Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stressi. Näytä kaikki tekstit

27.9.2010

Tee jotain erilaista

Jos jatkaa elämäänsä liian kauan samoja latuja kangistuu kaavoihinsa. Tee siis jotain erilaista, joka herättää myönteisiä tuntemuksia. Lähde patikoimaan tai aloita avantouintiharrastus, mitä hyvänsä mikä eroaa totutusta ja tavanomaisesta elämästäsi.
Voit kokeilla myös vapaaehtoistyötä tai talkootoimintaa. Saat hyvän mielen kun autat muita.
Pidä ainakin kerran viikossa yksi päivä, jolloin et kanna kelloa mukanasi. Unohda aika ja kiire ja tee asiat omaan tahtiisi. Nauti siitä mitä teet. Katsele ympärillesi ja huomaa maailman kauneus.
Kaikki muutos lähtee sinusta itsestäsi, maailmankaikkeus seuraa kyllä perässä. Maailma ei tarvitse sinua joka päivä ja sinä et tarvitse rutiineja joka päivä.
Huomaat jonkin ajan kuluttua että et ole niin kireä ja stressaantunut kuin yleensä

27.5.2010

Merilevä

Luultavasti vanhin ihmisen käyttämä hyötykasvi idän kansojen keskuudessa. Merilevä on ravintoa monissa maissa. Merilevän parantavat ja hoitavat ominaisuudet ovat olleet tunnettuja jo vuosituhansia.
Levät ovat kasveja, jotka elävät merissä tai järvissä. Eri levälajikkeita on yli 20 000. Syötäväksi kelpaavia leviä kasvatetaan vain puhtaissa vesissä.
Rakkolevää käytetään kosmetiikassa, koska se on virkistävä, raikastava ja nestettä poistava. Levän proteiini antaa hiusille kiiltoa, ryhtiä ja ilmavuutta.
Spiruliinalevä viihtyy makeassa vedessä ja sitä viljellään Meksikossa Texacoco-järvessä ja Tsad-järven ympäristössä Keski-Afrikassa, kuten myös Thaimaassa ja jopa Ruotsin länsirannikolla. Spiruliina on ravintoarvoltaan hyvä, koska sisältää proteiineja ja kaikkia B-ryhmän vitamiineja, karoteenia, rautaa ja fosforia. Spiruliinalevää käytetään potenssirohtona ja rusketusta edistämään.
Laminaarilevää saadaan Bretagnen rannikolta. Se sisältää paljon jodia, kivennäissuoloja, hivenaineita, sokereita, alkoholeja ja A-, B-, C- ja E-vitamiinia. Sitä käytetään kylpylöissä ja kylpylähoidoissa. Monet selluliitin hoitoon tarkoitetut tuotteet sisältävät tätä levää.
Chlorellalevää viljellään Taiwanissa. Se sisältää kaikkia B-ryhmän vitamiineja, monityydyttymättömiä rasvahappoja ja niistä muodostuvia prostaglandiineja. Sitä käytetään jopa torjumaan heinänuhaa.

Leviä käytetään
sisäisesti:
  • aineenvaihdunnan häiriöiden hoitoon
  • hermostosairauksiin
  • kilpirauhasen vajaatoimintaan
  • kohentamaan yleiskuntoa
  • kuukautiskipuihin
  • lihassärkyyn
  • munuaisvaivoihin
  • stressiin
  • ravintolisänä

ulkoisesti:

  • poistamaan nestettä ja turvotusta
  • tehostamaan kudosten aineenvaihduntaa
  • tukemaan laihdutuskuureja
  • vahvistamaan ihoa ja hiuksia

13.1.2010

Huuliherpes

Herpes simplex-viruksen aiheuttama todella inhottava vaiva. Kutina huulessa alkaa yleensä kun sitä vähiten haluaa. Yleensä vaiva puhkeaa kun immunipuolustus on alhaalla, johtuen stressistä tai siitä että elämässä on mennyt hieman liian kovaa ja nukkuminen on jäänyt väliin bailaamisen varjolla. Huuliherpeksen oireenmukainen hoito on helppoa, mutta kun viruksen on kerran saanut siitä ei eroon pääse, vaan se palaa aina silloin tällöin pilaamaan päivää.
Miten ennaltaehkäistä huuliherpeksen puhkeaminen. Katso että nukut tarpeeksi ja juot vähintään 2 litraa vettä päivässä. Kun alkaa tuntua että immuunipuolustus ei ole parhaimmillaa ota auringonhattu-uutetta. Katso että uutteessa on tuoreesta kasvista valmistettua uutetta, ei kuivatusta. Se on tehokkaampaa. Nauti sisäisesti ja jos iho kihelmöi levitä iholle.
Kun huuliherpes on jo puhjennut on aika tarttua Zoviraxiin, apteekista. Se kuivattaa rakkulat pois.

15.11.2009

Mikä ei ole hyväksi hiuksille?

Epäterveelliset elämäntavat, liika stressi, tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, liiallinen hoitaminen, hiustenkuivaajat, kaikki hiuksiin lämpöä johtavat laitteet kuten: kihartimet, suoristusraudat, kreppiraudat jne., aurinko, suolavesi, kloorivesi, liian tiheät vaalennuskäsittely, liiallinen värjääminen.

12.11.2009

Stressi

Jos jatkuvasti elää stressissä se vie elämästä kaikki mehut ja ennen pitkään sairastuu vakavasti. Siksi on tärkeää oppia päästämään irti. Ensimmäinen askel siihen on oppia tunnistamaan stressireaktio itsessään. Hakkaako sydän, onko verenpaine korkealla, onko kolesteroli korkealla, eikö vatsa toimi, eikö seksi maistu, ahdistaako henkeä ja/vai hengitätkö nopeasti ja pinnallisesti? Jos huomaat että kärsit stressistä ja käyt ylikierroksilla. Pysähdy hetkeksi ja vedä hitaasti ja rauhallisesti henkeä. Hengittele hetki niin että keskityt vain hengitykseen. Hitaasti sisään ja vielä hitaammin ulos, aina vatsaan asti.
Jos työsi on hyvn stressaavaa, mieti onko se sen arvoista että haluat viettää siinä aikasi eläkepäiviin asti. Olisiko aika miettiä jotain vaihdosta johonkin?