippuan tai voiteen kanssa. Ei muuten vähennä, mutta onpahan jotain tekemistä kun hinkkaa selluliittiaan hierontakintaalla saippuan kera. Sen sijaan hierontakinnas virkistää ihon verenkiertoa ja kuorii hieman kuollutta solukkoa ihon pinnalta pois. Hierontakinnasta voi käyttää vartalon pesuun yhdessä kasvissaippuan kanssa. Jos käytät rasvaista saippuaa saa iho siitä hieman hoitavaa rasvaakin samalla.