Näytetään tekstit, joissa on tunniste miliumit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miliumit. Näytä kaikki tekstit

11.10.2010

Miliumit eli valkoiset pienet kovat "näpyt" kasvoilla

Yleensä kuivaihoisille, mutta myös rasvaiselle iholle voi ajoittain ilmestyä pieniä valkoisia kovia "näppylöitä". Ne tuntuvat kovilta kuin mannaryyni ihon alla. Yleensä niitä on silmienympärysiholla, poskilla, otsalla, mutta voi olla myös muualla kasvoilla ja jopa vartalon iholla.
Aikaisemmin näiden näppyjen syntyy pidettiin syynä korkeaa kolesterolia. Sittemmin teoria on kumottu. Kuitenkin, jos syö paljon ns. kovia rasvoja ja runsaasti juustoja, myös iho erittää enemmän kovaa rasvaa ja miliumeja syntyy helpommin. Vaihda siis kasvisöljyyn ja terveellistä ruokavaliotasi muutenkin. Iho voi paremmin kun saa vitamiineja ja kivennäisaineita.
Miliumien itsepuristelua on syytä välttää. Sen sijaan kosmetologi voi poistaa kyseiset näppylät diatermialla tai tekemällä näppyyn pienen reiän steriilillä neulalla ja puristamalla näpyn sisällön ulos. Arpia ei jää. Jäljelle jää pieni rupi, joka irtoaa aikanaan. Samana päivänä ei kannata lähteä treffeille tai tärkeisiin juhliin, paraneminen vie aikansa.

18.1.2010

Milliumit, ihotesmät, luufinnit

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin tälläkin vaivalla. Yleensä ohuelle iholle kuten silmien ympärille voi tulla pieniä kovia valkoisia näppyjä. Niitä voi olla kaikkialla kasvoilla ja muuallakin keholla. Aikaisemmin uskottiin että ne johtuvat korkeasta veren kolesterolipitoisuudesta. Sittemmin syytettiin yliaktiivista kilpirauhasta.
Joka tapauksessa nämä pienet näpyt sisältävät kovan talipallon, joka ei yleensä itsekseen tule ihosta ulos. Kosmetologi tekee ihonpuhdistuksen yhteydessä ihoon pienen reiän, jonka kautta puristaa talin pois. Talipallon voi myös polttaa pois laserilla tai sähköisesti.
Yleensä ihmisillä joilla on taipumusta tähän vaivaan, näpyt uusivat muutaman kuukauden väliajoin.
Ruokavaliomuutos kasvisvoittoisempaan ruokaan voi auttaa, samoin omega-3-rasvahapot.